Itsekontrollin puute nähdään usein yksilön epäonnistumisena. Valtiotieteiden maisteri Polaris Koi osoittaa väitöstutkimuksessaan, että itsekontrollissa onnistumiselle voi olla lukuisia esteitä, joista monet eivät ole yksilöstä itsestään kiinni. – Inhibitioon ja ’tahdonvoimaan’ keskittyvä keskustelu vaikeuttaa sitä, että kaikki voisivat tunnistaa itselleen soveltuvia itsekontrollin muotoja ja harjaantua niissä, Koi toteaa.
Itsekontrollia tutkitaan usein tutkimalla nimenomaan inhibitiokontrollia. Inhibitiokontrolli tarkoittaa kykyä pysäyttää automaattinen tai impulsiivinen vaste.
Kaikilla on joskus itsekontrollivaikeuksia, mutta henkilöillä, joilla on toiminnanohjauksen ongelmia esimerkiksi unettomuuden tai aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriön (ADHD) vuoksi vaikeuksia esiintyy tiheämmin. Koin mukaan näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla. Väitös esittää, että itsekontrolli on monitoteutuvaa eli se voi toteutua useilla eri tavoilla.
– Monet itsekontrollin muodot nojautuvat sosiaaliselle vuorovaikutukselle tai ympäristön muokkaamiselle. Jätät esimerkiksi puhelimen eri huoneeseen, jotta kynnys selata nettiä olisi korkeampi, tai jätät savukkeet kauppaan pyrkiessäsi eroon tupakasta. Nämä ovat tärkeitä itsekontrollimuotoja, mutta ne eivät rakennu millekään tietylle mielen tai aivojen toiminnolle, Koi sanoo.
Ympäristön muokkaamiselle ja sosiaaliselle vuorovaikutukselle rakentuvat itsekontrollin muodot voivat olla jopa tehokkaampia kuin mielensisäiset itsekontrollin muodot. Silti niistä puhutaan Koin mukaan liian vähän.
Tutkijan mukaan vallitseva itsekontrollikäsitys korostaa vahvasti inhibitiokontrollille rakentuvia itsekontrollin muotoja. Ympäristön muokkaukselle ja sosiaaliselle vuorovaikutukselle perustuvat itsekontrollin muodot jäävät vähemmälle huomiolle.
– Mutta nimenomaan sosiaaliselle vuorovaikutukselle ja ympäristön muokkaukselle perustuvat itsekontrollin muodot olisivat soveltuvia myös niille henkilöille, joiden inhibitiokontrolli on rajoittunut. Inhibitioon ja ’tahdonvoimaan’ keskittyvä keskustelu vaikeuttaa entisestään sitä, että nämä henkilöt voisivat tunnistaa itselleen soveltuvia itsekontrollin muotoja ja harjaantua niissä.
Tutkijan mukaan itsekontrolli on sosiaalinen ja oikeudenmukaisuuskysymys, johon vastaaminen vaatii intersektionaalista analyysiä.
– Sosiaaliset itsekontrollin muodot edellyttävät vakaita ihmissuhteita esimerkiksi luotettavien ystävien tai työtovereiden muodossa. Ympäristön muokkaamiseen perustuvista itsekontrollin muodoista moni helpottuu, jos on taloudellista liikkumavaraa, Koi summaa.
Koi haastaa tutkimuksellaan yleisen käsityksen itsekontrollista
Koi on selvittänyt itsekontrollin luonnetta filosofisen argumentaation lisäksi analysoimalla itsekontrollia koskevia empiirisiä tutkimustuloksia sosiaalipsykologian, neurotieteen ja käyttäytymisgenetiikan aloilta.
Itsekontrollilla tarkoitetaan kykyä mukauttaa motivaatiokonfliktissa käyttäytyminen intentioon eli valittuun toimintatapaan.
