Asiasana: Uutinen
Eläköön yliopisto!
Luontokadon pysäyttäminen vaatii tieteidenvälistä tutkimusta
Luonto köyhtyy kaiken aikaa, mikä vaikuttaa myös ihmiskunnan hyvinvointiin. Turun yliopiston biodiversiteettiyksikön ja Turun kauppakorkeakoulun johtamassa BIODIFUL-hankkeessa joukko tutkijoita ja asiantuntijoita työskentelee intohimoisesti luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä vastaan.
Tekoäly päättää puolestamme
Päätöksenteon ulkoistaminen tekoälylle ei ole enää scifiä. Maailmalta löytyy hurjiakin esimerkkejä tekoälyn kehittämisestä, mutta sen hyödyntäminen on myös arkipäivää monessa suomalaisessa yrityksessä ja organisaatiossa. Tutkijat haluavat auttaa yrityksiä, jotta ne pystyvät teettämään tekoälyllä päätöksiä vastuullisesti.
Raskaana olevien naisten ja heidän lastensa jodin saanti on niukkaa
Suurimmalla osalla naisista on riittämätön jodistatus raskausaikana ja sen jälkeen, selviää tuoreesta Turun yliopiston ja Turun yliopistollisen keskussairaalan tutkimuksesta.
Heino Nyyssöselle E. W. Ponkalan Säätiön palkinto
Valtio-opin yliopistonlehtori, dosentti Heino Nyyssönen on vastaanottanut E. W. Ponkalan Säätiön palkinnon. Palkinto myönnetään unkarilaisen yhteiskunnan ja kulttuurin ansioituneelle tutkijalle.
Eurooppalaisyliopistot loivat yhteiset maisteriohjelmat – haku auki
Turun yliopisto tarjoaa osana eurooppalaista EC2U-allianssin toimintaa opiskeltaviksi kahta uutta, kansainvälistä maisteriohjelmaa. Ohjelmiin valitut opiskelijat voivat räätälöidä itselleen kieleen, kulttuuriin ja yhteiskuntaan tai kestäviin kaupunkeihin ja yhteisöihin keskittyvän koulutuksen. Opiskelijoilla on myös mahdollisuus saada samalla kertaa tutkinto useammasta allianssin yliopistosta.
Turun yliopisto maailman parhaiden joukkoon 13 tieteenalalla QS Rankingin alakohtaisessa vertailussa
Turun yliopisto sijoittui vuoden 2022 QS World University Rankings by Subject -yliopistovertailussa maailman 500 parhaan yliopiston joukkoon neljällä laajalla aihealueella sekä 13 tieteenalalla.
Uusi lääketieteellisen tekniikan ja terveysteknologian koulutusohjelma suosittu hakukohde yhteishaussa
Turun yliopiston uusi lääketieteellisen tekniikan ja terveysteknologian koulutusohjelma oli suosittu hakukohde kevään yhteishaussa. Teknillisen tiedekunnan ja lääketieteellisen tiedekunnan yhdessä toteuttamaan diplomi-insinöörin koulutusohjelmaan tuli yhteensä 502 hakemusta. Ohjelman sisäänotto on 30 opiskelijaa.
Teija Karttusen artikkeli kilpailee Vuoden Tiedekynä -palkinnosta
Sosiaalityön yliopistonlehtori Teija Karttunen kilpailee artikkelillaan "Kannattelu ja vaurioituminen naisten päihdeongelmien sävyttämissä läheissuhteissa" Koneen Säätiön jakamasta Vuoden Tiedekynä -palkinnosta.