Turun yliopiston tutkijoita avainpaikoilla kansallisissa kestävän kehityksen asiantuntijapaneeleissa
Yliopistoilla on tutkimustoimintansa kautta keskeinen rooli kestävän kehityksen tavoitteiden edistämisessä. Kansalliset kestävän kehityksen asiantuntijapaneelit vahvistavat tutkitun tiedon näkyvyyttä yhteiskunnallisessa keskustelussa ja pyrkivät lisäämään sen käyttöä päätöksenteon pohjana. Jukka Käyhkö, Ilari Sääksjärvi ja Katriina Siivonen Turun yliopistosta edistävät kestävää kehitystä ja tutkimustiedon vaikuttavuutta Ilmastopaneelissa, Luontopaneelissa ja Kestävyyspaneelissa.
Yksi Turun yliopiston kestävän kehityksen työn tavoitteista on edistää yliopiston tuottaman tutkimustiedon hyödyntämistä päätöksenteon pohjana ja laajemminkin yhteiskunnallisessa keskustelussa. Kansalliset kestävän kehityksen asiantuntijapaneelit ovat tehokas tapa edistää tutkijoiden ja päätöksentekijöiden välistä vuoropuhelua. Paneelit antavat suosituksia ja lausuntoja toimialaansa kuuluvista asioista päätöksentekijöille sekä tekevät monitieteisiä selvityksiä ja raportteja.
Turun yliopisto on parhaillaan hyvin edustettuna kansallisissa kestävän kehityksen paneeleissa. Kauppakorkeakoulun tulevaisuuden tutkimuskeskuksen varajohtaja, lehtori Katriina Siivonen toimii varapuheenjohtajana kansallisessa Kestävyyspaneelissa, ja maantieteen professori Jukka Käyhkö on jäsen Ilmastopaneelissa sekä kansallisessa IPCC-työryhmässä. Biodiversiteettiyksikön johtaja, biodiversiteettitutkimuksen professori Ilari Sääksjärvi toimii Luontopaneelin eli kansallisen IPBES-paneelin toisena varapuheenjohtajana, ja erikoistutkija Minna Pappila oikeustieteellisestä tiedekunnasta jäsenenä.
Kiinnostus yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen jo nuoresta tutkijasta
Turun yliopiston edustajia kansallisissa kestävän kehityksen paneeleissa yhdistää syvä, jo varhaisessa vaiheessa uraa kehittynyt kiinnostus yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen.
Jukka Käyhkö pääsi vastaväitelleenä luonnonmaantieteilijänä koordinaattoriksi laajaan globaalimuutoksen FIGARE-tutkimusohjelmaan. Vuosina 1999–2002 toiminutta FIGARE-ohjelmaa rahoitti Suomen Akatemian lisäksi viisi eri ministeriötä, ja sille olikin ominaista vahvan monitieteinen lähestymistapa. Luonnontieteellisten aspektien lisäksi ohjelma pyrki löytämään myös yhteiskunnallisia, taloudellisia ja teknisiä ratkaisuja globaalien haasteiden torjuntaan ja niihin sopeutumiseen.
– FIGARE-ohjelma oli nuorelle tutkijalle hieno näköalapaikka kestävän kehityksen teemaan. Sain siltä ajalta myös hyvät verkostot; useat ohjelman jäsenistä ovatkin nyt professoreina ja päätöksentekijöinä, sanoo Käyhkö.
Myös kulttuurisen kestävyyden tutkija Katriina Siivonen nostaa esille uransa alkupuolelta monitieteiset hankkeet, joiden kautta pääsi verkostoitumaan. Eräs Siivoselle tärkeimmistä oli 2003–2005 toteutettu Kulttuuri maaseudun voimavarana (KULMA) -hanke, jossa hän toimi projektipäällikkönä. Hankkeen tavoitteena oli vahvistaa Varsinais-Suomen kuntien paikallista kulttuuritoimintaa luomalla niille kulttuuristrategiat ja kiinnittämällä huomiota kulttuuritoiminnan kehittämiseen ja vuorovaikutuksen edistämiseen.
– Nuorelle tutkijalle on tärkeää kasvattaa verkostoja. Itselleni ovat KULMA- ja muiden hankkeiden lisäksi olleet tärkeitä verkostoja myös omat opiskeluaikaiset ystävät, joista useat toimivat nyt museoalalla. Lisäksi pohjoismaisen ainejärjestötoiminnan kautta tutustuin jo opiskeluaikana alan opiskelijoihin ja tutkijoihin muistakin yliopistoista, paitsi Suomesta myös muista Pohjoismaista. Yhteiskunnallisten verkostojen ja tieteellisten seurojen kautta oppii paitsi tuntemaan ihmisiä, myös saa taitoja ja valmiuksia viedä asioita eteenpäin, Siivonen kertoo.
