Emil Aaltosen Säätiöltä rahoitusta neljälle Turun yliopiston tutkimusryhmälle
Emil Aaltosen Säätiö on myöntänyt kymmenen 200 000 euron projektiapurahaa eri tieteenaloille. Turun yliopistosta rahoituksen sai peräti neljä tutkimusryhmää.
Emil Aaltosen Säätiö on myöntänyt kymmenen 200 000 euron projektiapurahaa eri tieteenaloille. Turun yliopistosta rahoituksen sai peräti neljä tutkimusryhmää.
Koneen Säätiö on myöntänyt syksyn 2019 apurahahaussa 30,6 miljoonaa euroa tieteen ja taiteen rohkeisiin avauksiin. Apurahan saa yhteensä 325 henkilöä, organisaatiota tai työryhmää. Turun yliopiston tutkijoille rahoitusta myönnettiin yhteensä yli 2 500 000 euroa.
Suomen Akatemia on valinnut viisi tutkimuskonsortiota rahoitettaviksi Digitaalisten ihmistieteiden eli DIGIHUM-akatemiaohjelman toisessa vaiheessa. Turun yliopistosta johdetaan kahta uutta konsortiota ja lukuisia osahankkeita kolmesta eri hankekokonaisuudesta.
Suomen Akatemia on valinnut viisi hankekokonaisuutta rahoitettaviksi Säteilyilmaisimet terveyden ja turvallisuuden edistämiseksi (RADDESS) -akatemiaohjelman kansainvälistä tutkimusyhteistyötä edistävässä haussa. Turun yliopiston materiaalikemian ja kemiallisen analyysin yliopistonlehtori Mika Lastusaari johtaa rahoitettua GlowTrack-konsortiota.
Suomen Akatemian luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoituksen 86 akatemiahankkeelle, joissa on kaikkiaan yhteensä 114 osahanketta. Toimikunta rahoittaa akatemiahankkeita yhteensä 50,5 miljoonalla eurolla. Turun yliopistossa toteutetaan kolmea kunnianhimoista akatemiahanketta.
Suomen Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on myöntänyt rahoituksen 73 akatemiahankkeelle, joissa on kaikkiaan 81 osahanketta. Akatemiahankkeita rahoitetaan yhteensä 35 miljoonalla eurolla. Toimikunta myönsi rahoitusta kymmenelle Turun yliopistossa toteutettavalle akatemiahankkeelle.
Suomen Akatemian biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta (BTY) on myöntänyt rahoituksen 91 akatemiahankkeelle, joissa on kaikkiaan yhteensä 116 osahanketta. Toimikunta myönsi rahoituksen kolmelletoista Turun yliopistossa toteutettavalle hankkeelle.
Suomen Akatemia on myöntänyt Turun yliopistolle 3,4 miljoonan euron rahoituksen kaudelle 2019–2023. Rahoituksella tuetaan yliopiston tieteenalarajat ylittävää strategista tutkimusta.
Varsinais-Suomen Kulttuurirahasto jakaa tänä keväänä apurahoina ja opintostipendeinä yhteensä yli 1,2 miljoonaa euroa. Apurahoja ja stipendejä myönnettiin Turun yliopistoon yhteensä 36 jatko-opiskelijalle ja tutkijalle yli 570 000 eurolla.
Turun Yliopistosäätiö julkisti maanantaina 13.5. perinteisessä Snellmanin päivän juhlassaan kevään 2019 apurahat. Apurahoja myönnettiin Turun yliopiston tutkijoille, tutkimusryhmille, opettajille ja jatko-opiskelijoille 236 kappaletta, yhteensä 961 809 euroa. Yleisrahaston lisäksi apurahoja jaettiin säätiön hallinnoimista yli 70 nimikkorahastosta.