Asiasana: sosiologia

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Hyvä työmarkkina-asema edistää vanhemmaksi tuloa (Väitös: VTM Anneli Miettinen, 9.6.2023, sosiologia)

Hyvä työmarkkina-asema ja tulotason kohoaminen edistivät vanhemmaksi tuloa, osoittaa valtiotieteiden maisteri Anneli Miettinen väitöstutkimuksessaan. Sen sijaan työttömyys ja siihen liittyvät toimeentulon ongelmat vähensivät 30:tä ikävuotta lähenevien ja heitä vanhempien ensimmäisen lapsen saantia.

Ruuhkavuosien aikaan selkeä notkahdus terveellisemmän ruuan syömisessä (Väitös: VTM Antti Kähäri, 26.5.2023, sosiologia)

Terveellisen ruuan kulutus on yleisempää vanhemmissa ikäryhmissä, ilmenee valtiotieteiden maisteri Antti Kähäri Turun yliopistoon tekemässä väitöstutkimuksessa. Sokerituotteiden ja alkoholittomien juomien kulutus on yleisempää nuoremmissa ikäryhmissä. Suurin notkahdus terveellisen ruoan kulutuksessa ja kasvu sokerituotteiden käytössä tapahtuu ruuhkavuosien aikaan.

Väitöstutkimus osoittaa nuorten naisten odottavan työltä myös mielihyvän ja onnistumisen tunteita (Väitös: VTM Emma Lamberg, 13.1.2023, sosiologia)

Nuoret naiset ovat sitoutuneita palkkatyöhön, mutta toivovat rahan rinnalla työltä merkityksellisyyttä, osoittaa Emma Lamberg väitöstutkimuksessaan. Media- ja hoitoalalle valmistuvia tutkinut Lamberg osoittaa, että työn mielekkyyden puute voi johtaa osaajapulaan. – Lähihoitajaopiskelijat olivat työssäoppimisten ja kesätöiden aikana havainneet, että työ on monissa työpaikoissa järjestetty tavalla, joka ei mahdollista hoidettavien tarpeisiin vastaamista. Monet olivatkin pohtineet, etteivät he halua jäädä lähihoitajiksi, Lamberg sanoo.

Sataman, pyhiinvaelluksen, ranta-alueiden sekä arkielämän hyvinvointitekiöiden tutkimukset saivat Turun kaupunkitutkimusohjelman rahoituksen

27.12.2022

Turun kaupunkitutkimusohjelmasta myönnettiin rahoitus neljälle tutkimushankkeelle, joista kaikissa on mukana Turun yliopiston tutkijoita. Yksi hankkeista kehittää keskeisiä ranta-alueita, toinen tutkii kaupunkisatamien digitalisaatiota, kolmas arjen ja hyvinvoinnin kokemusta uusissa kaupunginosissa ja neljäs urbaania pyhiinvaellusta ennen ja nyt. Jokainen tutkimus sai 150 000 euron rahoituksen.

Nokian jälkeisessä Suomessa tavoitteeksi nousi startup-yrittäjyys (Väitös: VTM Henri Koskinen, 14.5.2022, sosiologia)

Uutena ja vallankumouksellisena nähdyn startup-yrittäjyyden juuret ulottuvat 1990-luvulle, paljastuu valtiotieteiden maisteri Henri Koskisen tuoreessa väitöstutkimuksessa. Samalla startup-yrittäjyys on muuttanut käsitystä siitä, mitä yrittäjyys on.  – Yrittäjyyttä ei nähdä vain itsenäisenä, kurinalaisena puurtamisena vaan rentona ja kivana yhdessäolona ja pöhinänä, Koskinen toteaa.

Kimmoisuudella väestörakenteen haasteiden kimppuun

11.04.2022

Suomi on yksi maailman nopeimmin ikääntyvistä maista. Pääsyy siihen on myönteinen: ihmiset elävät aiempaa pidempään. Kun syntyvyys samaan aikaan laskee kovin alas, muutos ravistelee yhteiskuntaa niin laaja-alaisesti, että Strategisen tutkimuksen neuvosto on haastanut tutkijat apuun. Turun yliopiston tutkijoiden johtamat NetResilience- ja FLUX-tutkimuskonsortiot etsivät keinoja kimmoisampaan muutokseen.

INVEST sai lippulaivarahoituksen toiselle kaudelle

11.01.2022

Suomen Akatemia on myöntänyt reilun 9 miljoonan euron jatkorahoituksen Eriarvoistumisen, interventioiden ja hyvinvointiyhteiskunnan tutkimuksen lippulaiva INVESTille. Rahoituskausi ulottuu vuoteen 2026. Väliarvioinnin tehnyt kansainvälinen arviointipaneeli totesi lippulaivan toiminnan erinomaiseksi ja erittäin tulokselliseksi todeten samalla tulevaisuuden suunnitelmien olevan lupaavia.