Asiasana: Mediatiedote

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Utsjoen Karigasniemelle ja Kevolle maailman pohjoisimmat tyrnikoealat

03.06.2021

Tyrni on Euraasiassa esiintyvä karaistunut marjova pensas, jonka alkukoti lienee Himalajan vuoristoalueella Kiinassa. Tyrniä esiintyy luonnonvaraisena myös Pohjanlahden maannousemarannoilla aina Kemi-Tornion aluetta myöten. Marjan viljelyala lisääntyy Suomessa hitaasti. Nyt Utsjoelle, sekä Karigasniemeen että Kevon tutkimusasemalle, perustetaan seurantatutkimusta varten maailman pohjoisimmat tyrnikoealat, joiden avulla voidaan seurata ympäristön vaikutusta marjan menestymiseen ja terveysvaikutuksiin.
 

Tutkimuksessa kehitettiin mittari arvioimaan tehosairaanhoitajien taitoja potilaan kliinisen tilan tarkkailussa (Väitös: TtM Mika Alastalo, 11.6.2021, hoitotiede)

Tehosairaanhoitajien taitoja potilaan kliinisen tilan tarkkailussa on tärkeää kehittää tarjoamalla järjestelmällisesti koulutusta tehosairaanhoitajille läpi heidän työuransa. Tarkkailutaitoja voidaan arvioida TtM Mika Alastalon väitöstutkimuksessa kehitetyllä mittarilla, mutta arvioinnin käytäntöjä ja menetelmiä on syytä edelleen kehittää jatkossa. Alastalon väitöstutkimuksessa laadittiin lisäksi teoreettinen rakenne tarkkailutaidoista ja arvioitiin tehosairaanhoitajien tarkkailutaitojen tasoa.

Aino Liira Vuoden humanistitohtori, humanistimaistereiksi valittiin Henrik Hurme ja Joosua Lehtinen

01.06.2021

Myöhäiskeskiajan kirjallisen kulttuuriin tekstin materiaalista ulkoasua tutkinut Aino Liira on valittu Turun yliopiston humanistitohtoriksi 2020. Valinnan tehneen emeritusprofessori Jukka Sihvosen mukaan Liiran väitöskirja on oivallinen esimerkki sellaisesta ’laajennetun filologian’ intressistä, joka Turun yliopiston englannin kielen oppiaineelle on tunnusomaista. Humanistimaistereiksi valittiin Henrik Hurme ja Joosua Lehtinen.

Ilmastotekoihin ohjaavat tuuppaukset vaativat eettistä arviointia suunnittelussa ja toteutuksessa

31.05.2021

Suomen ja EU:n ilmastotavoitteiden saavuttamisessa voidaan käyttää apuna niin sanottuja tuuppauskeinoja. Niillä voitaisiin ohjata ihmisten tekemiä valintoja ilmastoystävällisemmiksi muun muassa liikenteessä, ruokailussa tai metsänhoidossa. Ilmastotuuppauksia tutkivan CLIMATE-NUDGE-hankkeen tutkijat kuitenkin sanovat tuoreessa politiikkasuosituksessaan, että tuuppaukset vaativat eettistä arviointia sekä suunnittelussa että toteutuksessa.

Monet raskausajan epäsuotuisat olosuhteet lisäävät ADHD-riskiä (Väitös: LL Minna Sucksdorff, 4.6.2021, lastenpsykiatria)

Ennenaikainen syntymä, sikiön kasvuhäiriö, vastasyntyneen matalat Apgar-pisteet sekä raskaudenaikainen altistuminen nikotiinille ja äidin D-vitamiinin puutokselle olivat yhteydessä lapsen kohonneeseen aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön eli ADHD:n riskiin LL Minna Sucksdorffin Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa. Löydökset oli vakioitu lukuisten taustatekijöiden suhteen.

Diffuusiomagneettikuvilla lupaavia tuloksia diffuusin aksonivaurion havaitsemiseksi varhaisessa vaiheessa lievän tapaturmaisen aivovamman jälkeen (Väitös: MSc Mehrbod Mohammadian, 7.6.2021, neurologia)

MSc Mehrbod Mohammadianin väitöskirjassa tutkittiin aivojen valkean aineen mikrorakenteellisia muutoksia tapaturmaisen aivovamman jälkeen. Tutkimuksessa hyödynnettiin diffuusiopainotettua MRI:tä sekä edistyneitä analyysimenetelmiä. Tutkimus osoitti, että uudet diffuusiomagneettikuvien analyysimenetelmät ovat lupaavia työkaluja diffuusin aksonivaurion havaitsemiseen jo aikaisessa vaiheessa lievän tapaturmaisen aivovamman jälkeen.