Erot suomalaisopettajien digitaalisen teknologian opetuskäytössä paikantuvat pääosin opettajien välisiin eroihin ja vain pieni osa paikantuu koulujen välisiin eroavaisuuksiin. Kunta- tai aluehallintovirastoaluetason tekijät sen sijaan eivät Suomessa selitä opettajien teknologian käytön eroja. Yksilötason selittäjien hallitsevuudella on merkittävä vaikutus opetusalan digitalisaation johtamiseen.
Koulutussosiologian tutkimuskeskuksen tutkijoiden artikkeli opettajien digitaalisen teknologian käytöstä julkaistiin vastikään Journal of Computer Assisted Learning -lehdessä. Tutkimus hyödynsi ennen koronapandemiaa kerättyä aineistoa opettajien digitaalisen teknologian käytöstä. Aineisto kerättiin vuosina 2017–2019 valtioneuvoston kanslian ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamien Digiajan peruskoulu -hankkeiden aikana.
Aineiston 2 355 perusopetuksen opettajaa raportoivat hyödyntävänsä teknologiaa opetuksessaan keskimäärin viikoittain tai toisinaan. Keskimäärin opettajilla oli opetustyössään käytössä neljä digitaalista työvälinettä tai palvelua. Yleisimmäksi näistä nousi tiedonhaku internetistä, toiseksi yleisimmäksi erilaiset verkko-oppimateriaalit. Myös sähköposti, digitaaliset oppimisympäristöt, toimisto-ohjelmistot sekä videopalvelut keräsivät runsaasti mainintoja.
Tohtorikoulutettava Loretta Saikkonen Koulutussosiologian tutkimuskeskuksesta (RUSE) toteaa, että digitaalisen teknologian opetuskäytön määrän ja monipuolisuuden erot selittyvät saatujen tulosten mukaan pääosin opettajien digitaalisilla valmiuksilla, iällä ja opettajien luottamuksella omiin kykyihinsä digitaalisten välineiden hyödyntäjinä.
Eri aineryhmien opettajien välillä todettiin merkittäviä eroavaisuuksia digitaalisten teknologioiden hyödyntämisessä. Taito- ja taideaineiden opettajat hyödynsivät digitaalisuutta opetuksessaan selvästi muiden aineryhmien opettajia vähemmän. Sen sijaan humanististen ja yhteiskuntatieteellisten sekä luonnontieteellisten aineiden opettajien joukossa digitaalista teknologiaa hyödynnettiin opetuksessa muita opettajia enemmän. Oletettavasti erojen taustalla vaikuttavat niin opetussuunnitelmaa tukevien laadukkaiden digitaalisten oppimateriaalien saatavuus, kustannukset kuin tottumuksetkin.
Saikkonen huomauttaa, että eri oppiaineiden opettajien kokemuksilla digitaalisten resurssien hyödyntämisestä opetuksessaan ennen pandemian aiheuttamaa siirtymää etäopetukseen on oletettavasti ollut merkittävä vaikutus paitsi etäopetukseen siirtymisen sujuvuuteen myös opettajien kokemaan kuormittumiseen. Onkin todennäköistä, että etäopetus on aiheuttanut lisäkuormitusta niille opettajille, joiden digitaaliset taidot ovat muita heikommat ja joilla oli ennen etäopetustarvetta varsin vähän kokemusta digitaalisuuden soveltamisesta omaan opetukseen ja joiden käytettävissä on vain vähän valmista digitaalista oppimateriaalia. Sen sijaan taidot, kokemus ja laadukkaan digitaalisen oppimateriaalin saatavuus ovat oletettavasti helpottaneet toisten opettajien suoriutumista ja jaksamista poikkeusaikoina.
Tuloksissa opettajatason tekijät nousevat opettajien teknologian käyttöä pääosin määrittäviksi tekijöiksi. Koulujen välisillä eroilla on vain vähäinen merkitys digitaalisten teknologioiden opetuskäytön määrässä todettaviin eroihin. Kuntien ja AVI-alueiden välillä eroja opettajien teknologioiden integroinnissa opetukseen ei havaittu. Koulutuspolitiikan näkökulmasta tämä merkitsee tarvetta vaikuttaa erityisesti yksittäisten opettajien asenteisiin alan digitalisaatiotavoitteiden edistämiseksi. Tällä on vaikutuksensa paitsi opetuksen yhdenvertaisuuteen myös teknologiatoimittajien toimintaan ja opetusteknologiatuotteiden käyttöönottoon, jossa yksittäisten opettajien päätösten rooli on suuri. Koronapandemian aiheuttaman etäopetukseen siirtymisen vuoksi teknologiatoimittajien jalansija julkisessa koulutuksessa on globaalisti lisääntynyt ja tapahtunut nopeiden päätösten kautta. Sen myötä esimerkiksi tietoturva- ja tietosuojaominaisuuksia koskeva harkinta on toisinaan jäänyt puutteelliseksi, eikä ylläpitokysymyksiä ole aina tultu harkinneeksi.
Opettajan autonomian koskiessa paitsi pedagogisia valintoja ja yksilön täydennyskouluttautumista, on olemassa riski sille, että osa opettajista sanoutuu irti alan digitalisaatiotavoitteista. Käytännössä opettajien voidessa itsenäisesti valita opetusmenetelmänsä ja -materiaalinsa sekä päättää minkälaiseen koulutukseen osallistuvat, kertyvät kokemus ja valmiudet digitaalisten teknologioiden hyödyntämisestä opetuksessa tietyille opettajille, toisten valmiuksien ja kokemusten jäädessä jälkeen.
– Koronapandemian jälkeen onkin tärkeää suunnata tutkimus siihen, missä määrin etäopiskeluun siirryttäessä käyttöön otettu digitaalinen teknologia säilyy osana normaaleja opetuskäytäntöjä. Tulisi myös tarkastella sitä, onko pandemian aikaisilla käytännöillä pitkäaikaisia, koko opetusalan digitalisaatioon liittyviä vaikutuksia. Vai käykö niin, että palaamme kriisin jälkeen pääosin yksittäisten opettajien tasolla ajelehtivaan opetuksen digitalisoitumiseen? Niin ikään näiden kysymysten yhteys oppimiseen liittyvään eriarvoisuuteen ja oppimistuloksiin sekä julkisten ja yksityisten toimijoiden välisiin valtasuhteisiin ovat ajankohtaisia tutkimusaiheita, toteaa RUSEn vieraileva tutkija Meri-Tuulia Kaarakainen.
Lisätietoja: Turun yliopiston koulutussosiologian tutkimuskeskuksen RUSEn tohtorikoulutettava Loretta Saikkonen, lorgal@utu.fi ja vieraileva tutkija Meri-Tuulia Kaarakainen meri-tuulia.kaarakainen@utu.fi, 0401636689
