Sikalat ja sianhoidon käytännöt alkoivat 1900-luvun alussa enenevästi tukea sikatalouden kehittymistä kaupallisesti kannattavaksi maatalouden haaraksi. Tämä vaikutti konkreettisesti sikojen elettyyn elämään ja kokemuksiin.
Yhteiskunnallisia muutoksia ja kehityskulkuja on syytä tarkastella myös muiden eläinten kuin ihmisten näkökulmasta, selviää tuoreesta Euroopan ja maailman historian väitöstutkimuksesta.
– Maatalouden modernisoituminen, tuottavuuden kasvu ja pyrkimykset kaupallisesti kannattavaan toimintaan eivät muuttaneet ainoastaan ihmisten arkea ja toimintaa, vaan siat ja muut kaupalliseen ruuantuotantoon kytketyt eläinlajit ja -yksilöt olivat yhtä lailla näiden kehityskulkujen kokijoita, toteaa väitöskirjatutkija Eeva Nikkilä.
Sikatalouden kaupalliset tavoitteet heijastuivat esimerkiksi siihen, millaisissa karsinoissa ja kuinka tiiviisti siat asuivat, kuinka usein emakot porsivat tai millaisissa ympäristöissä ne hoivasivat jälkeläisiään, mistä sikojen ravinto koostui, kuinka usein siat ulkoilivat, tai miten paljon niillä oli elämässään mahdollisuuksia toteuttaa lajityypillistä käyttäytymistään, kuten halua tonkia ja tutkia ympäristöään.
Ulkoilu oli tärkeä osa sianhoitoa
Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin erityisesti siitossikojen, karjujen ja emakoiden elämää 1900-luvun alun sikataloudessa. Siitossiat elivät vuosia, vanhimmat jopa kymmenvuotiaiksi, ja niiden hoidossa korostui tarve pitää siat fyysisesti hyvässä kunnossa. Siitossian paikka ei ollut pelkästään sisällä sikalassa.
– Moni aikansa agronomi ja eläinlääkäri puolusti voimakkaasti siitossikojen ulkoilua. Etenkin kesällä sikojen tuli saada oleskella tarhassa tai laitumella. Tämä oli vastapainoa sikalaelämällä, jossa oli rajatummat mahdollisuudet esimerkiksi liikkua tai tonkia, Nikkilä toteaa.
Sikojen näkökulmasta ulkoilulla oli monia eri merkityksiä: ne saivat muodostaa itselleen mieluisia sosiaalisia ryhmiä, tonkia maata, laiduntaa ja liikkua karsinatilaa isommalla alalla. Ulkoilevat siat olivat monesti karaistuneempia ja vastustuskykyisempiä kuin sisätiloissa pidetyt lajitoverinsa.
Ihmisen näkökulmasta siitossikojen ulkoilulla oli taloudellista arvoa, kun siat pysyivät paremmassa kunnossa.
Sikalat muutoksessa
Kannattavista, sioille sopivista sikaloista käytiin 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä paljon keskustelua. Modernit sementtisikalat olivat kestäviä, mutta usein myös kosteita ja kylmiä. Sikojen terveydentilan haasteet olivatkin keskeinen syy kritisoida moderneja sikalarakennuksia.
–Yhtä toimivaa mallia ei ollut. Kun sikamäärät kasvoivat, se vaati rakennukseltakin paljon. Puu ei kestänyt hyvin jatkuvaa kosteutta, jota esimerkiksi nestepitoisesta ruokinnasta ja jätöksistä syntyi. Toisaalta puun käytössä oli pitkät perinteet ja kun käytännön kokemukset uusista sementtisikaloista eivät olleet järin positiivisia, puisten sikaloiden häviäminen ei ollut vielä 1900-luvun alussa ajankohtaista, Nikkilä arvioi.
Tarve ymmärtää muiden eläinten näkökulmia on ajankohtainen
Nikkilä esittää väitöskirjassaan, että ihmisellä on suoranainen velvollisuus pyrkiä ymmärtämään muita eläimiä. Hän perustaa ajatuksen siihen, että ihmisen toiminta vaikuttaa niin laaja-alaisesti muiden eläinlajien elinolosuhteisiin ja -mahdollisuuksiin.
Historiantutkimus voi osaltaan auttaa ihmisiä ymmärtämään, miten yhteiskunnalliset muutokset ovat vaikuttaneet eläimiin ja miten eri eläimet ovat ne käytännössä kokeneet.
–Yhteiskunnallisessa keskustelussa on oltava tilaa myös eläinten näkökulmille, Nikkilä täsmentää.
FM Eeva Nikkilä esittää väitöskirjansa ”Sikojen eletyt tilat ja paikat. Sikalat, siankasvatus ja sianhoito 1900-luvun alun Suomessa” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 18.10.2024 klo 12.00 (Turun yliopisto, Arcanum, Aava-luentosali, Arcanuminkuja 1, Turku).
Vastaväittäjänä toimii dosentti Ann-Catrin Östman (Åbo Akademi) ja kustoksena professori Taina Syrjämaa (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on Euroopan ja maailman historia.
