Arkinen itsenmittaus muuttaa ymmärrystä itsestä – eikä se ole vain positiivista (Väitös: VTM Harley Bergroth, 6.11.2020, sosiologia)

Arkisella itsenmittauksella viitataan toimintaan, jossa oman elämän perustoiminnoista kuten aktiivisuudesta, unesta tai kehon fyysisistä rytmeistä kerätään dataa erilaisten puettavien teknologioiden, kuten aktiivisuusrannekkeiden ja unimittarien, avulla. Itsenmittauksen nähdään yleisesti palvelevan ihmisten pyrkimyksiä kantaa vastuuta omasta hyvinvoinnista ja tuntea itsensä paremmin.

Bergroth haastatteli tutkimustaan varten itsenmittausteknologioita käyttäneitä ihmisiä, mittasi itseään ja teki havainnointeja selvittääkseen, miten itsenmittaus ennakoivana itsehoivan käytäntönä muovaa ihmisen arkea ja itsesuhdetta.

— Data- ja numerovetoisen luonteensa johdosta itsenmittaus kerrotaan usein keinona tuottaa jollain tavalla ”todellisempaa” tietoa itsestä ja omasta hyvinvoinnista. Kuitenkin itseä koskevan tiedon karttumisen ohella usein puhuttiin myös kasvavasta kiinnostuksesta itseä kohtaan, kun mittaus vie mukanaan, koukuttaa ja tekee näkyväksi uudenlaisia tapoja muodostaa tietoa itsestä, kertoo Bergroth

Tutkijan mukaan itsenmittausteknologia voi auttaa ihmisiä saavuttamaan tavoitteitaan ja oppimaan itsestään jotain, mutta toisaalta itsetietoisuuden kokemus muuttuu yllättävän katoavaiseksi ja minuus rakentuu jatkuvan kontrollin kohteeksi.

Itsenmittaaminen ruokkii toistoa

Itsenmittaus on yksi kuluneen vuosikymmenen suurista hyvinvointialan kuluttajatrendeistä. Omasta aloitteesta tapahtuvaan itsenmittaukseen liittyy usein ajatus oman elämän ja hyvinvoinnin parantelusta sekä oman kehon paremmin tuntemisesta.

Bergrothin mukaan itsenmittaus voidaankin nähdä osana ”terapeuttisen kulttuurin” jatkumoa. Sosiologiassa terapeuttisella kulttuurilla viitataan yleisesti esimerkiksi erilaisten itsehoiva- ja self-help-käytäntöjen yleistymiseen. Niiden myötä omat elämät ja ”minuudet” ymmärretään kasvavissa määrin jatkuvasti työstettävinä projekteina.

– Mittaamisen ääneenlausuttu tavoite on usein oman hyvinvoinnin ymmärtäminen ja itseä koskeva tieto. Käytännössä mittaaminen kuitenkin tarkoittaa itsen muuttamista jatkuvan seurannan, jäljittämisen ja hallinnoinnin kohteeksi. Mittareilla on voimaa myös johdattaa ihmistä pois omiin tuntemuksiin luottamisesta, Bergroth sanoo.

Tutkijan mukaan monet mittarit pyrkivät opettamaan ihmistä ”oikeanlaiseen” olemiseen ja itsekontrolliin. Mittaamisen logiikka kannustaa jakamaan kehot yhä pienempiin palasiin ja toimintoihin, joita seurataan toistuvasti.

– Mittaus voi muuttua ahdistavaksi, koska esimerkiksi kontrollista lipeäminen ja ”huonompi” minä on itsesuhteessa jollain tasolla alati läsnä: paranneltavana tai torjuttavana aspektina, Bergroth sanoo.

Toisaalta mittarit myös mahdollistavat asioita, kuten entistä henkilökohtaisemman tiedontuotannon. Se voi sekä vahvistaa että haastaa ihmisten kiinnittymistä viralliseen hyvinvointia ja terveyttä koskevaan tietoon, kuten väestötason suosituksiin.

Teknologia on enemmän kuin väline

Bergrothin väitöskirja syventää itsenmittaamiseen liittyvien jännitteiden jäsentelyn kautta jo aiemmassa tutkimuksessa käsiteltyjä teemoja itsenmittauksen haastavuudesta; siitä, että mittausteknologiat eivät yksiselitteisesti helpota elämää vaan myös monimutkaistavat sitä uusin tavoin.

Itsenmittaukseen liittyvät jännitteet ja ristiriitaiset ulottuvuudet ovat myös oivia apuvälineitä paljastamaan vinoutumia kielessämme ja ajattelussamme, esimerkiksi suhteessa siihen, miten ajattelemme teknologiaa ja sen käyttöä.

– Arjessa teknologiasta puhutaan välineenä, jonka avulla toteutamme omia päämääriämme. Teknologia on kuitenkin aina enemmän kuin vain passiivinen väline, sillä se konkreettisesti muuttaa toiminta- ja ajattelutapojamme. Esimerkiksi: välineellisesti ymmärrettynä mittari vain auttaa meitä tuottamaan tietoa, mutta kun laite ymmärretään toimijana, joka muovaa tapaamme tutkailla itseämme, voimme paremmin nähdä kuinka mittari tuo elämään myös uudenlaisia tapoja olla epävarma itsestä,  Bergroth sanoo.

***

VTM Harley Bergroth esittää väitöskirjansa ”Paradoxes of Therapeutic Self-tracking Assemblages in Everyday Life” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 6.11.2020 klo 12.00 (Turun yliopisto, Calonia, Cal 1 -luentosali, Caloniankuja 3, Turku).

Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Mianna Meskus (Tampereen yliopisto) ja kustoksena professori Suvi Salmenniemi (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on sosiologia.

Koronavirustilanteen vuoksi väitöstilaisuuden yleisömäärä paikan päällä on korkeintaan 50 henkilöä. Tilaisuutta voi seurata myös etänä osoitteessa https://utu.zoom.us/j/66660374998

Turun yliopisto seuraa aktiivisesti koronavirustilannetta ja viranomaisten ohjeita. Yliopisto päivittää ohjeitaan tilanteen mukaan. Ohjeet ja linkit löytyvät osoitteesta: utu.fi/koronavirus

Väittelijän kuva: https://apps.utu.fi/media/vaittelijat/bergroth_harley.jpg

Väitöskirja on julkaistu sähköisenä: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-29-8202-8