Lastensuojelu edellyttää tulevaisuudessa suunnitellumpaa ammatillisen asiantuntijuuden kehittämistä työssä oppimalla (Väitös: KL Ilkka Uusitalo, 14.12.2019, kasvatustiede)

Ilkka Uusitalon väitöstutkimuksessa tarkasteltiin lastensuojelun sosiaalityön ammatillista asiantuntijuutta ja siihen vaikuttavia tekijöitä, erityisesti työssä oppimista vaativien asiakastilanteiden yhteydessä. Keskeisenä tutkimusintressinä oli, miten vaativissa asiakastilanteissa saatava kokemus vaikuttaa lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden työssä oppimiseen ja ammatilliseen asiantuntijuuteen.

Tutkimuksen ensimmäinen aineisto muodostui lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden kirjoittamista vaativista ja itselle merkityksellisistä asiakastilannekertomuksista (14kpl). Uusitalon mukaan sosiaalityöntekijät kokivat työssään vaativiksi tilanteiksi erilaiset vuorovaikutus- ja neuvottelutilanteet lasten vanhempien kanssa. 

– Vaativuus tilanteissa syntyi siitä, että niissä kerrottiin perhettä koskevasta muutoksesta, tai annettiin tiedoksi viranomaispäätös, kuten lastensuojelun asiakassuhteen alkaminen, kiireellinen sijoitus tai avohuollon tukitoimien aloittaminen. Vaativaksi koettiin se, millä tavalla viranomaispäätöksestä kerrotaan ja miten päätöksestä syntyvää vanhempien ahdistusta, hätää ja mahdollisesti muuta ennustamatonta käytöstä kohdataan ja hallitaan, Uusitalo sanoo.

Nykyisellään sosiaalityöntekijöiden työssä oppiminen on enimmäkseen reaktiivista

Vaativien asiakastilanteiden yhteydessä sosiaalityöntekijöiden oppiminen liittyi kuuteen osaamisalueeseen: vuorovaikutusosaamiseen, itsetuntemukseen, yhteistyön kehittämiseen työparin kanssa vaativia tilanteita varten, vaativiin tilanteisiin valmistautumiseen ja suunnitteluun ennakolta, organisaatioiden toimintatapojen kehittämiseen, kuten vaativien tilanteiden jälkipuintiin, sekä biologisten ja sijaisvanhempien tapaamisten järjestämiseen. Vaativat tilanteet aikaansaivat sosiaalityöntekijöissä myös yhteiskunnallis-eettistä pohdiskelua, joka kohdistui palvelujärjestelmään.

Työssä oppiminen liittyi erityisesti sosiaalisiin tilanteisiin: asiakasneuvotteluihin, asiakaskohtaamisiin, työparityöhön ja verkostotapaamisiin. 

– Sosiaalityöntekijöiden työssä oppiminen ei ollut tarkoituksellista ja suunniteltua, vaan enimmäkseen tilanteessa ja sen jälkeen tapahtuvaa reaktiivista oppimista. Vain uhkaavat asiakastilanteet johtivat organisatoriseen oppimiseen ja toimintatapojen ja käytäntöjen kehittämiseen, mutta tapahtumia ei juuri tietoisesti analysoitu ja tutkittu tapahtumaan liittyviä prosesseja, Uusitalo kertoo.

Asiakastilanteista määrittyi työrooleja, joiden muotoutumiseen vaikuttivat toisaalta sosiaalityöntekijän viranhaltija-asema ja tilanteen tarkoitus, mutta lisäksi sosiaalityöntekijän kyky kerätä ja valikoida erilaista tietoa tilanteessa sekä oppia tämän kautta itse kontekstista. 

– Vaativissa asiakastilanteissa lastensuojelun ammatillinen asiantuntijuus rakentui enemmän kontekstuaalisesti ja tilannekohtaisena työskentelynä ja päätöksentekona. Muodollinen vertikaalinen asiantuntijuus muuttui tilanteissa enemmän reflektiivisen ja neuvottelevan asiantuntijuuden suuntaan, Uusitalo sanoo.

Täydennyskoulutuksissa kehitettävää

Toinen tutkimusaineisto muodostui lastensuojelun sosiaalityöntekijöiden teemahaastatteluista (20 kpl), joiden avulla tutkittiin sosiaalityöntekijöiden käsityksiä ja kokemuksia lastensuojelun sosiaalityön asiantuntijuudesta, asiantuntijaksi kehittymisestä ja siihen vaikuttavista tekijöistä sekä heidän käsityksiään teoreettisen tiedon merkityksestä asiantuntijuudelle. 

– Haastatteluissa sosiaalityöntekijät osasivat nimetä paljon työssä käyttämiään teorioita ja työmenetelmiä, mutta totesivat teorian ja tutkimustiedon soveltamisen olevan työssä vaikeaa, mikä näyttäytyi myös kertomusaineistossa samantyyppisesti. Muodollisilla nimetyillä teorioilla näytti olevan kuitenkin vähän merkitystä asiantuntijuuden käytössä vaativissa asiakastilanteissa, Uusitalo kertoo.

Sosiaalityöntekijät kokivat sosiaalityön koulutuksen antaneen työhön laaja-alaisen teoreettisen tietopohjan ja ammatti-identiteetin. Työssä oppimisella, kokemuksista oppimisella ja reflektiolla koettiin kuitenkin olevan suuri merkitys ammatillisen asiantuntijuuden kehittymisessä. Uusitalon mukaan työssä oppiminen tulee siksi nähdä eräänlaisena syventävänä oppimisen muotona.

– Työyhteisön rakenteita, parityöskentelyä ja tiimejä pidettiin tärkeinä työssä oppimisen lähteinä, mutta oppimisen ja asiantuntijuuden kehittämisen organisointi ei ollut strategisesti johdettua, eikä tavoitteellisesti työhön kytkeytyvää, väittelijä sanoo. 

Uusitalo korostaa, että sosiaalityöntekijöiden täydennyskoulutusta tulisi kehittää myös enemmän ongelmanratkaisuun pohjautuvaksi työpajatyöskentelyksi, joissa voitaisiin simuloida työssä kohdattavia haastavia ja vaativia asiakastilanteita. 

– Tämä edistäisi myös teoreettisen tiedon ja käytäntötiedon soveltamista ja integrointia työhön. Osa lastensuojelun sosiaalityön täydennyskoulutuksista voisi olla koostumukseltaan monialaisia, jolloin tutustuttaisiin toisten ammattilaisten ajattelu- ja työtapoihin sekä opittaisiin työskentelemään yhdessä, Uusitalo päättää.

***

KL Ilkka Uusitalo esittää väitöskirjansa ”Työssä oppiminen lastensuojelun sosiaalityössä -reunaehtoja ja mahdollisuuksia ammatillisen asiantuntijuuden kehittymiselle” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 14.12.2019 klo 12 (Turun yliopisto, Educarium, Edu 1 -luentosali, Assistentinkatu 5, Turku).

Vastaväittäjänä toimii dosentti Kaija Collin (Jyväskylän yliopisto) ja kustoksena professori Erno Lehtinen (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on kasvatustiede.

Väittelijän yhteystiedot: 050 5985 955, ilkka.uusitalo@turkuamk.fi