Sosiaaliset suhteet ovat erityisen tärkeitä nuorille koska heidän käsitykset itsestään suhteessa muihin ovat vasta muotoutumassa. Koronapandemia onkin vaikuttanut erityisen negatiivisesti lasten ja nuorten elämään. Aiempaa useampi lapsi ja nuori kokee itsensä tällä hetkellä yksinäiseksi, kirjoittaa professori Niina Junttila.
Koronan myötä nuorten yksinäisyyden kokemukset ovat lisääntyneet huolestuttavissa määrin.
Yläkouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa opiskelevista tytöistä noin neljäsosa koki koronakeväänä 2021 itsensä yksinäiseksi melko usein tai jatkuvasti. Pojista joka kymmenes koki yksinäisyyttä säännöllisesti.
Kärsivätkö pojat sitten vähemmän yksinäisyydestä? Eivät varsinaisesti.
Kun kysytään kaveripiirin puutteesta, tyttöjen ja poikien yksinäisyydessä ei ole juurikaan eroja. Pojat kaipaavat jopa tyttöjä useammin läheistä ja luotettavaa ystävää.
Lasten ja nuorten yksinäisyys ei ole millään tavoin uusi ongelma. Mistä lasten ja nuorten yksinäisyydessä on oikeastaan kyse ja miten sitä on mahdollista vähentää?
Miten yksinäisyys vaikuttaa lapsiin ja nuoriin?
Lasten ja nuorten yksinäisyyteen linkittyviä ongelmia ovat sosioemotionaalisten taitojen heikompi kehitys, itsetunnon lasku, heikentynyt motivaatio oppimiseen ja yhteiseen osallistumiseen sekä erilaiset somaattiset oireet kuten päänsärky, selkäkipu, hermostuneisuus ja nukahtamisvaikeudet. Toistuvasti yksinäiset nuoret myös käyttävät näihin oireisiin muita ikäisiään enemmän kipu- ja nukahtamislääkkeitä.
Nuoruuden yksinäisyyden pitkittyessä vaikutukset laajenevat vaikeampaan psyykkiseen oireiluun kuten eristäytyneisyyteen, ahdistuneisuuteen, masentuneisuuteen, aggressiivisuuteen sekä itsetuhoisiin ajatuksiin ja tekoihin.
Lapsuudessa ja nuoruudessa koettu ulkopuolisuus vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen esimerkiksi opiskelu- ja työuralta syrjäytymisenä ja viimesijaisten palveluiden lisääntyneenä tarpeena. Yksinäisyydellä on siis paitsi inhimillisiä vaikutuksia, myös taloudellisia ja yhteiskunnallista turvallisuutta heikentäviä vaikutuksia.
Yksinäisyys vaikuttaa hieman eri tavoin tyttöihin ja poikiin. Tytöillä yksinäisyys näkyy vahvemmin sisäänpäinkääntymisenä eli heikkona omanarvontunteena, ahdistuneisuutena ja masentuneisuutena. Poikien yksinäisyys purkautuu taas useammin ulospäin esimerkiksi aggressiivisuutena, rötöstelynä tai muihin kohdistuvana kiusaamisena. Joskus myös yllättävinä ja äärimmäisinä väkivallantekoina.
Koulut ovat tärkein toimija yksinäisyyden vähentämisessä
OECD:n tuoreen raportin mukaan koulujen rooli lasten ja nuorten yksinäisyyden ehkäisyssä ja vähentämisessä on keskeinen.
Koulu tavoittaa lähes poikkeuksetta kaikki lapset ja nuoret. Lisäksi kouluissa työskentelevät aikuiset ovat pitkän koulutuksen saaneita ammattilaisia ja tämä mahdollistaa lähtökohtaisesti tehokkaiden toimintamallien luomisen.
Kouluilla ei kuitenkaan tällä hetkellä koeta olevan riittävästi resurssia tai osaamista yksinäisyyden vähentämiseen. Siksi koulujen henkilökuntaa tulisi lisäkouluttaa, jotta ennen kaikkea opettajat pystyvät paremmin tunnistamaan, ehkäisemään ja vähentämään yksinäisyyttä.
