Asiasana: Mediatiedote

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Tulevaisuustieto parantaa kunnallista päätöksentekoa (Väitös: FM Hanna Heino, 17.6.2021, ihmismaantiede)

Epävarmuus tulevaisuuden uhkatekijöistä ja uusista mahdollisuuksista tekee tulevaisuudesta yhä tärkeämmän hallinnan kohteen. Suomessa yhä useammilla julkisilla organisaatioilla, kuten kunnilla, on tavoitteena hallita tulevaisuuttaan. Usein organisaatioilla on kuitenkin puutteelliset kyvyt tai resurssit luoda tietoa tulevaisuudesta tai ottaa mahdollisia tulevaisuuksia huomioon päätöksenteossa. 

Varhaiskasvatusikäisten eri kieli- ja kulttuuritaustaisten lasten osallisuus ja oppiminen mahdollistuvat leikissä (Väitös: KM Outi Arvola, 23.6.2021, kasvatustiede)

Eri kieli- ja kulttuuritaustaiset lapset tarvitsevat tukea erityisesti varhaiskasvatuksen vuorovaikutustilanteisiin kiinnittymiseen, selviää kasvatustieteiden maisteri Outi Arvolan Turun yliopistoon tekemästä väitöstutkimuksessa. Tuloksissa korostui yhteys leikkiin, erityisesti mielikuvaleikkiin, sillä lasten osallisuus näkyi erityisesti roolileikkitilanteissa ja kaverisuhteissa.

Heikot signaalit voivat ennakoida suuria ekologisia ja yhteiskunnallisia muutoksia

11.06.2021

Yllättäviä muutoksia ekosysteemeissä, ilmastossa ja yhteiskunnissa voidaan nyt ennakoida aiempaa paremmin. Tällaisten kompleksisten järjestelmien tasapainoa on hankala mitata, mutta uusi tutkimus osoittaa, että niiden haavoittuvuudesta voidaan saada arvokasta tietoa havainnoimalla järjestelmän tavanomaista huojuntaa. Tutkimus on julkaistu arvovaltaisessa Science-tiedejulkaisussa.

30 000 euron suuruinen Pentti Malaska -tulevaisuuspalkinto suomalaiselle Woodio Oy:lle

08.06.2021

Turun yliopiston myöntämällä Pentti Malaska -tulevaisuuspalkinnolla palkitaan tutkimukseen perustuva, rajat ylittävä ja visionäärinen innovaatio, joka auttaa rakentamaan kestävämpää globaalia tulevaisuutta. Vuoden 2021 palkinto myönnetään suomalaiselle Woodio Oy:lle, joka on kehittänyt uudenlaisen, ekologisen vedenkestävän puukomposiittimateriaalin.

Korona vähentänyt onnellisuutta mutta parantanut taloudellisia odotuksia

08.06.2021

Koronapandemia on vähentänyt suomalaisten onnellisuuden ja elämään tyytyväisyyden kokemuksia, mutta samaan aikaan kohentanut taloudelliseen tilanteeseen ja tulevaisuuteen liittyviä odotuksia. Pandemia-aikaan liittyviä kokemuksia ja asenteita tutkineiden Turun yliopiston taloussosiologien mukaan korona-aika tuonut Suomessa näkyväksi monia perinteisiä ja uusia eriarvoisuustekijöitä.

FINSCI selvittää suomalaisten ajatuksia tutkitusta tiedosta

08.06.2021

Tutkittua tietoa, sen tunnistamista ja merkitystä tutkitaan Turun yliopiston johtamassa suomalaista tiedepääomaa kartoittavassa FINSCI-hankkeessa. Monitieteinen hanke on juuri lähettänyt 8 500 henkilölle kyselyn selvittääkseen Suomessa asuvien tieteeseen liittyviä ajatuksia ja kokemuksia. Tulosten pohjalta tutkijat rakentavat interventioita ja sitä kautta suosituksia, joilla tiedepääomaa voidaan lisätä.

Väitöstutkimus paljasti lasten masennuksen ja kiintymyssuhdehäiriön varhaisia riskitekijöitä (Väitös: MPH Subina Upadhyaya, 12.6.2021, lastenpsykiatria)

Vanhempien ikä sekä lapsen ennenaikainen syntymä ja sikiöaikainen kasvu vaikuttavat lapsen riskiin saada masennusdiagnoosi. Kiintymyssuhdehäiriön riskiin puolestaan vaikuttavat vanhempien mielenterveyshäiriöt ja ikä sekä äidin raskaudenaikainen tupakointi, sosioekonominen asema, yksinhuoltajuus, lapsen ennenaikainen syntymä, matala syntymäpaino ja vastasyntyneen tehohoito. Riskitekijät selviävät MPH Subinan Upadhyayan Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessa.