Asiasana: uusiutuva energia

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Uusi levänkasvatuslaitos pyrkii vauhdittamaan Suomen biotaloutta – tuottaa arvokasta biomassaa jätevesistä

06.05.2024

Turun yliopiston uusi AlgaTECH-levätuotantolaitos käyttää kasvihuoneiden tai teollisuuden jätevesiä ekologisen ja kustannustehokkaan leväbiomassan tuottamiseen. Tutkimuksella etsitään eri levälajeille parhaiten sopivia käyttötarkoituksia. Tavoite on edistää pohjoismaista bioteollisuutta. 

Aurinkopaneelien tuottaman sähkön itse kuluttaminen kannattavampaa kuin myyminen – myös asennussuunta vaikuttaa

08.03.2024

Juuri julkaistussa tutkimuksessa Turun yliopiston tutkimusryhmä selvitti aurinkosähkön arvoa tavalliselle kuluttajalle. Taloudellisesti kannattavinta aurinkopaneelien omistajalle oli kuluttaa itse mahdollisimman paljon aurinkopaneelien tuottamaa sähköä. Katon suuntaisista asennuksista etelää kohti asennetut paneelit olivat vielä kannattavimpia, mutta taloudellinen ero muihin asennussuuntiin kaventunee tulevina vuosina sähkön hinnan kehityksestä johtuen. 

Aurinkoenergialla on Suomessakin valoisa tulevaisuus

23.05.2023

Aurinkoenergian suosio maailmalla on kasvanut kohisten, kun aurinkopaneelien hinnat ovat pudonneet rajusti ja sähköntuotannossa tähdätään puhtaisiin ratkaisuihin. Energiakriisi ja sähkön hinnan nousu ovat vahvistaneet aurinkoenergian kannattavuutta Suomenkin leveysasteilla. Aurinkoenergia pitää integroida järkevästi nykyiseen energiajärjestelmään, jotta sen kasvu voi jatkua, kirjoittaa materiaalitekniikan tutkija Sami Jouttijärvi Turun yliopistosta. Artikkeli on julkaistu alunperin MustRead Akatemiassa.