Tove Jansson tunnetaan parhaiten Muumien kirjoittajana, mutta hänen laaja taiteellinen tuotantonsa ja elämänsä sisälsi paljon muutakin. Uutuuskirja Meri ja Tove. Elämää saaristossa kertoo taiteilijan elämästä Itämeren saaristossa. Kirjasta selviää myös, millainen on ollut saariston ihmisten suhde mereen ja saaristoon eri vuosikymmeninä.
Meri ja Tove -teos tutkiskelee koko Suomen tuntemaa kirjailijaa, mutta sitäkin enemmän merta, sen kulttuurihistoriaa ja ihmisten suhdetta mereen.
– Merellisyyden kulttuurihistoria, saaristossa eläminen ja ihmisen suhde merelliseen luontoon ovat asioita, jotka kiinnostivat meitä. Tove Jansson on luonut mielenkiintoisen näkökulman näihin asioihin, kertovat kirjan kirjoittajat, Turun yliopiston kulttuuriperinnön tutkimuksen yliopistonlehtori Otto Latva ja kulttuurihistorian professori Maarit Leskelä-Kärki.
Voisi ajatella, että Tove Janssonista, tunnetusta kirjailijasta ja poikkeuksellisesta taiteilijasta, olisi tehty tyhjentävästi tutkimusta. Aiemmissa Janssonia tarkastelevissa teoksissa ei ole kuitenkaan juurikaan käsitelty hänen kesänviettoaan Porvoon saaristossa sijaitsevassa Pellingissä. Vähemmälle huomiolle on jäänyt myös Janssonin suhde mereen, merelliseen luontoon ja saariston sosiaalisen ympäristöön, vaikka nämä seikat olivat äärimmäisen keskeisiä hänen elämässään ja taiteessaan. Historioitsijat eivät ylipäätään ole juuri tehneet tutkimusta Tove Janssonista, mikä onkin yksi Latvan ja Leskelä-Kärjen teoksen keskeisiä uutuusarvoja.
Ympäristöelämäkerta – aiemmin tutkimaton tarina Tovesta
Leskelä-Kärki on aiemmin tutkinut kirjoittavia naisia ja tehnyt elämäkertatutkimusta, muttei ajatellut tekevänsä sellaista joskus Tove Janssonista. Hänellä on kuitenkin perhesuhteiden kautta henkilökohtainen side Suur-Pellinkiin, jonne Janssonien perhe 1920-luvun alussa saapui. Leskelä-Kärki on erikoistunut myös muistiin ja kertomuksellisuuteen liittyvään tutkimukseen.
– Kulttuurisen muistin käsite on kiinnostava – se, miten Tove Janssonia edelleen muistetaan niin Pellingissä kuin maailmanlaajuisesti. Hänen läsnäolollaan saaristossa oli valtava merkitys ja ihmiset vaalivat hänen muistoaan siellä tänäkin päivänä, Leskelä-Kärki kertoo.
Otto Latva on monen muun tapaan lukenut Muumi-kirjansa, mutta meri kiinnostaa häntä myös tutkimuksellisesti. Latvan Disappeared, Endangered and Newly Arrived Species: The Human Relationship with the Changing Biodiversity of the Baltic Sea (HumBio) -akatemiahankkeessa tutkitaan, millainen on ihmisen suhde Itämeren muuttuvaan biodiversiteettin. Hankkeessa on mukana myös Leskelä-Kärki. Meri ja Tove -teos on yksi projektin tuotoksista ja se tuo uudella tavalla esille ihmisen ja merellisen ympäristön suhteessa tapahtuneita kulttuurisia pitkän aikavälin muutoksia.
Näistä elämäkertatutkimukseen ja humanistiseen ympäristötutkimukseen liittyvistä menetelmistä syntyy kirjassa ympäristöelämäkerta. Teos tarkastelee Janssonia suhteessa mereen, merellisyyteen ja saariston luontoon – sekä toisaalta siihen, miten hän eli siellä elämäänsä ja kuvasi sitä taiteessaan ja kirjallisissa teoksissaan.
– Tämä tutkimusnäkökulma on kansainvälisesti nouseva ja liittyy uudentyyppiseen luonnon ja ihmisen suhteen tutkimiseen. Siinä keskitytään siihen, millaisia merkityksiä ympäröivä luonto tarjoaa yksilön elämässä. Samalla Tove on vaikuttanut siihen, miten me ymmärrämme meren ja saaret. Moni katsoo merta ja saaristoa Janssonin näkökulmasta, sanoo Leskelä-Kärki.
