Orionin Tutkimussäätiö myönsi apurahoja Turun yliopiston tutkijoille
Orionin Tutkimussäätiön hallitus on myöntänyt hakemusten perusteella 1 014 400 euroa apurahoina vuodelle 2021. Turun yliopistosta apurahan sai kymmenen tutkijaa.
Orionin Tutkimussäätiön hallitus on myöntänyt hakemusten perusteella 1 014 400 euroa apurahoina vuodelle 2021. Turun yliopistosta apurahan sai kymmenen tutkijaa.
Turun Valtakunnallisessa PET-keskuksessa toteutetussa tutkimuksessa havaittiin, että korkeampi mikrogliasolujen aktiivisuus aivojen tulehduspesäkkeitä ympäröivillä alueilla ennustaa MS-taudin nopeampaa etenemistä. Kyseessä on ensimmäinen tutkimus, joka osoittaa aivojen mikrogliasolujen aktiivisen muodon ennustavan MS-taudin etenemistä.
Tieteellä terveyteen eli TERVA-akatemiaohjelman jatkokaudelle on valittu viisi hankekonsortiota. Suomen Akatemia ja Lastentautien tutkimussäätiö, Suomen Lääketieteen säätiö sekä Suomen Aivosäätiö rahoittavat konsortioita yhteensä 3,45 miljoonalla eurolla kahdeksi vuodeksi. Turun yliopistossa toteutetaan useita osahankkeita kahdessa jatkorahoituksen saaneessa tutkimuskonsortiossa.
Suomalainen Tiedeakatemia on valinnut kevätkokouksessaan 4.9.2020 akatemian uudet jäsenet. Suomalaisen Tiedeakatemian jäseniksi kutsutaan ansioituneita tieteenharjoittajia.
Miten erottaa oikea terveystieto huuhaasta, toimivat neuvot virheellisistä väittämistä? Lääketieteen tohtori, professori Juhani Knuuti opastaa uudessa kirjassaan ymmärtämään ja tulkitsemaan ympärillämme vellovia, usein varsin ristiriitaisia terveysväittämiä.
SPARK Finland -verkoston toimijat Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa, Joensuussa ja Turussa ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen kaudelle 2020–2023. Turussa SPARK-toiminnassa jatkavat uudella kaudella Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri, Åbo Akademi ja Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta, luonnontieteen ja tekniikan tiedekunta sekä erillislaitokset Turun biotiedekeskus ja Turun Valtakunnallinen PET-keskus.
Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoituksen 78 akatemiahankkeelle, joissa on kaikkiaan yhteensä 102 osahanketta. Turun yliopistosta rahoituksen sai yhteensä seitsemän tutkijaa.
Turkulaistutkimus paljastaa, kuinka masennukseen ja ahdistukseen viittaavat oireet ovat yhteydessä aivojen toiminnan muutoksiin jo terveillä ihmisillä.
Opioidit säätelevät aivoissa mielihyvän ja kivun tunteita. Ikääntyminen, sukupuoli ja tupakointi vaikuttavat aivojen opioiditoimintaan, selviää Turun Valtakunnallisen PET-keskuksen tutkimuksesta. Tulokset auttavat ymmärtämään ihmisten välisiä eroja näiden aivotoimintojen kautta välittyvissä sairauksissa.
Tuore tutkimus osoittaa yhteyden aivojen valkean aineen mikrovaurioiden, laaja-alaisen aivotulehduksen eli neuroinflammaation sekä MS-taudin etenemisen välillä.