Asiasana: vanhemmuus

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Erolalle, Souranderille ja Malamutille akatemiarahoitukset

14.06.2024

Suomen Akatemia on myöntänyt kolme rahoitusta INVEST-tutkijoille. Professorit Jani Erola ja Andre Sourander saivat akatemiahankerahoituksen, yliopistotutkija Sarah Malamutille akatemiatutkijan rahoituksen. Erolan ryhmä kehittää uutta menetelmää mahdollisuuksien tasa-arvon tutkimiseen. Souranderin ryhmä tutkii raskaudenaikaisen masennuksen digitaalisen hoidon vaikuttavuutta. Malamutin selvittää tutkimuksessaan, mikä on liiallisen murehtimisen tai ahdingossa vellomisen ja kiusatuksi tulemisen yhteys.

Perinteiset sukupuoliroolit heikentävät nuorena äidiksi tulevien asemaa (Väitös: KM Virve Murto, 15.9.2023, kasvatustiede)

Alle 20-vuotiaana esikoisensa saaneista monilla oli hyvin perinteinen rooli vanhempana, selviää kasvatustieteiden maisteri Virve Murron Turun yliopistoon tekemästä väitöstutkimuksesta. Etenkin parisuhteen päätyttyä suurempi vastuu lapsesta jäi useammin äideille kuin isille. Nuorilla isillä lapsen saanti ei hidasta kouluttautumista samalla tavalla kuin nuorilla äideillä.

Siirtymävaihe kotihoidosta varhaiskasvatukseen haastaa lapsen ja vanhemman

23.08.2023

Lapsen ensimmäiseen siirtymään kotihoidosta varhaiskasvatukseen tulee kiinnittää huomiota paitsi lapsen myös vanhemman näkökulmasta, osoittavat kaksi Turun yliopistossa tehtyä tutkimusta. FinnBrain-tutkimus osoitti, että pienten lasten sosiaaliset taidot olivat samalla tasolla olivatpa he kotihoidossa tai varhaiskasvatuksessa. Sote-akatemiassa tehty tutkimus osoitti, että siirtymävaihe herättää vanhemmissa pohdintaa, tunteita ja eläytymistä lapsen tuleviin kokemuksiin.

Äidin vuorovaikutuskäyttäytymisen ennustettavuus suojaa lapsen varhaista kehitystä (Väitös: PsM Eeva Holmberg, 16.6.2023, psykologia)

Vanhemman vuorovaikutuskäyttäytymisen ennustettavuus on suojaava tekijä lapsen varhaiselle kehitykselle, ilmenee psykologian maisteri Eeva Holmbergin Turun yliopistoon tekemästä väitöstutkimuksesta. Tutkija havaitsi, että mikäli äidin tuottamat kuulo-, näkö-, ja kosketusärsykkeet vuorovaikutuksessa vauvan kanssa olivat ennustettavia, se oli yhteydessä lapsen parempiin itsesäätelytaitoihin varhaislapsuudessa.

Nuorten alkoholin käyttöön liittyvä jaettu vastuu voi tukea nuoria terveysvalinnoissa (Väitös: TtM Mari Mynttinen, 14.4.2023, hoitotiede)

Nuorten alkoholin käyttöön liittyvät vastuut käsitetään nuorten ja vanhempien yhteisenä aihealueena – jaettuina vastuina. Jaetuilla vastuilla voidaan tukea nuoria heidän terveysvalinnoissaan. TtM Mari Mynttinen kuvaa Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan nuorten alkoholin käyttöön liittyviä vastuita nuorten ja vanhempien näkökulmasta. 

Turvapaikkaa hakevilla ja ulkomaalaistaustaisilla lapsilla on paljon psykiatrisia oireita – arjen kasvuympäristöt ovat tärkeitä psykososiaaliselle kehitykselle (Väitös: LL Heidi Parviainen, 3.2.2023, kansanterveystiede)

Vanhemmat raportoivat maahanmuuttotaustaisilla lapsilla runsaasti psykiatrisia oireita LL Heidi Parviaisen Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa. Vastaanottokeskuksen tilat olivat merkityksellisiä turvapaikanhakijoiden vanhemmuudelle. Tilat sekä estivät että edistivät vanhemmuuden toteuttamista. 

Varhaisnuorten haavoittuvuutta voi lievittää tukemalla vanhempia ja vahvistamalla tunnetukea kouluissa (Väitös: KM Anne-Elina Salo, 13.1.2023, kasvatustiede)

Äitien yksinäisyys ennustaa tyttöjen, isien yksinäisyys poikien pitkäaikaista sosiaalista yksinäisyyttä, paljastuu kasvatustieteiden maisteri Anne-Elina Salon Turun yliopistoon tekemästä väitöstutkimuksesta. – On tärkeää varmistaa, että jokainen vanhempi voi kokea kyvykkyyttä vanhemmuudessaan, ja että yksikään vanhempi ei koe jäävänsä yksin. Tämä edistää vanhempien hyvinvointia ja mahdollistaa parhaimmillaan myös ylisukupolvisten haavoittuvuuden polkujen katkaisemisen, Salo toteaa.

Mirva Heikkilä ja Marko Lähteenmäki saivat väitöskirjapalkinnot, Jukka Husu tunnustuksen vertaisarvioinnista

30.12.2022

Opettajankoulutuslaitoksella tohtoreiksi vuonna 2022 väitelleet Mirva Heikkilä ja Marko Lähteenmäki on palkittu ansiokkaista väitöstutkimuksistaan. Heikkilän palkinnon myönsi Suomen Kasvatustieteellinen Seura, Marko Lähteenmäen Haukkalan säätiö. Heikkilän rinnalla Kasvatustieteiden päivillä palkittiin myös dekaani Jukka Husu ensimmäistä kertaa historiassa jaetulla Ansioitunut arvioitsija -palkinnon.

Tunteiden säätelyn vaikeudet haastavat vauvavuoden vanhemmuutta (Väitös: LL, FM, TtM Hanna Ahrnberg, 2.12.2022, psykiatria) 

Vanhemman aleksityymisillä eli tunteiden säätelyn vaikeuksiin liittyvillä piirteillä on yhteys heikompaan mentalisaatiokykyyn, varhaiseen kiintymisen kokemukseen sekä kielteisempään tunneilmaisuun hoivakäyttäytymisessä vauvavuotena, käy ilmi Hanna Ahrnbergin Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa.

Sosiaalisen median vanhemmuussisällöt raivostuttavat, ilahduttavat ja pitkästyttävät (Väitös: YTM Mari Lehto, 12.11.2021, Mediatutkimus)

Sosiaalisen median tunnekokemuksien monimerkityksellisyys yhdessä äitiyden kulttuuristen normien kanssa sitouttavat äitejä verkon vanhemmuuskulttuureihin. Ristiriitaisuuden tunne on äitien somekokemuksien ytimessä. Tämä käy ilmi YTM Mari Lehdon Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöksessä.