Asiasana: Mediatiedote

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Väittelijä kehitti kaksi tutkimusmenetelmää uusien lääkeainemolekyylien tunnistamiseen ja paranteluun (Väitös: FM Emmiliisa Vuorinen, 3.12.2021, kemia)

Useiden lääkkeiden toiminta perustuu lääkeainemolekyyleihin, jotka vaikuttavat tiettyihin proteiineihin ihmisen elimistössä. Emmiliisa Vuorinen kehitti väitöstutkimuksessaan kaksi loistevalon sammutukseen pohjautuvaa tutkimusmenetelmää, joita voidaan hyödyntää lääkekehityksessä potentiaalisten lääkeainemolekyylien tunnistamisessa ja parantelussa.

Virittäydy joulutunnelmaan kasvitieteellisessä puutarhassa ja seuraa uutta joulukalenteria puutarhan somessa

01.12.2021

Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa nautitaan joulutunnelmasta koko joulukuun ajan. Kasvihuoneissa ja jättilummehuoneessa voi tutustua jouluisiin kasveihin ja mausteisiin sekä ihastella joulutähtipyramidia. Perheen pienimmät pääsevät etsimään viidakossa piileskeleviä tonttuja ja ihmettelemään lentävää tonttua. Seuraa myös puutarhan uutta joulukalenteria Instagramissa tai Facebookissa!

Psyykkisesti oireilevien lasten osuus ei ole lisääntynyt neljännesvuosisadan aikana, mutta avun hakeminen on moninkertaistunut (Väitös: FM Lotta Lempinen, 3.12.2021, lastenpsykiatria)

Lasten käyttäytymisen ja tunne-elämän ongelmat eivät lisääntyneet neljännesvuosisadan aikana vuosia 1989 ja 2013 vertailtaessa, selviää FM Lotta Lempisen väitöstutkimuksessa. Avun etsiminen ongelmiin kasvoi kuitenkin tänä aikana moninkertaisesti. Yksinäisten lasten osuus oli suuri kaikkina tutkimusajankohtina ja kiusaamisessa tapahtui pientä laskua.

Lääketieteellinen tiedekunta ja Turunmaan Duodecim-seura jakoivat vuoden 2021 tunnustuspalkinnot

29.11.2021

Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta jakoi vuoden 2021 tunnustuspalkinnot. LT, dosentti, nefrologian erikoislääkäri Mikko Järvisalo sai Vuoden 2021 Kliinisen silmän, ja oppimateriaalin tuottajapalkinto myönnettiin anestesiologian Monivamma-EPA-erikoistumiskoulutukselle. Vuoden erikoislääkärikouluttajana palkittiin työterveyshuollon erikoislääkäri Kristiina Toivola. Turunmaan Duodecim-seuran tunnustuspalkinto myönnettiin Turun hyvinvointipalveluiden infektioiden torjuntayksikön ylilääkäri Jutta Peltoniemi.

Sydänfilmimuutokset voivat ennustaa valtimotautitapahtumia ja eteisvärinää verenpainetautia sairastavilla (Väitös: LL Arttu Lehtonen, 3.12.2021, geriatria)

Verenpainetautia sairastavilta suositellaan ottaa sydänfilmi sydänlihaksen liikakasvun havaitsemiseksi. Myös useat muut sydänfilmimuutokset näyttivät ennustavan valtimotautitapahtumia ja eteisvärinää verenpainetautia sairastavilla, selviää LL Arttu Lehtosen Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa. Tutkimuksen perusteella lääkäreiden olisi hyvä olla tietoisia sydänfilmimuutoksista, jotka ovat yhteydessä suurentuneeseen sydän- ja verisuonitautitapahtumien riskiin verenpainetautia sairastavilla.

Esipuhe muokkaa lukukokemusta (Väitös: FM Sirkku Ruokkeinen, 4.12.2021, englannin kieli)

Sirkku Ruokkeinen tutkii väitöskirjassaan kirjoihin kohdistuvia asenteita kirjatuotannon kaupallistumisen alkuaikoina renessanssiajan Englannissa. Tutkimuksen mukaan ennakkoasenteet ohjaavat tekstin tulkintaa. Nykyään ennakkoasenteita kirjoja kohtaan luodaan mainoksilla. Renessanssiajan Englannissa mielikuvia pyrittiin luomaan arvostelemalla teosta esipuheessa.

Suomalaisten sienten polysakkarideista uutta sisältöä ruokavalioon? (Väitös: MSc Gabriele Beltrame, 3.12.2021, elintarvikekemia ja -kehitys)

Sieniä käytetään ravintona ja lääkkeenä kaikkialla maailmassa ja sienet ovat Suomen metsien toiseksi suurin syötävä biomassa. Monilla sienistä eristettyillä bioaktiivisilla molekyyleillä kuten polysakkarideilla on todettu olevan useita biologisia toimintoja, jotka liittyvät muun muassa immuunijärjestelmän säätelyyn. MSc Gabriele Beltramen väitöstutkimus tarkasteli sienten polysakkarideja sekä paneutui eristysmenetelmien kehittämiseen sienten β-glukaanisaannon kasvattamiseksi.