Maailman ekosysteemejä ravistelee lajiston köyhtymisen lisäksi monien eläinlajien biomassan väheneminen. Uudessa tutkimuksessa selvitettiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia Saaristomeren ravintoverkkoihin ja havaittiin, että etenkin suolaiseen veteen sopeutuneet planktonit ovat vähentyneet, mikä vaikuttaa myös ravintoverkon muihin lajeihin.
Meriympäristöissä planktonien esiintyvyyden ja elinvoimaisuuden pitkäaikaisseuranta antaa tutkijoille oleellista tietoa merten koko ekosysteemien tilasta ja muutoksista. Planktonit ovat kriittinen osa merten ekosysteemejä ja elintärkeä ravinnonlähde monille kalalajille. Itämeren silakkasaaliitkin riippuvat planktoneliöstön määrästä.
Juuri julkaistussa tutkimusartikkelissa tutkittiin ilmastonmuutoksen vaikutuksia Saaristomeren ravintoverkkoihin ja selvitettiin miten eri ilmastomuuttujat ovat vaikuttaneet eläinplanktoniin kuuluvien äyriäisten biomassojen muutoksiin. Tutkimuksen aineistona käytettiin Turun yliopiston Saaristomeren tutkimuslaitoksella Seilissä 1960-luvulta asti kerättyä mesoeläinplanktonin kokoluokkaan kuuluvaa aineistoa. Tämän vuosikymmeniä jatkuneen pitkäaikaisseurannan aineisto on maailmanmittakaavassakin erittäin merkittävä.
Tutkimuksessa vertailtiin, miten kaksi Itämeressä todettua systeeminvaihdosta ovat vaikuttaneet tutkittuihin planktonyhteisöihin. Talven 1975–76 aikana Itämereen saapuivat suurimmat suolapulssit vuosikymmeniin, ja niiden jälkeisenä aikana Itämeren suolapitoisuus on vähitellen laskenut. Talven 1989–90 jälkeen puolestaan talvikauden NAO-indeksi, eli Pohjois-Atlantin ympäristön sään vaihteluita kuvaava indeksi, on muuttunut lähes pysyvästi positiiviseksi, mikä tarkoittaa Itämeren alueella leudompia ja sateisempia talvia.
Tutkijat havaitsivat näiden muutosten heijastuvan Itämeressä eläviin planktoneihin. Itämeressä erityisesti suolaiseen veteen sopeutuneet planktonlajit ovat merkittävästi vähentyneet tarkastelujakson aikana 1966-2019. Tämä vuorostaan heijastuu niitä ravintonaan käyttäviin lajeihin, kuten silakkaan.
Esimerkiksi suolaiseen veteen sopeutunut Temora-laji on ollut silakalle tärkeä suurikokoinen mereinen planktonlaji, jonka biomassa on tarkastelujakson aikana selvästi vähentynyt. Tässä kuvassa näkyy murtovesiin sopeutunut ja yleinen Acartia-laji, jonka biomassan havaittiin myös vähentyneen. Kuva: Satu Zwerver
– Ilmastonmuutoksen myötä positiiviseksi asettunut NAO-indeksi 1980-luvulta lähtien on tarkoittanut että ilmaston lämpenemisen myötä merivesi haihtuu voimakkaammin Atlantin Valtamerellä ja samalla sateet ovat lisääntyneet Itämeren valuma-alueella. Lisääntyneiden sateiden ja valumien myötä Itämereen päätyy aiempaa enemmän makeaa vettä, mikä on samalla heikentänyt Pohjanmereltä Itämereen pääseviä suolapulsseja. Itämeri on muuttumassa makeammaksi, sanoo tutkimusaseman johtaja Jari Hänninen.
– Toisaalta Itämeri on evoluution kannalta liian nuori siihen, että siinä olisi ehtinyt kehittyä montaakaan omaa kotoperäistä lajia, ja siksi eliöstö on pääsääntöisesti lainaa joko Pohjanmereltä tai makean veden järvistä. Makeutumisen vuoksi ympäristö suosii makean veden lajeja ja mereiset eliöt ovat tässä kisassa häviäjiä, Hänninen jatkaa.
Lajien kokonaisbiomassa on vähentynyt, ja niihin kuuluvat erityisesti monet silakalle tärkeät mereiset, suurikokoisimmat planktonlajit. Tämä on vaikuttanut oleellisesti Itämeren ravintoketjuihin ja etenkin silakan kyky selviytyä tässä elinympäristössä on heikentynyt heikompilaatuisen ravinnon vuoksi.
– Tutkimuksemme paljastaa, että ekosysteemeitä ja eliöstöä tutkiessa on tärkeää katsoa kokonaisyksilömääriä syvemmälle. Joidenkin läjien väheneminen eläinplanktonyhteisössä on johtanut tilanteeseen, jossa lajien väliset vuorovaikutussuhteet ovat muuttuneet. Erot ekologialtaan erilaisten toiminnallisten ryhmien välillä ovat suuria ja ne vaikuttavat suoraan muihin eliöyhteisön jäseniin. Muutos ei siten välttämättä johda suoraan lajimonimuotoisuuden katoon vaan enemmänkin pelagiaalisen ravintoverkon toiminnallisen biodiversiteetin merkittävään alenemiseen, sanoo tutkijatohtori Heta Rousi.
Turun yliopiston tutkijat ovat samaan aikaan toteuttanut toisen osatutkimuksen, jossa tarkastellaan samojen ilmastomuuttujien vaikutusta myös pohjoisessa luonnossa eläviin hyönteisten biomassoihin. Perhoskantojen pitkäaikaisseurantaa koskeva tutkimus julkaistaan myöhemmin.
