Asiasana: taloussosiologia

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Helppokäyttöisyys, maku, terveellisyys ja tuttuus olivat syitä lihankulutukselle muun muassa miesten ja lapsiperheiden keskuudessa 2010-luvun alussa (Väitös FM Pasi Pohjolainen, 7.6.2024, taloussosiologia)

Runsas lihankulutus on globaali kestävyyshaaste muun muassa ympäristö- ja terveyshaittojen takia. Viime vuosina kasvisruokien asema on vahvistunut ja lihan kokonaiskulutus hidastunut, mutta lihankulutus ei ole kuitenkaan kääntynyt laskuun. Uuden väitöstutkimuksen perusteella lihankulutuksen taustalla vaikuttavat muun muassa lihan koettu hyvä maku ja tuttuus.

Sosiaalinen media vääristää poliittiseen ilmapiiriin liittyviä käsityksiä Suomessa (Väitös: VTM Ilkka Koiranen, 3.6.2022, taloussosiologia)

Kärjekkäämmät mielipiteet sekä uusien identiteettipuolueiden poliittiset teemat korostuvat sosiaalisen media poliittisissa keskusteluissa, ilmenee Ilkka Koirasen Turun yliopistoon tekemästä väitöstutkimuksesta. Tutkimuksessa havaittiin myös, että puolueiden kannattajien, jäsenten ja edustajien sosiaalisilla taustoilla ja ideologisilla arvoilla on merkitystä siihen, miten sosiaalisessa mediassa osallistutaan. Koirasen mukaan ilmiöllä saattaa olla merkittävä vaikutus siihen, mitä sosiaalisen median käyttäjät ajattelevat politiikasta, yhteiskunnasta ja toisistaan.

Aki Koivulalle Helsingin Sanomain Säätiön apuraha kriisiviestinnän tutkimiseen

20.09.2021


Taloussosiologian yliopistonlehtori, dosentti Aki Koivula sai Helsingin Sanomain Säätiöltä 100 000 euron apurahan johtamalleen tutkimushankkeelle Kriisiviestinnän vaikutus kansalaisten riskikäsityksiin ja poliittiseen luottamukseen sekamuotoisessa mediaympäristössä. Turun yliopiston tutkijoita on mukana myös apurahan saaneessa Koronapandemia ja kriisitiedon ekosysteemi -tutkimuksessa.

Korona vähentänyt onnellisuutta mutta parantanut taloudellisia odotuksia

08.06.2021

Koronapandemia on vähentänyt suomalaisten onnellisuuden ja elämään tyytyväisyyden kokemuksia, mutta samaan aikaan kohentanut taloudelliseen tilanteeseen ja tulevaisuuteen liittyviä odotuksia. Pandemia-aikaan liittyviä kokemuksia ja asenteita tutkineiden Turun yliopiston taloussosiologien mukaan korona-aika tuonut Suomessa näkyväksi monia perinteisiä ja uusia eriarvoisuustekijöitä.

Ota tiedekunnan uusi blogi seurantaan

22.02.2021

Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan uuden blogisarjan ”Yhteiskunnasta, rakkaudella” neljäs kirjoitus on julkaistu. Lue filosofian professorin Juha Räikän ajatukset kertomisesta sekä sarjan aiemmat osat osoitteessa blogit.utu.fi/yhteiskunnasta.

Naisten ulkonäkö on normatiivisesti säädelty läpi elämän (Väitös: VTM Erica Åberg, 18.12.2020, taloussosiologia)

Ulkonäköön liittyvät normit ovat tiukempia naisille kuin miehille. Valtiotieteiden maisteri Erica Åbergin Turun yliopistoon tekemä väitöstutkimus haastaa suomalaisessa keskustelussa usein korostetun luonnollisuuden ja vaatimattomuuden normin ulkonäköön panostamisessa. Åberg osoittaa, että naisten oletetaan panostavan ulkonäköönsä eri tavoin kuin miesten ja samalla heidän oletetaan nauttivan palkattomasta ulkonäkötyöstä ja laajentavan tätä työtä koskemaan jopa lapsiaan.

Yhteiskuntatieteellisen valmistujaisjuhlissa skoolattiin etänä

28.09.2020

Kiitos dekaani @Luikki hienosta puheesta valmistuneille! Kyllä herkistyi tuore maisteri etäyhteydenkin välityksellä!
Katariina Kulhan twitterviesti ja siihen liitetty kuva kahvikupista läppärinäyttöineen kuvaa vuonna 2020 valmistuneiden ainutlaatuista opiskelujen lopputaivalta. Yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan maisterien, lisensiaattien ja tohtoreiden publiikki vietettiin ensimmäistä kertaa etänä.