Kulttuurista tietoa merestä luonnontieteellisen tiedon rinnalle
Meren tilaa ja sen biodiversiteetissä tapahtuneita muutoksia on aiemmin tutkittu lähinnä luonnontieteissä. Tove Janssonia käsittelevä ympäristöelämäkerta tuo luonnontieteellisen tiedon rinnalle pitkän aikavälin tietoa Suomen saariston luonnossa tapahtuneista muutoksista. Janssonin tekstien kautta saadaan näkökulmia esimerkiksi siihen, miten hän ja koko hänen perheensä ymmärsivät Suomenlahden luonnon ja sen muutoksen. Kirjoituksissa tietyt eliölajit ovat tiettyinä aikoina enemmän esillä.
– Esimerkiksi Tove Janssonin pienoisromaanissa Kivipelto turskat ovat hyvin esillä. Niitä kalastetaan ja syödään kyllästymiseen saakka sekä pohditaan, miksi niitä on niin paljon. Jansson kirjoitti romaania juuri niihin aikoihin 1980-luvulla, kun Itämeressä eleli huomattavasti enemmän ja paljon isokokoisempia turskia kuin tänä päivänä. Tämä on yksi esimerkki siitä, miten Toven kirjallisuus paljastaa yksityiskohtia Suomen merialueen aiemmasta biodiversiteetistä ja ihmisten suhteesta erilaisiin eliölajeihin. Näitä esimerkkejä on paljon enemmänkin ja niitä löytyy Toven teosten lisäksi hänen kirjeistään ja muusta historiallisesta aineistosta, kertoo Latva.
Aineiston kautta paljastuu myös muita saariston luontoa kuvaavia seikkoja, joista ilmenee, millaiselta saaristo on useampi vuosikymmen sitten näyttänyt.
– Meren tila tulee fragmentaarisesti esiin aineistoissa. Esimerkiksi eräs Pellinkiä koskeva kirjoitus kuvaa kaisloittunutta ja rehevöitynyttä ranta-aluetta, joka aiemmin oli kirkasvetinen hiekkaranta. 1920-luvulla meri oli erilainen kuin nykypäivänä, sanoo Latva.
Vedessä ja sen äärellä oleminen oli Tovelle luontaista. Novellissa Kesällä hän kuvaa, miten ”veden alla oleva ruoho oli hyvin pehmeää ja liikkui koko ajan”. Kuva: Per Olov Jansson.
Vaikka Tove esimerkiksi allekirjoitti 1990-luvulla Animalian turkistarhausta vastustavan vetoomuksen, hän ei ollut äänekäs ympäristön puolestapuhuja. Ihmisten suhde mereen ja sitä koskeva keskustelu on muuttunut vasta verrattain myöhään.
– Aiemmin meri oli itsestäänselvyys. Sinne saattoi esimerkiksi upottaa mitä vain ja siellä se pysyi. Kun meren tila on sittemmin huonontunut, on havahduttu siihen, että sillä, miten meren kanssa eletään, on merkitystä, pohtii Leskelä-Kärki.
Luonnonympäristön lisäksi ympäristö tarkoittaa kirjassa myös sosiaalista ympäristöä – sitä, millainen saaristoyhteisö oli, ja miten Tove ja hänen perheensä vaikuttivat siihen.
– Kulttuurihistorialle tyypillisesti käytimme paljon digitoituja sanomalehtiaineistoja. Näitä aineistoja ei ole Janssoniin kohdistuneessa tutkimuksessa juurikaan analysoitu. Aineistoon sisältyi myös kuvakokoelmia museoista ja yksityiskokoelmista, Latva kertoo.
Muumi-kirjojen lisäksi Janssonilla on myös paljon proosatuotantoa. Lisäksi tutkijoille oli saatavilla kirjeaineistoa, kuvitusta, paikallista muistitietoaineistoa Pellingistä ja kuvauksia kesähuvilaelämästä.
Meri ja Tove – erottamattomat
Sanomalehtiaineisto antoi perspektiiviä siihen, mitä kaikkea Janssoniin on liitetty eri aikoina. Saaristo ja meri tulevat usein esille häntä käsittelevissä keskusteluissa ja haastatteluissa, joita hänestä on tehty 1960-luvulta alkaen.
