Millaisia olivat helsinkiläisen, vasemmistoälymystöksi itsensä nimenneen ryhmän identiteettiprosessit 1930–1950-lukujen Suomessa? Heidän aatteellinen ehdottomuutensa ja ihanteellisuutensa veivät heitä vaikeuksiin niin viranomaisten kuin työväenliikkeen kanssa, selviää tuoreesta väitöstutkimuksesta.
Mauri Ryömä ja Jarno Pennanen vuonna 1938 Tukholmassa, Grand hotellin edessä. Ruotsin-matkoihin liittyi usein aatetovereiden tapaamisia, osallistumista kansainväliseen yhteistyöhön tai aineistojen noutamista omia lehtiä varten. Kuva: Kansan Arkiston valokuvakokoelmat.
FL Hannele Koivisto on tutkinut ensimmäistä kertaa 1930–1950-lukujen suomalaisia vasemmistointellektuelleja kulttuurihistoriallisesta näkökulmasta. Tutkimuksen kohteena ovat helsinkiläisen, vasemmistoälymystöksi itsensä nimenneen ryhmän identiteettiprosessit.
Ryhmään kuuluneet toimivat kulttuurin ja politiikan kentillä lehtien toimittajina ja avustajina, kirjailijoina ja poliitikkoina – 1930-luvulla SDP:n järjestöissä, sodan jälkeen SKDL:ssä ja SKP:ssä. Tunnetuimpia jäseniä olivat vasemmiston kulttuurilehdissä kirjoittaneet Raoul Palmgren ja Jarno Pennanen, runoilijat Arvo Turtiainen ja Elvi Sinervo sekä poliitikot Mauri Ryömä ja Cay Sundström.
Koiviston väitöskirja Joukkosielu vai individualisti? Vasemmistoälymystön identiteettiprosessit Suomessa 1930-luvun alusta 1950-luvun loppuun tarkastetaan Turun yliopistossa perjantaina 15.11.
Intellektuelli-identiteetin pohdinnalla oli vasemmistoälymystölle paitsi suuri henkilökohtainen, myös yleisempi merkitys, Koivisto kertoo. Kysymys intellektuellien poliittisesta sitoutuneisuudesta vastasi erityisesti kirjailijoiden tehtävästä ja asemasta käytyjä määrittelykiistoja.
– Tutkimus avaa myös näkökulmaa aikakauden luokkakysymyksiin, erityisesti työväenluokan ja ylempää yhteiskunnasta tulleiden intellektuellien suhteeseen.
Työväenliikkeeseen liittyneen älymystön hankalaa asemaa kuvaa se, että SDP:ssä he edustivat liian jyrkkää marxilaisuutta, mutta SKP:ssä taas pikkuporvarillista ja individualistista asennetta. He putosivat luokkien väliin ja jäivät marginaaliin.
Tunteet osana identiteettiprosessia
Yli kahden vuosikymmenen aikajänteelle sijoittuvat intellektuelliksi valmistautuminen, 1930-luvun kiihkeän toiminnan vaihe, Etsivän keskuspoliisin ja Valtiollisen poliisin seurannan kohteeksi joutuminen, oikeudenkäynnit, vankeus sekä sodan jälkeinen uuden suunnan saanut toiminta.
Koivisto kertoo kiinnittäneensä huomiota erityisesti tunteiden osuuteen identiteettiprosessissa, etenkin individualismin ja kollektiivisuuden ristivedossa.
– Tunteet vaikuttivat vasemmistointellektuellien identiteettikokemukseen yhtä vahvasti kuin heidän teoreettisen ajatuksensa sekä lehtikirjoitukset ja poliittiset puheensa.
Suomalaisen vasemmistoälymystön kokemukset olivat Koiviston mukaan monessa suhteessa verrattavissa länsieurooppalaisten ja pohjoismaalaisten intellektuellien kohtaloihin. Näistäkin useimmat irtautuivat 1950-luvun loppuvuosina puoluepolitiikasta – joskaan eivät välttämättä aatteellisesta sitoutumisesta vasemmistolaisuuteen.
Kulttuurihistorian näkökulmasta tehty tutkimus tarjoaa tulokulmia, joiden avulla voi tarkastella myös muiden yhteiskunnallisissa liikkeissä toimineiden radikaaliryhmien identiteettiä. Etenkin sellaisten, joiden identiteetin kulmakivi oli äärimmilleen viety aatteellinen ihanteellisuus.
FL Hannele Koivisto esittää väitöskirjansa ”Joukkosielu vai individualisti? Vasemmistoälymystön identiteettiprosessit Suomessa 1930-luvun alusta 1950-luvun loppuun” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 15.11.2024 klo 12.00 (Turun yliopisto, Arcanum, Aava -luentosali, Arcanuminkuja 1, Turku). Vastaväittäjänä toimii professori Risto Turunen (Itä-Suomen yliopisto) ja kustoksena professori Hannu Salmi (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on kulttuurihistoria.
