Asiasana: Mediatiedote

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Uhma ja heikko luottamus lääkäreihin yhteydessä rokotekriittisyyteen

20.08.2020

Henkilöt, joilla on tapana vastustaa sääntöjä ja normeja, luottavat vähemmän lääkäreihin. Ja mitä vähemmän ihmiset luottavat lääkäreihin, sitä suuremmalla todennäköisyydellä he suhtautuvat kriittisesti rokotuksiin, epäröivät rokotuspäätöksissään tai kieltäytyvät ottamasta rokotteita itselleen tai lapsilleen. Henkilöt, joilla on heikompi luottamus lääkäreihin, käyttävät myös useammin vaihtoehtohoitoja. Tähän viittaa tuore tutkimus, johon osallistui 770 pienten lasten vanhempaa.

Kevään poikkeusolot ovat aiheuttaneet erityisiä vaikeuksia toisen asteen opintoja päättäville nuorille

20.08.2020

Monilla nuorilla ammattiin valmistuminen lykkääntyi ja koulujen sulkeutuminen vaikeutti ylioppilaskirjoituksia, selviää Turun yliopiston tekemästä Valmistuitko koronakeväänä? –kyselyn tuloksista. Muuttuneet valintakoeprosessit sekä etänä järjestetyt valintakokeet koettiin kuormittavina. Lukuisat nuoret jäivät myös ilman kesätöitä tai valmistumisen jälkeistä työpaikkaa. Eniten vaikeuksia kokivat jo aiemmin tukea tarvinneet nuoret, joista moni kertoi kaipaavansa tukea opiskelu- tai työpaikan löytämiseen.

Suunnitelmallisesta ICT-yhteistyöstä apua kuntien talouskurimukseen (Väitös: KTM Ari Helin, 21.8.2020, tietojärjestelmätiede)

Suomessa kuntien välillä tapahtuu tietohallinnon alalla omaehtoista yhteistyötä, mutta selkeitä yhtenäisiä tavoitteita yhteistyölle ei ole. Asiaa tietojärjestelmätieteen näkökulmasta väitöskirjassaan tutkinut KTM Ari Helin toteaa, että kunnilta jää hyödyntämättä merkittävät taloudelliset ja toiminnalliset edut, joita hyvin määritelty ja toteutettu ICT-yhteistyö toisi.

Tutkijat löysivät tieteelle aiemmin tuntemattoman molekyylitason mekanismin, jonka avulla havupuut sopeutuvat talveen

05.08.2020

Havupuumetsissä tapahtuva yhteyttäminen eli fotosynteesi on eräs globaalisti tärkeimmistä hiilinieluista. Toisin kuin lehtipuut, havupuut ovat ikivihreitä säilyttäen fotosynteesirakenteensa ympäri vuoden. Etenkin kevättalvella alhaisten lämpötilojen ja kirkkaan valon yhdistelmä altistaa neulaset oksidatiiviselle stressille, joka saattaisi johtaa fotosynteesikoneiston molekyylien ja solurakenteiden tuhoutumiseen. Turun yliopiston tutkijat löysivät kuusesta aiemmin tuntemattoman molekyylitason mekanismin, joka mahdollistaa puiden sopeutumisen talveen. 

Tutkijat löysivät uutta tietoa syöpäsolujen liikkeiden säätelystä

18.08.2020

PIM-kinaasit ovat syöpäsolujen kasvua ja leviämistä edistäviä entsyymejä. Turun yliopiston tutkijat ovat löytäneet uutta tietoa siitä, miten PIM-kinaasit tehostavat syöpäsolujen liikkuvuutta säätelemällä solun tukirangan aktiinisäikeiden muodostumista. Tulokset antavat myös toivoa siitä, että kehitteillä olevat PIM-estolääkkeet voisivat hillitä syövän etäpesäkkeiden muodostumista.

Yritysten suhtautuminen tulevaisuuteen on murroksessa – väittelijä selvitti muutosta organisaatioiden ennakointitavoissa (Väitös: FM Sofi Kurki, 20.8.2020, tulevaisuudentutkimus)

FM Sofi Kurki tutki väitöskirjassaan edelläkävijäorganisaatioiden tapaa suhtautua tulevaisuuteen. Tutkitut yritykset ja organisaatiot eivät pyri tarkasti ennakoimaan tulevaisuutta tai pelkästään reagoimaan todennäköisinä pidettyihin tulevaisuudennäkymiin. Pikemminkin ne hahmottavat esiin nousevia mahdollisuuksia, jotka auttavat yrityksiä kehittymään oman tavoitteensa mukaisesti.