Suomalaiset opetuksen ja opiskelijahuollon ammattilaiset ovat jo osoittaneet kykynsä lasten ja nuorten keskinäisen kiusaamisen vähentämiseen. Kiusaamiseen puuttumiseen on kehitetty tehokkaita ja tutkimusperustaisia menetelmiä. Samankaltainen puuttuminen olisi aiheellista myös yksinäisyyden osalta.
Yksinäisyyden vähentämiseksi tarvitaankin systeemaattisia kouluissa käytettäviä menetelmiä, joiden tehokkuus osoitetaan seurantatutkimuksin. Olennaista on myös lisäresurssien saaminen nimenomaan yksinäisyyden vähentämiseen liittyvään toimintaan.
Yksinäisyyden tunnistamisen keinot
Yksinäisyyden vähentämisen kannalta tehokkaimpia keinoja ovat 1) sosiaalisten ja sosiokognitiivisten taitojen vahvistaminen, 2) sosiaalisia kontakteja mahdollistavien tilanteiden luominen, 3) yhteisöllisyyden vahvistaminen sekä 4) kroonisesta yksinäisyydestä kärsivien lasten ja nuorten ajatusvääristymiin kohdistuva terapia.
Yksinäisyyden vähentämisen keinoilla yritetään muuttaa paitsi lapsen ja nuoren omaa käyttäytymistä ja taitoja, mutta myös yhteisön toimintaa. Vastuu muutoksesta ei siis ole ainoastaan yksinäisellä nuorella tai lapsella, vaan jokaisella sosiaalisen ympäristön, esimerkiksi koulun, luokan, perheen tai kaveripiirin jäsenellä.
Yhteisön jäsenten näkeminen, kuuleminen, kohtaaminen ja arvostava hyväksyminen ovat yksinäisyyden ehkäisyn ja vähentämisen kannalta parasta mahdollista lääkettä. Tavoite ei tällöin ole myöskään kohdistaa toimenpiteitä vain yksinäiseen nuoreen tai lapseen.
Tähän saakka yksinäisyyden vähentämisessä niin sanottujen universaalien, eli kaikkiin nuoriin kohdistuvien, interventioiden rooli on ollut vähäinen. Painotus lasten ja nuorten yksinäisyyden ehkäisyn ja vähentämisen toimenpiteissä on ollut heissä, jotka koulun tai kodin aikuisten näkökulmasta ovat yksinäisiä.
Nykyisin keinoin tavoitetaan vain sellaiset lapset ja nuoret, jotka ovat yksinäisyyden kokemusten vuoksi joko oma-aloitteisesti vetäytyneet syrjään tai heidät on muiden toimesta jätetty sosiaalisten verkostojen ulkopuolelle.
Usein yksinäisyydestä kärsivät kuitenkin myös lapset ja nuoret, jotka näennäisesti viihtyvät muiden seurassa, esittävät reipasta tai piilottavat ahdistavan pahan olonsa muun ulkoisen oireilun eli esimerkiksi aggressiivisuuden, rötöstelyn tai toisten kiusaamisen taakse.
Osalle paluu ”entiseen normaaliin” tuntuu pelottavalta
Toimenpiteiden kohdentamisessa olisi kiinnitettävä nykyistä enemmän huomiota lasten ja nuorten omaan subjektiiviseen yksinäisyyden kokemukseen, joka suomalaisen tutkimuksen mukaan on kymmenen vuoden aikavälillä voimakkain ennustaja myöhemmälle psyykkiselle oireilulle ja itsetuhoisuudelle. Subjektiivisten yksinäisyyden kokemusten selvittäminen on erityisen tärkeää pandemian vielä jatkuessa.
Pitkään jatkunut etäelämä ja sitä kautta yksinäisyyden voimakas lisääntyminen vaikuttavat vielä senkin jälkeen kun lapset ja nuoret ovat jo palanneet lähiopetukseen. Osalla lapsista ja nuorista yksinäisyys on jo kroonistunut ja muuttanut heidän näkemyksiään omista kyvyistään ja sosiaalisesta toiminnastaan. Osalle heistä paluu takaisin entiseen normaaliin tuntuu pelottavalta ja vaikealta.
Juuri nyt olisi todella tärkeää kohdistaa erityisiä resursseja kouluille yksinäisyyden vähentämiseen keskittyvään toimintaan. Näin vähennetään pandemian pitkäaikaisia haittavaikutuksia lasten ja nuorten elämään.
Teksti on julkaistu MustRead Akatemiassa
