Asiasana: tutkimusrahoitus

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Jane ja Aatos Erkon säätiöltä 2 miljoonaa Turun yliopiston korona- ja syöpätutkimuksille

11.06.2020

Jane ja Aatos Erkon säätiö on myöntänyt 1,1 miljoonan euron avustuksen Turun yliopiston virologian professori Ilkka Julkusen johtamalle tutkimusryhmälle, joka paneutuu laaja-alaisesti pandeemisen koronaviruksen tutkimiseen ja elimistön immuunipuolustuksen yksityiskohtiin. Säätiö myönsi lisäksi 975 000 euroa professori Jukka Westermarckin johtamalle tutkimukselle, joka keskittyy mekanismeihin, joilla RAS-onkoproteiini vaikuttaa syöpäsolujen pahanlaatuiseen käyttäytymiseen.

Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnalta merkittäviä rahoituksia Turun yliopiston tutkijoille

27.05.2020

Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt rahoitusta 83 akatemiahankkeelle sekä 12 kliiniselle tutkijalle. Turun yliopistosta akatemiahankkeen rahoituksen sai yhteensä yksitoista tutkijaa ja kliinisen tutkijan rahoituksen kaksi tutkijaa. Kahta rahoituksen saaneesta hankkeesta toteutetaan Turun yliopistollisessa keskussairaalassa.

Syövän immunoterapian tutkimus- ja innovaatiotoiminnan kehittämiseen 10 miljoonan euron investointi

11.05.2020

Kansallinen tutkimus- ja innovaatiohanke Cancer IO on saanut 10 miljoonan euron rahoituksen Business Finlandin yksilöllistetyn terveyden ohjelmasta. Hankkeessa kehitetään uudenlaisia ratkaisuja syövän immunoterapiahoitojen tehostamiseksi ja tuetaan uusien hoitojen käyttöönottoa terveydenhuoltojärjestelmässä. Hanke alkaa toukokuussa 2020.