– Meri oli Tovelle jokapäiväinen ja arkinen asia, itsestään selvä. Helsingissä hän vietti talvet Katajanokalla ja Ullanlinnassa, meren lähellä. Kesäelämää hän vietti saaristossa, souti, ui ja kalasti, sekä teki luovaa työtä, kertoo Leskelä-Kärki.
Janssonille meri merkitsi nautintoa ja hyötykäyttöä. Samalla se oli jotain, mitä hän käytti taiteellisessa työssään inspiraationa. Hän etsi ja myös löysi oman saaren, Klovharun, jossa hän ja hänen puolisonsa Tuulikki Pietilä tekivät töitä. Tovella oli jatkuvasti kynä ja paperi kädessä.
– Meri tulee kaikessa näkyville. Viimeisissä teksteissään 1990-luvulla Jansson sanoi, että hän päätyi aina kirjoituksissaan mereen, sitä oli vaikea aiheena välttää. Meri loi raameja hänen elämäänsä. Myrskyävä meri esimerkiksi toimi useissa hänen teksteissään seikkailun symbolina, sanoo Latva.
Klovharun mökki rakennettiin Raili ja Reima Pietilän piirrosten mukaan. Sopivan paikan löytäminen pieneltä luodolta oli työn takana. Kallioiden väliin muodostui luonnonsatama, joka suotuisalla säällä tarjosi hyvän rantautumispaikan. Kuva: Per Olov Jansson.
Toven ja perheen suhde mereen oli kuitenkin erilainen verrattuna niihin ihmisiin, jotka asuivat saaristossa ympärivuotisesti. Näille ihmisille meri merkitsi arkisen elämän hankaluuksia esimerkiksi kelirikkoaikaan tai jopa tragedioita: kun joku lähti merelle, saatettiin menettää läheinen. Tovelle meri oli seikkailu.
– Saariston ympärivuotisille asukkaille toimeentulo tuli merestä. Taiteilijaperheelle saaristo sen sijaan oli seikkailun ja huvin kohde. Tove on vaikuttanut monella tapaa siihen, miten me koemme merimaiseman, toteaa Latva.
Tove ja hänen veljensä Lars olivat kuitenkin saaristokesänvieton pioneereja: he rakennuttivat mökkiä ulkosaaristoon aikana, jolloin kaukaisempia saaria pidettiin usein vielä jättömaana. Mökkien hankkiminen kauempaa ulkosaarilta muodostui Suomessa muodikkaaksi vasta myöhemmin 1900-luvulla.
– 1980-luvun alkuun asti Pellingin alue oli saavutettavissa vain veneellä. Sinne päästiin vuorolaivalla, taksiveneillä tai omilla veneillä. Paikallisia ajatellen muu elämä on ollut kaukana, toteaa Leskelä-Kärki.
Tove Janssonille meri säilyi tärkeänä hänen elämänsä loppuun saakka.
– Tove Janssonilla oli valtava taiteellinen tuotanto ja koko eletty elämä, jossa merellä on itse asiassa paljon suurempi rooli kuin esimerkiksi muumeilla. Ne muodostavat lopulta vain pienen osan kaikesta hänen tekemästään taiteesta, toteaa Latva.
> Otto Latva ja Maarit Leskelä-Kärki, Meri ja Tove. Elämää saaristossa. John Nurmisen säätiö 2022.
Kirjan kirjoittajat Otto Latva ja Maarit Leskelä-Kärki. Kuva: Kimi Kärki.
Meri ja Tove liittyy Turun yliopiston strategisista painopistealueista kulttuurisen muistin ja yhteiskunnan muutoksen, luonnon monimuotoisuuden ja kestävyyden sekä meren ja merenkulun temaattisiin kokonaisuuksiin. Teos tukee myös humanistisen ja yhteiskuntatieteellisen meritutkimuksen verkoston (AHA eli Aallonharjalle) tavoitteita. Tutkimusverkostoa johtaa Otto Latva. Lisäksi Meri ja Tove -teos nivoutuu luontevasti historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen SELMA-tutkimuskeskukseen, jossa tehdään muistiin ja kertomuksellisuuteen liittyvää tutkimusta. Leskelä-Kärki on tutkimuskeskuksen varajohtaja.
