Ruoka, terveys ja kestävyys: eurooppalais-kiinalainen symposium kokoontuu Turussa

30.09.2024

Finland-China Food and Health Network (FCFH) järjestää päätöstapahtumansa Mauno Koivisto -keskuksessa Turussa 3.–4. lokakuuta. Tapahtumassa huippuluokan tutkijat Euroopasta ja Kiinasta kokoontuvat keskustelemaan tulevaisuuden yhteistyöstä ruoan, terveyden ja kestävyyden alalla. Konferenssissa juhlistetaan verkoston saavutuksia vuodesta 2021 lähtien ja suunnitellaan yhteistyön jatkoa vuoden 2024 jälkeen.

FCFH-verkosto on osa kansainvälistymisohjelmaa, jonka Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö on käynnistänyt yhdessä suomalaisten korkeakoulujen kanssa. Verkosto yhdistää suomalaiset ja kiinalaiset yliopistot ja ammattikorkeakoulut sekä tukee akatemian ja yritysten välistä yhteistyötä. Yhteistyö luo perustan sekä uusille innovaatioille että tutkimus- ja kehitystoiminnalle.

Verkoston loppuseminaarin ohjelmassa on laaja valikoima esityksiä symposiumin pääteemoista, jotka keskittyvät kolmeen pääaiheeseen: terveys, kestävyys sekä teknologia. Puhujat edustavat johtavia kiinalaisia yliopistoja (Pekingin yliopisto, Jiangnanin yliopisto) ja suomalaisia yliopistoja (Turun yliopisto, Åbo Akademi, Helsingin yliopisto, Oulun yliopisto, Itä-Suomen yliopisto). 

Kaksipäiväisen tapahtuman aikana osallistujilla on mahdollisuus keskustella tärkeistä aiheista, jotka liittyvät ravitsemuksen ja kestävien ruokavaihtoehtojen terveysvaikutuksiin, viimeaikaisiin lähestymistapoihin ja kehityssuuntiin ruokateollisuuden, ruoantuotannon ja elintarviketieteiden kestävissä käytännöissä, sekä teknologian, ruoan ja digitaalisten työkalujen suhteista terveyteen.

– Tämä on FCFH-verkoston nelivuotisen rahoituskauden viimeinen vuosi, joten on hyvä tarkastella verkoston toimintaa ja tuloksia neljän vuoden ajalta. Mikä tärkeintä, tapaaminen tarjoaa tutkijoille foorumin tavata ja keskustella kasvokkain yhteistyön jatkamisesta ja kehittämisestä tulevaisuudessa, kertoo FCFH-verkoston akateeminen johtaja, professori Baoru Yang.

Tapahtuman kohokohtana ovat arvostettujen pääpuhujien esitykset. Professori Jesmond Dalli Queen Mary -yliopistosta Lontoosta käsittelee esityksessään Omega-3:n hyödyntämistä. Esityksessä tuodaan esiin näkökulmia siitä, miten välittäjäaineet säätelevät immuunijärjestelmää ja tulehduksia terveyden optimoimiseksi. 

Professori Helle Margrete Meltzer Norjan kansanterveyslaitokselta tuo pohjoismaisen näkökulman kestävään ruokavalioon ja professori Ali Mobasheri Oulun yliopistosta pitää pääpuheen aiheesta Kasvipohjaiset lisäravinteet ja funktionaaliset elintarvikkeet nivelten terveydelle, käsitellen edistynyttä tutkimusta ravitsemusteknologioista, jotka tukevat ihmisten hyvinvointia. 

Kaksipäiväinen symposium kestävyyden edistämisestä ruoan ja terveyden alalla tarjoaa alustan asiantuntijoille jakaa tietoa ja ideoida uusia tutkimusprojekteja, verkostoitua ja vahvistaa yhteistyötä.   

 

Kuva: Markus Spiske / Unsplash

 

Luotu 30.09.2024 | Muokattu 30.09.2024