Kaksi uutta dosenttia oikeustieteelliseen tiedekuntaan
Turun yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan on saatu kaksi uutta dosenttia. Rehtori on myöntänyt OTT Tarja Koskelalle ja OTT Satu Rantaeskolalle dosentin arvon.
Turun yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan on saatu kaksi uutta dosenttia. Rehtori on myöntänyt OTT Tarja Koskelalle ja OTT Satu Rantaeskolalle dosentin arvon.
Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan maankäyttö- ja kiinteistöoikeuden lahjoitusprofessuuriin on valittu OTT Martti Häkkänen. Professuuri on määräaikainen ajalle 1.2.2022–31.12.2023.
Rehtori on myöntänyt OTT Mikko Rajavuorelle (talousoikeus), OTT Johanna Frimanille (kansainvälinen oikeus), OTT Heikki Marjosolalle (rahoitus- ja eurooppaoikeus) ja VTT Elsa Saarikkomäelle (kriminologia) dosentin arvon.
Anna Hurmerinta-Haanpää selvitti väitöstutkimuksessaan, miten yritykset käyttävät ja kehystävät sopimuksia nykypäivän verkostoituneissa liikesuhteissaan, ja miten sopimukset vaikuttavat yritysten väliseen luottamukseen ja liikesuhteeseen. Tutkimus osoitti, että sopimuksia käytetään moninaisesti esimerkiksi kaupan käsikirjoituksena, johtamaan organisaatioita sisäisesti sekä ohjaamaan sopimusosapuolten välistä yhteistyötä ja oman toimitusketjun menettelytapoja.
Karoliina Helteen väitöstutkimuksen kohteena oli tyyppitapaus, jossa kiinteistönomistajan puoliso väittää omistavansa kiinteistölle rakennetun rakennuksen joko kokonaan tai osittain. Jos väite menestyy, rakennus on puolison irtainta omaisuutta eikä kuulu kiinteistöön ja siten kiinteistöä koskevien määräämistoimien piiriin. Tutkimuksessa todettiin, että rakennuksen omistajalle myönnettävää suojaa ei ole aina syytä pitää ehdottomana lähtökohtana, vaan rakennuksen ja kiinteistön muodostaman tosiasiallisen kokonaisuuden vuoksi tilanteen pitäisi ennemminkin olla päinvastainen.
Oikeustieteellisen tiedekunnan Tutkija valokeilassa -uutissarjassa esittelyvuorossa on apulaisprofessori Annika Rosin.
Vuoden tiedekirja 2020 -palkinnon ehdokkaiksi on valittu kymmenen viime vuonna ilmestynyttä kotimaista tiedekirjaa. Ehdokkaiden joukossa on kolme teosta Turun yliopiston tutkijoilta. Vuosittain myönnettävän palkinnon suuruus on 25 000 euroa.
Oikeustieteellisen tiedekunnan Tutkija valokeilassa -uutissarjassa esittelyvuorossa on tohtorikoulutettava Liudmila Sivetc.
Suomen Akatemia on myöntänyt rahoitusta kriisivalmiuden ja huoltovarmuuden tieteelliseen tutkimukseen. Haussa rahoitettiin 16 konsortiota ja yhteensä 42 osahanketta. Turun yliopiston tutkijat johtavat kahta hankekokonaisuutta ja yhtä osahanketta.