Asiasana: folkloristiikka

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Uudet tekstit kantavat Kalevalan kulttuurista muistia (Väitös: FL Merja Leppälahti, 3.12.2022, folkloristiikka)

Kansalliseepoksemme Kalevala on innoittanut taiteilijoita ilmestymisestään saakka, ja se on edelleen ehtymätön inspiraation lähde myös kaunokirjailijoille. FL Merja Leppälahti selvitti folkloristiikan alan väitöstutkimuksessaan, miten kalevalaista aineistoa on viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana käytetty kaunokirjallisuudessa ja muissa teksteissä.

Anne Heimo: Menneisyys on aina läsnä – kulttuuriset muistot ovat tunnepohjaisia ja voivat siksi johtaa myös harhaan

15.05.2022

Ukrainan sota on herättänyt suomalaisissa ylisukupolvisia kulttuurisia muistoja. Katsoessamme sotaa pakenevia ukrainalaisia, muistelemme samalla 80 vuoden takaisia tapahtumia. Professori Anne Heimo kertoo, mistä kulttuurisessa muistissa on kyse ja miksi osa muistoista on keinotekoisia tai suorastaan valheellisia. Kirjoitus on julkaistu alun perin MustRead Akatemiassa. 

Yhteistyö folkloristiikan oppiaineessa

Folkloristiikan oppiaineen tärkeimmät yhteistyökumppanit ovat erilaiset arkistot, muiden yliopistojen folkloristiikan oppiaineet sekä muun muassa Turun museokeskus. 

Opiskelu folkloristiikan oppiaineessa

Folkloristiikassa koulutetaan kulttuurientutkijoita ja kulttuurialan asiantuntijoita yhteiskunnan eri tarpeisiin, kuten kulttuuri-, museo- ja arkistoalan sekä viestinnän alan moninaisiin tehtäviin. 

Folkloristiikan oppiaine

Folkloristiikka on kulttuuritiede, joka tarjoaa keinoja ymmärtää, tulkita, selittää ja hyödyntää kaikkia niitä kulttuurisen ilmaisun tapoja ja muotoja, joilla ihmiset ovat yhteydessä keskenään.

Vanhat sananlaskut saavat nykykäytössä uusia tulkintoja (Väitös: KT, FM Liisa Granbom-Herranen, 16.8.2018, folkloristiikka)

Ennen niitettiin mitä kylvettiin, nyt saa sitä mitä tilaa. Liisa Granbom-Herranen tutki Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan suomalaisten sananlaskujen nykykäyttöä. Tutkimuksessa selvisi, että sananlaskuilla on edelleen paikkansa arkikielisessä keskustelussa; sananlaskut pysyvät, mutta niiden tulkinnat muuttuvat.