Asiasana: mikrolevät

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Uusi levänkasvatuslaitos pyrkii vauhdittamaan Suomen biotaloutta – tuottaa arvokasta biomassaa jätevesistä

06.05.2024

Turun yliopiston uusi AlgaTECH-levätuotantolaitos käyttää kasvihuoneiden tai teollisuuden jätevesiä ekologisen ja kustannustehokkaan leväbiomassan tuottamiseen. Tutkimuksella etsitään eri levälajeille parhaiten sopivia käyttötarkoituksia. Tavoite on edistää pohjoismaista bioteollisuutta. 

Tutkijat onnistuivat herättämään 60-vuotiaita nukkuvia leväsoluja

16.04.2024

Uraauurtavassa tutkimuksessa selvitettiin mikrolevien sopeutumista ilmaston lämpenemiseen tutkimalla Saaristomeren 60-vuotiaita mikroleväsoluja. Osa mikrolevistä muodostaa leposoluja, jotka vajoavat meren pohjaan kukinnan päätyttyä. Tutkijat ovat nyt onnistuneet herättämään näitä nukkuvia leposoluja sedimenttiytimistä, joiden eri kerrokset pystytään ajoittamaan geologisin menetelmin.

Turun yliopistolle merkittävä EU-rahoitus innovatiivisen levätuotantolaitoksen kehittämiseen

08.11.2022

Bioteknologian laitoksen molekulaarisen kasvibiologian yksikkö on saanut lähes miljoonan euron rahoituksen levätuotantolaitoksen rakentamiseen. Fotosynteettisten mikrobien tutkimusryhmän tavoitteena on kasvattaa mikrolevää kasvihuoneiden jätevesiä hyödyntämällä. Menetelmän avulla voidaan puhdistaa vettä ja ottaa siitä talteen ravinteita sekä vähentää mikrolevän tuotantokustannuksia.

Sini- ja mikrolevät voivat olla ratkaisu Itämeren ravinnekuormituksen vähentämiseen ja hiilineutraaliin energiantuotantoon (DI Mikael Jämsä, 27.5.2019, molekulaarinen kasvibiologia)

Mikael Jämsä tutki Turun yliopistoon tekemässään väitöskirjassa mikrolevillä ja sinilevillä tuotettavaa bioenergiaa yhdistettynä jätevedenpuhdistukseen. Jämsä löysi lupaavan leväsolukannan biodieselin tuotantoon, joka samalla sitoi ravinteita jätevedestä tehokkaasti. Tulos vahvistettiin myös pilottimittakaavassa oikealla kunnallisella jätevedellä.