Raakel Plamper palkittiin Vuoden tiedeartikkeli -palkinnolla
Kasvatus-lehti jakoi Kasvatustieteen päivien avajaistilaisuudessa poikkeuksellisesti kaksi Vuoden tiedeartikkeli -palkintoa. Toinen ykkössijoista tuli Turun yliopiston tutkijalle.
Kasvatus-lehti jakoi Kasvatustieteen päivien avajaistilaisuudessa poikkeuksellisesti kaksi Vuoden tiedeartikkeli -palkintoa. Toinen ykkössijoista tuli Turun yliopiston tutkijalle.
Suomen Telelääketieteen ja e-Health seura myönsi Janne Lahtirannalle eHealth-tunnustuspalkinnon.
Siirtolaisuusinstituutti palkitsee parhaan muuttoliikeaiheisen väitöskirjan joka toinen vuosi tukeakseen nuoria lupaavia tutkijoita.
Matematiikan professori Jarkko Kari palkittiin hänen huomattavista ansioistaan automaattien teorian alalla, liittyen erityisesti soluautomaatteihin.
Valtiotieteen tohtori Juha-Matti Ritvanen on saanut UKK-palkinnon Suomen ulkopolitiikan murrosvaihetta käsittelevästä teoksestaan. Ritvasen palkittu teos "Mureneva kulmakivi – Suomi, Neuvostoliiton hajoaminen ja YYA-sopimuksen loppuvaiheet 1989–1992" pohjaa hänen viime vuonna Turun yliopistossa puolustamaansa väitöstutkimukseen.
Akatemiatutkija Kaisa Matomäki Turun yliopistosta saa American Mathematical Society -yhdistyksen myöntämän 2023 Frank Nelson Cole Prize in Number Theory -palkinnon. Palkinto jaetaan kolmen vuoden välein huomattavasta tutkimustyöstä, joka on tehty lukuteorian alalla kuuden viime vuoden aikana.
Sakari Alhopuron säätiön hallitus on myöntänyt Sakari Alhopuro -palkinnon professori Kalervo Väänäselle ja luontokuvaaja Jaakko Ruolalle. Tunnustus myönnettiin vaikuttavasta työstä, jota palkitut ovat tehneet Saaristomeren suojelun edistämiseksi. Nyt ensimmäistä kertaa myönnetty palkinto on suuruudeltaan 50 000 euroa, ja summa jaetaan tasan palkinnonsaajien kesken.
Turun normaalikoulu, Sote-akatemia ja Tekoäly-akatemia ovat saaneet Erätauko-säätiön Suomen dialogiteko 2021 -tunnustukset. Demokratian, luottamuksen ja keskustelukulttuurin vahvistamiseen tehtävästä pitkäjänteisestä työstä kertova tunnustus myönnettiin poikkeusolojen vuoksi peräti lähes 70:lle toimijalle, aiemmin tunnustuksen on saanut vain yksi toimija.
Turun Yliopistosäätiön ensimmäistä kertaa jaettavan Prix Aboensis -tunnustuspalkinnon saavat professori Birgitta Henriques Normark ja professori Staffan Normark Karoliinisesta instituutista. Uusi palkinto myönnetään tunnustuksena perustutkimuksen ja kliinisen tieteen hedelmällisestä yhdistämisestä.
Valtio-opin yliopistonlehtori, dosentti Heino Nyyssönen on vastaanottanut E. W. Ponkalan Säätiön palkinnon. Palkinto myönnetään unkarilaisen yhteiskunnan ja kulttuurin ansioituneelle tutkijalle.