Asiasana: maantieteen ja geologian laitos
Yliopistojen yhteiskunnallinen rooli puhutti yliopistoväkeä SANORD-vierailulla
Maanantaina 13.8. Turun yliopistossa vieraili yliopistoväkeä Etelä-Afrikasta, Zimbabwesta sekä Tansaniasta. Vieraat kuuluvat Southern African-Nordic Centre (SANORD) -verkostoon, jota Turun yliopisto on ollut perustamassa vuonna 2006. Jyväskylässä 15.–16.8. pidettävä kansainvälinen SANORD-konferenssi järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa.
Saaristomeri kärsii vakavasta happivajeesta
Uuden tutkimuksen mukaan ihmisen aiheuttama ravinnekuormitus on suurin syy Saaristomeren happivajeeseen, joka on lisääntynyt viimeisten vuosikymmenien aikana. Suomalaisten ja saksalaisten merentutkijoiden tutkimus osoittaa, että Saaristomeren nykyinen happivaje on suurempaa kuin kertaakaan aiemmin viimeisten 1500 vuoden aikana.
![](/sites/default/files/images/news/480px-saaristomerikuvitus.jpg)
3D-teknologian uudet sovellukset mullistavat tulvasuojelun
Suomessa kehitetään uutta pistepilviteknologiaa, joka tekee tulvien seurannasta nykyistä tehokkaampaa. Mobiililaserkeilaus ja drone-ilmakuvaukset tuottavat entistä tarkempia arvioita tulvien leviämisestä riskialueilla. Salon Uskelanjoella tutkitaan nyt teknologioiden hyötyjä käytännössä.
![](/sites/default/files/images/news/tulvakuva.jpg)
Jäämassoja Salon Uskelanjoen alajuoksulla.
Turussa järjestettiin neljäs kansallinen geotieteiden kollokvio
Kansallisessa geotieteiden kollokviossa kuultiin kymmeniä esityksiä geotieteen alalta. Myös maisterivaiheen opiskelijat pääsivät kokeilemaan tieteellisten esitelmien pitämistä ensimmäistä kertaa järjestetyssä graduposterisessiossa.
![](/sites/default/files/images/news/geologia_Posterisessio_480px.jpg)
Tapahtuman osallistujat pääsivät tutustumaan lukuisiin postereihin. Postereita tarkastelevat Krister Dalhem (vas.), Karoliina Kehusmaa, Janina Rannikko ja Sami Jokinen.
Biosfäärin hiilivarastoja kasvattamalla torjutaan ilmastonmuutosta – Suomelle tärkeä rooli?
Biosfäärin eli maaperään ja kasveihin sitoutuneen hiilen lisäys saataisi olla lisäpalvelu, jota Suomen metsät ja muu maankäyttö voisi tarjota maailmalle ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi.
![](/sites/default/files/images/news/480%20Biosfääri-5.jpg)
BalticSatApps-hanke tukee avaruudesta saatavien havaintotietojen kaupallistamista Itämeren alueella
Viimeisen 30 vuoden aikana Maata havainnoiviin satelliitteihin on panostettu merkittävästi maailmanlaajuisesti, mutta havaintotietoa ei ole vielä osattu kaupallistaa laajamittaisesti. Euroopan aluekehitysrahasto on rahoittanut havaintotietojen kaupallista hyödyntämistä kiihdyttävää kansainvälistä konsortiohanketta BalticSatApps, jota johdetaan Turun yliopiston Brahea-keskuksesta käsin.
![](/sites/default/files/images/news/480%20bsr%20kuvitus.jpg)
Turun yliopistolle ulkoministeriön kehitysyhteistyörahoitusta kahteen projektiin
Ulkoministeriö myönsi HEI ICI -ohjelmasta 12 miljoonaa euroa korkeakoulujen kehitysyhteistyöhön vuosille 2017–2020. Rahoituksella toteutetaan 16 maassa yhteensä 20 hanketta, joissa vahvistetaan kehitysmaiden korkeakoulutusta. Turun yliopistosta rahoitusta saivat Perun ja Kolumbian alkuperäiskasvien kestävää ja innovatiivista hyödyntämistä edistävä HEI ICI PECOLO-projekti sekä Tansanian yliopistojen tutkimus- ja opetuskapasiteettia sekä sen yhteiskunnallista vaikutusta paikkatieto- ja ICT-alalla edistävä Geo-ICT- projekti.
Turun yliopisto sai yli 2,3 miljoonaa infrastruktuurien rahoitukseen
Seitsemän Turun yliopiston hanketta on saanut Suomen Akatemian infrastruktuurirahaa. Suurimman apurahan sai ESO-keskus, joka ohjaa rahoituksen Euroopan eteläisen observatorion instrumenttien suunnitteluun.
![](/sites/default/files/images/news/space.jpg)