– Itsekontrollia tarvitaan aina, kun olet päättänyt tehdä jotain, mutta huomaat, ettet ehkä tule tehneeksi kuten päätit. Huomaat vaikkapa selaavasi nettiä, vaikka olit päättänyt keskittyä kirjan lukemiseen, Koi avaa.
Yksilöllisiä eroja itsekontrollissa on pyritty selittämään monin tavoin. Koin tutkimus haastaa tunnetuimman tällaisen selityksen, sosiaalipsykologi Roy Baumeisterin kollegoineen kehittämän egodepleetioteorian, jonka mukaan itsekontrolli tai ’tahdonvoima’ on kuin lihas, joka väsyy käytössä ja joka on joillakin ihmisillä vahvempi kuin toisilla. Tämän teorian mukaan joillakin ihmisillä yksinkertaisesti on enemmän tahdonvoimaa kuin toisilla, vaikkakin tahdonvoimaa voi teorian mukaan myös harjoittaa.
– Vaikka egodepleetioteoria on saanut valtavasti huomiota niin akateemisessa keskustelussa kuin populaarissa mediassa, ei ole kyetty empiirisesti vahvistamaan, että minkäänlaista yleisestä väsymystilasta eroavaa ’egodepleetiota’ olisi olemassa.
Koin väitös esittää vaihtoehtoisen tavan hahmottaa yksilöllisiä eroja itsekontrollissa soveltamalla saavutettavuuden käsitettä itsekontrolliin. Tutkimus erittelee kolme saavutettavuuden ehtoa. Nämä ovat keino, tiedostaminen ja vähäinen tai kohtuullinen vaiva.
Esimerkkinä Koi kertoo tilanteen, jossa on toiseen kerrokseen mennäkseen omattava keino mennä sinne, tiedostettava keinon olemassaolo eikä tuo keino saa olla suhteettoman vaivalloinen. Portaat ovat tällainen keino monelle, jos vain tiedostamme niiden olemassaolon ja tiedämme missä ne sijaitsevat, mutta pyörätuolia käyttävälle ne eivät ole keino ja kainalosauvoja käyttävälle portaiden käyttö voi olla suhteettoman vaivalloista. Hissi tekee toisesta kerroksesta saavutettavan useammalle.
– Samalla tavalla pelkkä mielensisäinen yritys pidättäytyä ei-toivotusta toiminnasta ei ole käypä keino itsekontrolliin niille, joiden inhibitiokontrolli on rajoittunut, mutta ympäristölle rakentuvat keinot voivat tehdä itsekontrollista saavutettavaa useammille – kunhan nämä keinot ovat saatavilla, toimija on keinoista tietoinen ja ne eivät tuota suhteetonta vaivaa. Viime kädessä itsekontrolli on saavutettavuuskysymys, Koi sanoo.
Koin teoriasta seuraa, että itsekontrollin esteitä on eniten niillä henkilöillä, joilla on sekä toiminnanohjauksen ongelmia että heikko taloudellinen ja sosiaalinen tilanne.
***
VTM Polaris Koi esittää väitöskirjansa ”An Access Theory of Self-Control: Essays on Self-Control, ADHD, and Stimulant Medication” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 19.11.2021 klo 10 (Turun yliopisto, Publicum, Pub 1 -luentosali, Assistentinkatu 7, Turku). Yleisö voi seurata väitöstä myös etäyhteyden kautta osoitteessa https://utu.zoom.us/j/69200627294.
Vastaväittäjinä toimii professori Neil Levy (Macquarie University, Australia / Oxford University, Iso-Britannia) ja kustoksena professori Juha Räikkä (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on filosofia.
Turun yliopisto seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta ja viranomaisten ohjeita. Yliopisto päivittää ohjeitaan tilanteen mukaan. Ohjeet ja linkit löytyvät osoitteesta: utu.fi/koronavirus
Väittelijän yhteystiedot: polaris.koi@utu.fi
>> Väittelijän kuva, kuvaaja Tinksu Wessman
>> Väitöskirja on julkaistu sähköisenä
