Asiasana: historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos
Verkkopelien maailmoissa eletään monilla eri tavoilla (Väitös: FM Henry Korkeila, 25.5.2023, digitaalinen kulttuuri)
Videopelit ovat nykyisin yleisiä ja suosittuja, mutta millaista on elämä pelimaailmoissa? FM Henry Korkeila perehtyi väitöstutkimuksessaan verkkomoninpelien kulttuureihin. Tutkimus osoitti, että pelimaailmoissa elämisen tapoja on yhtä monta kuin on pelaajiakin.
Pula-ajan päivä Kupittaan siirtolapuutarhalla 18.5.
Kupittaan siirtolapuutarhalla vietetään helatorstaina 18.5. pula-ajan päivää. Ilmaistapahtumassa pääsee maistelemaan pula-ajan reseptein valmistettuja herkkuja ja kokeilemaan pula-ajan aktiviteetteja. Ohjelmaa on myös lapsille.
Professori Tutta Palinin juhlakirjan julkaisuseminaari
Aika
Yleisen kirjallisuustieteen professori Hanna Meretoja Norjan Tiedeakatemian jäseneksi
Yleisen kirjallisuustieteen professori ja SELMA-tutkimuskeskuksen johtaja Hanna Meretoja on kutsuttu Norjan Tiedeakatemian ihmistieteiden osaston jäseneksi. Juhlaseremonia pidettiin Oslossa 3.5.2023.
Kirjallisuudentutkimuksen päivillä 4.–5.5. pohditaan maailmassa olemisen kokemista
Kirjallisuudentutkimuksen päivät pidetään 4.–5.5.2023 Turun yliopistossa ja Åbo Akademissa. Tapahtuman ohessa järjestetään, jo perinteiseen tapaan, kaikille avoin kirjailijavierailu. Tänä vuonna Turun kaupunginkirjastossa keskustelevat esikoiskirjailija, professori Hanna Meretoja ja lavarunoilija Rosanna Fellman.
Animals in the Age of Unsustainability -seminaari
Aika
Muuttuvan meren tutkijat
Itämeri on monella tapaa erityinen tutkimuskohde: se on sekä nuori meri että yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä ja saastuneimmista merialueista. Sitä on kutsuttu laboratorioksi, aikakoneeksi ja pilotiksi, jossa kehitettyjä suojelutoimia voidaan viedä muualle maailmaan. Turun yliopistossa ajankohtaisiin haasteisiin pureudutaan niin luonnontieteiden, merialuesuunnittelun kuin historiantutkimuksen näkökulmista. Kuusi tutkijaa kertoo, miten tutkimuksella tähdätään lähimeremme tilan parantamiseen.
Färikäst – näyttely Turun kielellisestä historiasta Brinkkalan galleriassa
Turun yliopiston museologian oppiaineen ja kieliasiantuntijuuden tutkinto-ohjelman opiskelijat ovat toteuttaneet Turun museokeskuksen kanssa näyttelyn Turun kielellisestä historiasta. Näyttely on avoinna Brinkkalan galleriassa 21.5.2023 saakka.
Kordelinin säätiöltä suurapuraha Turun yliopistoon Fauna & Flora Fennica -tutkimushankkeelle
Alfred Kordelinin säätiö on myöntänyt suuret kulttuurihankkeet -ohjelmasta suurapurahan Turun yliopistolle Suomen alueen historiallisen eläin- ja kasvilajiston tutkimiseen.