Asiasana: Mediatiedote

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Kempele on vuoden KiVa-kunta 2020

18.12.2020

KiVa Koulu -ohjelma jakaa tunnustusta Kempeleen kunnalle. Kunniamaininnalla nostetaan esiin sitä työtä, jota tehdään kouluissa ja kunnissa koululaisten turvallisen koulunkäynnin turvaamiseksi. Kaikki viisi Kempeleen kunnan perusopetusta tarjoavaa koulua ovat olleet mukana KiVa Koulu -ohjelmassa pitkään – Ketolanperän koulu aivan ohjelman alkuvuosista asti. Vuoden KiVa-koulu tai -kunta on valittu vuodesta 2010 alkaen.

Luolan kuningas – Tieteelle uusi juoksujalkainen löytyi rikinkatkuisesta luolasta Romaniasta

18.12.2020

Kansainvälinen tutkimusryhmä on löytänyt tieteelle uuden, täysin luolaelämään erikoistuneen juoksujalkaisen romanialaisesta luolasta. Maanpäällisestä eliöstöstä useita miljoonia vuosia erillään olleessa luolassa on erityislaatuinen, kemosynteettisten bakteerien tuottamaan energiaan perustuva ekosysteemi. Tieteelle uusi laji on luolasta tähän saakka tunnetuista kookkain ja ansaitsee tämän synkän ekosysteemin kuninkaan kruunun. Uuden lajin tieteellinen nimi Cryptops speleorex tarkoittaa vapaasti suomennettuna luolan kuningasta.

Koulukirjojen kuva sisällissodasta kehittyi voittajien tarinasta yksittäisen ihmisten näkökulmaksi

18.12.2020

Suomen sisällissodan kuvittaminen koulukirjoissa on muuttunut voimakkaasti eri aikakausina. Turun ja Itä-Suomen yliopistojen tutkijat kävivät läpi Suomessa julkaistut historiankirjasta 1920-luvulta tähän päivään analysoiden sisällissodasta kertovia kuvia. Kuvien luonne on muuttunut poliittisen ilmapiirin vanavedessä.

Sisätilahygienian kokonaisratkaisujen vienti Saudi-Arabiaan vauhdittuu

17.12.2020

Turun yliopiston ja Satakunnan ammattikorkeakoulun yhdessä kehittämien sisätilahygienian ratkaisujen vienti on saanut edistysaskeleen Saudi-Arabiassa, kun alan yrityksiä edustava IHMEC-hanke ja Al-Dawaa Medical Services Company Ltd solmivat yhteisymmärryssopimuksen Riadissa. Saudi-Arabiaan myydään sisätilahygienian kokonaisratkaisua, joka sisältää usean yrityksen tuotteita ja osaamista. Uusi kumppani Al-Dawaa käy parhaillaan neuvotteluja kolmen sairaalahankkeen kanssa.

Lievät aivovammat voidaan tunnistaa verestä mitattavien merkkiaineiden avulla (Väitös: MD Iftakher Hossain, 18.12.2020, neurologia)

Aivovamman vaikeusaste on perinteisesti määritelty tajunnan tason perusteella, mutta lievemmät vammat vähitellen kehittyvine vaurioineen ovat pysyneet diagnostisena ongelmana. MD Iftakher Hossain osoitti Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan, että verestä mitattavilla merkkiaineilla voidaan tunnistaa myös lievemmät vammat.

Sepelvaltimoiden yhdistelmäkuvantaminen ohjaa rintakipupotilaan tehokkaasti oikeaan hoitoon (Väitös: LL Iida Stenström, 18.12.2020, kardiologia ja kardiovaskulaarilääketiede)

Sepelvaltimoiden tietokonetomografian (TT) ja positroniemissiotomografian (PET) yhdistelmä vaikuttaa rintakipupotilaan jatkotutkimuksiin. LL Iida Stenströmin Turun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoitti, että yhdistelmäkuvantamisen tuottama tieto ohjaa tehokkaasti jatkotutkimuksia, kuten kajoavan sepelvaltimoiden varjoainekuvauksen käyttöä.