Auria Biopankki sai akkreditoinnin ensimmäisenä Pohjoismaissa
Auria Biopankki sai ensimmäisenä Suomessa luvan toimia sairaalabiopankkina. Nyt se on myös Suomessa ja Pohjoismaissa ensimmäinen akkreditoinnin saavuttanut biopankki.
Auria Biopankki sai ensimmäisenä Suomessa luvan toimia sairaalabiopankkina. Nyt se on myös Suomessa ja Pohjoismaissa ensimmäinen akkreditoinnin saavuttanut biopankki.
Maanantaina 23.1. klo 18-19.30 KTT Johanna Raitis kertoo tutkimuksestaan aiheena Yritysten arvot ja yhteiskuntavastuullinen toiminta.
Immunologisten lääkkeiden kehitys ja immunoprofilointi ovat valokeilassa InFLAMES-lippulaivan vuoden 2023 ensimmäisessä Corporate Cornerissa. Seminaariin odotetaan yli sataa osanottajaa ja se järjestetään 26. tammikuuta klo 12–16 Vierailu- ja innovaatiokeskus Joessa Turussa.
Kehitteillä olevan, verkkoa hyödyntävän cLovid-oppimisympäristön ensimmäinen opetuskokeilu osoittautui onnistuneeksi. useimmat osallistujista kokivat kahden tunnin purkuistunnon erittäin hyödyllisenä ja toivoivat vastaavanlaista koulutusta uudestaan. – Kaikki oppimateriaali ja cLovid-projektin aikana kehitetetyt työkalut (OMERO ja PRISMA) annetaan vapaaseen käyttöön projektin päättyessä, yliopistotutkija Laura Helle opettajankoulutuslaitokselta kertoo.
Teacher stories - Inspiring good practices - a booklet of educator stories esittelee 57 yliopisto-opettajan kokemuksia ja näkemyksiä etäopetuksesta: miten työskentely- ja opetuskäytännöt muuttuivat Covid-19 pandemian aikana. Haastatteluissa keskityimme hyviin käytäntöihin, erityisesti siihen miten etäopetus organisoitiin ja miten opiskelijoiden osallistaminen tapahtui.
Turun telakan suora ja välillinen työllisyysvaikutus Suomessa jatkoi edelleen kasvuaan vuonna 2021 vuoteen 2018 verrattuna. Kasvu oli yli 13 prosenttia, selviää Turun yliopiston tekemästä telakan aluevaikutustutkimuksesta. Turun seutukunnan alueella kasvu oli jopa 42 prosenttia.
Kuuden suurimman puolueen edustajat osallistuivat Tieto ja osaaminen Varsinais-Suomessa -eduskuntavaalipaneeliin Turun yliopistolla 16.1. Turun ja Varsinais-Suomen elinvoiman ja hyvinvoinnin kehittämiseen liittyvistä teemoista.
Asuminen vihreämmällä asuinalueella vaikuttaa äidinmaidon sokeriyhdisteiden koostumukseen ja sitä kautta mahdollisesti imeväisen terveyteen. Turun yliopiston tutkimus osoitti, että mitä luonnonmukaisempi asuinympäristö oli, sitä monimuotoisempi koostumus maidon oligosakkarideissa oli.
Kevään Frontiers of Science -seminaariohjelma on valmis. Kaikki luennot ovat paikan päällä klo 12:00 BioCityn Presidentti-auditoriossa, ellei ohjelmassa ole mainittu toisin. Ennen jokaista seminaaria on tarjolla kahvia ja sämpylöitä.
Turun yliopiston Tieteen päiviä vietettiin lauantaina 14.1.2023 Yliopistonmäellä. Tiedettä mielenkiintoisella ja helposti ymmärrettävällä tavalla esittelevään tapahtumaan osallistui noin 1300 henkilöä. Kaikki tapahtuman yleisöluennot ovat katsottavissa tallenteena.