Oikeustieteellisen tiedekunnan todistusvalinnan tulokset 2023
Oikeustieteellisen tiedekunnan todistusvalinnan tulokset on julkaistu 22.5.2023 Opintopolussa.
Oikeustieteellisen tiedekunnan todistusvalinnan tulokset on julkaistu 22.5.2023 Opintopolussa.
COSMO -tutkimusryhmä esitteli tutkimustaan kansainväliseen yrittäjyyteen liittyvässä workshopissa, University of Southern Denmark’issa, Odensessa 16-17.5.
Suomen Kulttuurirahasto myönsi professori Juhani Knuutille ja KOVERI-tutkimushankkeelle 264 500 euron apurahan tutkimukseen, joka käsittelee sepelvaltimotautiin liittyvien muutosten kuvantamista muissa elimissä.
Terveellisen ruuan kulutus on yleisempää vanhemmissa ikäryhmissä, ilmenee valtiotieteiden maisteri Antti Kähäri Turun yliopistoon tekemässä väitöstutkimuksessa. Sokerituotteiden ja alkoholittomien juomien kulutus on yleisempää nuoremmissa ikäryhmissä. Suurin notkahdus terveellisen ruoan kulutuksessa ja kasvu sokerituotteiden käytössä tapahtuu ruuhkavuosien aikaan.
Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta on valinnut 59 uutta akatemiatutkijaa. Turun yliopistossa nelivuotisen akatemiatutkijan rahoituksen sai viisi tutkijaa.
Tyttökirjallisuus kasvattaa lukijoitaan monin tavoin, osoittaa kasvatustieteiden maisteri Sara Kokkonen Turun yliopistoon tekemässään väitöstutkimuksessa. Kirjallisuudessa on tuotu esille muun muassa suoria ja epäsuoria koulukiusaamisen muotoja, joiden ratkaisemiseen tarjottiin kasvatuksellisina sisältöinä oikeanlaisia roolimalleja ja käyttäytymistapoja lukijoille.
Juuri julkaistussa Nature-lehden artikkelissa Turun yliopiston tutkijoita sisältävän kansainvälisen tutkijaryhmän havainnot paljastavat fuusiosupernovan alkuperän. Heliumin vahvat spektriviivat sekä tällaisen supernovan havaitseminen ensimmäistä kertaa radioaalloilla osoittavat, että räjähtäneellä valkoisella kääpiötähdellä oli runsaasti heliumia sisältävä kumppanitähti.
Millaisia taitoja ja osaamista opettaja tarvitsee työssään? Mitä on moninaisuusosaaminen? Mikä on motivaation rooli oppimisessa ja millaista tietoa opettaja tarvitsee työssään? Mikä on MAP-malli? Vastauksia tarjolla Opettajana muuttuvassa maailmassa: MAP-malli opettajan osaamista suuntaamassa -verkkokurssilla. Vapaasti suoritettavissa olevalla kurssilla ei ole aikatauluja tai palautettavia tehtäviä, voit suorittaa sen omaan tahtiisi ja juuri niin kuin se tuntuu itsestäsi parhaalta.
Nettideittailu, eli kumppanin etsintä internetin välityksellä, on nykyään yleisimpiä tapoja löytää elämänkumppani. FM Anne Holappa selvitti väitöstutkimuksessaan, millaista on nettideittailuun liittyvä kulttuurinen tieto.
Haluatko monipuolistaa osaamistasi työelämän tarpeisiin tai suorittaa opintoja tutkintoon tähdäten? Oletko kiinnostunut eri tieteenalojen tarjoamista näkökulmista ja tutkimustiedosta? Avoin yliopisto-opetus avaa monia mahdollisuuksia uuden oppimiseen!