Käyhkö, Siivonen ja Sääksjärvi korostavat, että tutkijan yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa tärkeää on paitsi kiinnostus, myös vankka tieteellinen asiantuntemus. Käytännössä tämä tarkoittaa väitöskirjan tekemistä. Vaikka tutkimuksen ja vaikuttavuuden kohteet tyypillisesti YVV-uran kuluessa laajenevatkin väitöskirjan aihepiiristä, pohjana oleva tutkijakoulutus ja tieteelliset meriitit antavat pätevyyden ja valmiudet laaja-alaiseen vaikuttavuuteen myöhemmin uralla.
– Ajattelen, että kaikkein tärkeintä nuorelle tutkijalle on tehdä päätös siitä, laittaako aikaa ja kiinnostusta myös yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen. Kun tämän päätöksen on tehnyt, asiantuntemus ja varmuus kyllä sitten kehittyvät ajan mittaan, rohkaisee Ilari Sääksjärvi uransa alkuvaiheessa olevia tutkijoita.
Tutkimus ja sen yhteiskunnallinen vaikuttavuus: ajankäytön haasteista huolimatta antoisaa vuoropuhelua
Tiedemaailmassa vallitseva paine julkaista tutkimusartikkeleita korkeatasoisissa sarjoissa, kilpailu rahoituksesta ja opettaminen saavat tutkijat tekemään pitkiä päiviä. Niin Käyhkö, Sääksjärvi kuin Siivonenkin myöntävätkin, että välillä on dilemmaa tieteen tekemisen ja yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen kuluvan ajan välillä.
– Luontopaneelin puheenjohtajistossa toimiminen kyllä työllistää melkoisesti. Meille tulee esimerkiksi paljon lausuntopyyntöjä ja teemme erilaisia selvityksiä ja raportteja. Onneksi meillä puheenjohtajilla on tukenamme osaava tiedesihteeristö, jonka avulla valmistelutyö tapahtuu, kertoo Ilari Sääksjärvi.
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja tutkimuksesta viestiminen ovat kuitenkin kaikille haastateltaville siihen menevän ajan arvoista.
– YVV toki vie aikaa tutkimukselta, mutta on minulle arvovalinta. Pidän hyvin tärkeänä, että voin tuoda tutkimustietoa esille myös yliopiston ulkopuolella, toteaa Katriina Siivonen.
– Minua kiinnostaa rajapinta, eli tieteen ja ympäröivän yhteiskunnan vuoropuhelun edistäminen. Olisi todella hölmöä, jos tutkimustietoa ei hyödynnettäisi päätöksenteossa, jatkaa Jukka Käyhkö.
Kestävän kehityksen paneeleissa toimiminen on paitsi yhteiskunnallista vuorovaikutusta, myös tieteellisesti antoisaa. Paneeleissa toimiminen antaa uusia näkökulmia myös omaan tutkimukseen.
– Tässä työssä oppii ihan mielettömästi! Meillä Luontopaneelissa on asiantuntemusta laidasta laitaan, ja esimerkiksi lausuntoja valmistellessa tulee tutustuneeksi tieteellisestikin kiinnostaviin aihepiireihin, joihin tuskin muuten tulisi perehdyttyä, sanoo Ilari Sääksjärvi.
Sääksjärvi kertoo myös, että Luontopaneelissa toimimisen kautta avautuu kontakteja ja uusia yhteistyömahdollisuuksia myös tutkimukseen. Hän on jo esimerkiksi käynyt keskusteluja Åbo Akademin edustajan Christoffer Boströmin kanssa liittyen mahdolliseen yhteistyöhön Saaristomeren suojelussa.
Monitieteisyys ja tieteidenvälinen lähestymistapa lisää kestävän kehityksen tutkimuksen vaikuttavuutta
Kestävän kehityksen haasteet vaativat monitieteistä ja tieteidenvälistä osaamista. Ilmasto-, Luonto ja Kestävyyspaneeleiden jäsenet edustavatkin laajasti eri tieteenaloja eri yliopistoista ja tutkimuslaitoksista. Turun yliopiston edustajat kokevat monitieteisen, poikkitieteellisen ja tieteidenvälisen lähestymistavan vahvuutena.
– Ilmastopaneelin lähestymistapa sopii minulle hyvin. Tutkimuksellisestikin olen ollut kiinnostunut hyvin monista asioista. Tein väitöskirjani hiekkadyyneistä, siirryin sitten tutkimaan jokien geomorfologiaa, kun taas nyt teen paljon kaupunkitutkimusta. Kaikkia tutkimuksiani kuitenkin yhdistää ilmastonmuutos, kiteyttää Jukka Käyhkö.
Kestävän kehityksen paneelityön lisäksi Käyhkö, Siivonen ja Sääksjärvi tuovat tieteidenvälisyyttä esille myös muussa yhteiskunnallisessa toiminnassaan.
– Museoalan työryhmässä ei ollut pitkään aikaan mainintaa ekologisesta kestävyydestä, vaan OKM:n sektorille kuuluville toimijoille tyypillisesti esillä olivat kulttuurinen ja sosiaalinen kestävyys. Mutta sinnikkäästi toin ekologista ulottuvuutta esille, ja sainkin sille tukea. Näin ne asiat etenevät, kokouksissa istumalla ja pikkuhiljaa, kertoo Katriina Siivonen.
Teksti: Marjaana Suorsa
