Lähes neljäsosalla lonkkamurtumapotilaista todettiin muistisairaus uutena diagnoosina leikkauksen jälkeisen kahden vuoden seurannan aikana, toteaa EL Roope Jaatinen väitöskirjassaan. Sairaalahoidon aikainen akuutti sekavuustila ja vajaaravitsemus olivat yhteydessä muistisairauden kehittymiseen.
Maailman väestöt ikääntyvät. Muistisairaudet ja kaatumistapaturmat ovat keskeisiä ikääntyvän väestön ongelmia. Lonkkamurtuma on vakavista kaatumisvammoista yleisin ja siihen liittyy toimintakyvyn laskua, avun tarvetta ja kuolleisuutta sekä elämänlaadun heikentymistä.
EL Roope Jaatisen väitöskirjatutkimuksen tavoitteena oli tutkia lonkkamurtuman jälkeisessä seurannassa todettavia uusia muistisairauksia sekä muita psykokognitiivisia tekijöitä sairaalahoidon ja toipumisen aikana.
– Muistisairaudet ovat myös yleisiä lonkkamurtumapotilailla ja lonkkamurtuman jälkeisessä seurannassa todettavia ongelmia, mutta tarkkaa kuvaa ongelman yleisyydestä ei ole ollut, kertoo Jaatinen.
Aineisto koostui Seinäjoen keskussairaalassa vuosina 2007–2019 hoidetuista yli 65-vuotiaista lonkkamurtumapotilaista. Tiedot kerättiin sairaalahoidon aikana, polikliinisessä kokonaisvaltaisessa geriatrisessa arvioinnissa (CGA) 4-6 kuukautta murtuman jälkeen sekä puhelinhaastatteluilla.
Kokonaisvaltainen arviointi ensiarvoisen tärkeää
Tutkittavista potilaista lähes neljäsosalla diagnosoitiin uusi muistisairaus murtumaa seuranneiden kahden vuoden aikana. Sairaalahoidon aikainen akuutti sekavuustila sekä vajaaravitsemus olivat yhteydessä uuteen muistisairauteen.
Depressiivistä mielialaa todettiin murtuman jälkeisessä arviossa lähes joka kolmannella ja kaatumisen pelkoa lähes joka toisella potilaalla. Depressiivinen mieliala oli yhteydessä huonompaan toiminnalliseen, fyysiseen ja kognitiiviseen suorituskykyyn, sekä vajaaravitsemukseen.
Kaatumisen pelko oli yleisempää naisilla ja monilääkityillä, ja se liittyi heikompaan fyysiseen suorituskykyyn. Potilaat, joilla oli todettu muistisairaus ennen lonkkamurtumaa, kokivat vähemmän kaatumisen pelkoa, kuin potilaat, joilla ei ollut todettua muistisairautta.
– Psykokognitiiviset tekijät voivat esiintyä limittäin tai samanaikaisesti tässä potilasryhmässä, ja siksi lonkkamurtuman jälkeinen CGA-arviointi on tärkeää saada osaksi standardoitua hoitopolkua, sanoo Jaatinen.
Kokonaisvaltainen arviointi, johon sisältyy kognitiivisen toimintakyvyn arviointi ja tarvittavat muistisairauden diagnostiset tutkimukset, on suositeltavaa myös kaatumisriskin arviossa.
– Toipumisaikana ongelmien ennakoiminen on perusteltua sekä potilaan ja potilaan läheisten, että hoitokustannusten kannalta. Geriatrinen osaaminen on keskeisessä roolissa ikääntyvän yhteiskunnan sosiaali- ja terveysratkaisuja suunniteltaessa.
***
EL Roope Jaatinen esittää väitöskirjansa ”Psychocognitive factors and recovery from hip fracture - A Real-life Prospective Cohort Study” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 8.9.2023 klo 12.00 (Risto Lahesmaa-auditorio, TYKS, T-sairaala, Hämeentie 11 Turku).
Yleisön on mahdollista osallistua väitökseen myös etäyhteyden kautta.
Vastaväittäjänä toimii professori Anette Hylen Ranhoff (Diakonhjemmet Hospital, Oslo, Norja) ja kustoksena professori Maria Nuotio (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on geriatria.
Väittelijän yhteystiedot: rjjaat@utu.fi
