Asiasana: maantieteen ja geologian laitos
Suomen jokia tutkitaan ainutlaatuisen tarkalla laitteistolla – auttaa varautumaan sään ääri-ilmiöihin
Muuttuva ilmasto vaikuttaa voimakkaasti pohjoisten alueiden vesistöihin. Suomen joista kerätään nyt ennennäkemättömän tarkkaa tietoa, jonka avulla sään ääri-ilmiöiden vaikutukset tunnetaan paremmin. Jokien digitaalinen mallintaminen auttaa ennakoimaan esimerkiksi tulvien vaikutuksia.
Luonnonhoidon ja ennallistamisen kurssi toteutettiin Turun yliopistossa keväällä 2024
Turun yliopiston Biologian laitoksella pilotoitiin ensimmäinen Luonnonhoito- ja ennallistaminen -kurssi keväällä 2024. Opintojakson ensimmäisen toteutuksen aihepiirinä olivat metsäisten elinympäristöjen ennallistaminen ja luonnonhoito. Kurssin ensimmäiseen toteutukseen osallistui 15 biologian, maantieteen ja ympäristötieteen opiskelijaa.
Kansalaisten ilmoittamia mäntykuolemia eniten saarissa ja rannikolla
Turun yliopisto on huhtikuusta alkaen kerännyt kansalaishavaintoja lounaisen Suomen mäntykuolemista. Karttapalveluun on saatu elokuun alkuun mennessä havaintoja 1350 paikasta. Ne painottuvat saaristoon, mutta pisteitä on myös mannerrannikolla.
Kaupunkiluonnon monimuotoisuus aiheena MUST-festivaaleilla 7.–8.6. Turussa
MUST-festivaali kutsuu kaikki kaupunkilaiset Turun keskustaan 7.–8.6.2024 kokemaan monilajista kaupunkielämää ja keskustelemaan kaupunkiluonnosta tutkijoiden kanssa. Tapahtuman järjestää luonnon monimuotoisuuden turvaamiseen tähtäävä MUST-tutkimushanke (Enabling Multispecies Transition).
Vierailu Tansaniaan nosti esiin yliopistojen yhteistyön tuloksia ja suunnitelmia yhteistyön laajentamiseksi
Ryhmä suomalaisten korkeakoulujen rehtoreita ja tutkijoita vieraili Tansaniassa tutustumassa päättymässä olevan kahdeksan korkeakoulun kehitysyhteistyöhankkeen tuloksiin sekä onnistuneeseen kahden vuosikymmenen mittaiseen tutkimus- ja koulutusyhteistyöhön Turun ja Dar es Salaamin yliopistojen välillä.
Vesialan lippulaivan tavoite: maailman paras tutkimustieto päätöksenteon pohjaksi
Vettä riittää Suomessa, mutta maailmalla siitä on yhä paheneva pula. Suomessakin kuumenevat kesät voivat lisätä kuivuusjaksoja ja rankkasateet tuoda tulvia. Vuoden alussa käynnistynyt Suomen Akatemian rahoittama Digitaaliset vedet (DIWA) -lippulaivaohjelma tuottaa tutkittua tietoa päätöksentekoa varten, kirjoittavat Petteri Alho ja Björn Klöve. Kirjoitus on julkaistu alunperin MustRead Akatemiassa.
Turun yliopistoon 4,7 miljoonan euron rahoitus EDUCA- ja DIWA-lippulaivoille
Turun yliopisto on mukana lippulaivoissa Koulutus tulevaisuutta varten (EDUCA) ja Digitaaliset vedet -lippulaiva (DIWA), jotka saivat Suomen Akatemialta rahoituksen kaudelle 2024–2028.
Turun yliopisto on mukana kahdessa uudessa Suomen Akatemian tutkimuksen lippulaivassa
Suomen Akatemia valitsi lippulaivaohjelmaansa neljä uutta osaamiskeskittymää, joista kahdessa Turun yliopisto on mukana.
Näitkö tienvarrella lupiineita? Ilmoita vieraslajihavaintosi karttapalveluun
Varsinais-Suomen ELY-keskus ja Turun yliopisto ovat kehittäneet uuden karttapalvelun, jonka avulla kartoitetaan tienvarsilla kasvavia lupiineita Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Kansalaisia pyydetään kesän mittaan aktiivisesti ilmoittamaan lupiinihavaintonsa kaikille avoimeen palveluun.