Historiantutkimuksen katveeseen jäänyt poliitikko Juho Emil Sunila vaikutti merkittävästi Suomen demokraattiseen kehitykseen (Väitös: FM Tuomas Rantala, 09.12.2023, poliittinen historia)
Maalaisliittolainen poliitikko ja pääministeri Juho Emil Sunila puolusti tinkimättä suomalaista kansanvaltaa Lapuan liikettä ja muita ulkoparlamentaarisia voimia vastaan. Tuomas Rantala esittää poliittisen historian väitöskirjassaan, että Sunila oli yksi 1920- ja 1930-lukujen merkittävistä poliitikoista, jotka ratkaisivat Suomen yhteiskunnallisen ja kansanvaltaisen kehityksen suunnan.
Tuomas Rantala tutki Turun yliopistoon tekemässään väitöskirjassa Juho Emil Sunilaa (1875–1936) maalaisliittolaisena poliitikkona ja pääministerinä. Sunilan puoluepoliittinen ura oli lyhyt, vain runsaan kymmenen vuoden mittainen, mutta se oli hyvin näkyvä ja merkittävä. Sunila toimi kahdesti pääministerinä ja hänet on laskettu yhdeksi Maalaisliiton oppi-isistä.
– Hän on kuitenkin jäänyt tutkimuksessa aiemmin monin tavoin varjoon, sillä hän kuoli jo ennen talvisotaa, eikä hänestä koskaan tullut presidenttiä, kuten puoluetoveristaan ja kilpakumppanistaan Kyösti Kalliosta, Rantala sanoo.
Tutkimuksessaan Rantala esittää, että Sunila lukeutuu niihin 1920- ja 1930-lukujen merkittäviin integraatiopoliitikkoihin, jotka toiminnallaan ratkaisivat Suomen yhteiskunnallisen ja kansanvaltaisen kehityksen suunnan.
– Tutkimukseni osoittaa, että Sunilan merkitystä Maalaisliitolle ja koko Suomen poliittiselle todellisuudelle voi pitää huomattavana. Hänen aikanaan Maalaisliitto levisi entistä laajemmalle ja siitä tuli koko valtakunnan kattanut agraaripuolue, Rantala kertoo.
Sunila on aiemmin nähty epäyhteiskunnallisena poliitikkona ja maataloustuottajien etujen ajajana. Rantalan tutkimus osoittaa, että tämä kuva on yksipuolinen ja että Sunilalla oli selkeitä yhteiskunnallisia ja sosiaalireformistisia näkemyksiä.
– Se, että Sunila painotti politiikassaan maata viljelevän väestön etuja, johtui hänen maailmankuvastaan, jonka mukaan itsenäiset talonpojat takasivat rauhallisen ja tasaisen kehityksen sekä vakaat olot. Myös yhteiskunnan agraarinen rakenne suosi tällaista poliittista linjaa, Rantala toteaa.
Sunila vastusti kieltolakia puolueensa kannasta välittämättä
Rantalan tutkimus osoittaa, että Sunila oli tarvittaessa valmis asettumaan myös omasta puolueestaan kumpuavia vaatimuksia vastaan, jos ne eivät sopineet hänen maailmankatsomukseensa tai hän koki niiden olevan uhka yleiselle tasapainolle.
– Näin oli esimerkiksi kielipolitiikan, kieltolain ja korkokysymyksen kohdalla. Maalaisliitossa suosiota saanutta aitosuomalaisuutta Sunila vieroksui, koska katsoi sen hajottavan talonpoikien rivejä. Tämä kielipoliittinen maltillisuus johti siihen, että monet nuoremman polven maalaisliittolaiset, kuten esimerkiksi Urho Kekkonen, suhtautuivat sangen kriittisesti Sunilaan, Rantala kertoo.
Kieltolain Sunila oli valmis kumoamaan puolueestaan välittämättä, koska piti lakia taloudellisesti ja muutenkin turmiollisena. Maalaisliiton vaatimaan korkosääntelyn esittämiseen Sunila oli valmis vasta joulukuussa 1932, kun hän koki, että akuutti kansanvaltaa uhkaava kriisi oli jo torjuttu.
Rantalan väitöskirjasta käy ilmi, että toisella pääministerikaudellaan Sunila puolusti tinkimättä kansanvaltaa ulkoparlamentaarisia voimia – kuten Lapuan liikettä – vastaan. Väitöstutkimus osoittaa, että Sunila alkoi muuttua yhä enemmän maatalouspoliitikosta kohti keskustalaista yleispoliitikkoa, jolle oli tärkeää tehdä yhteistyötä niiden poliittisten ryhmien kanssa, jotka halusivat puolustaa demokratiaa ja toimia laillisin keinoin yhteiskunnallisen tyytymättömyyden poistamiseksi.
– Sunila pyrki yhteistyöhön sosialidemokraattien kanssa, koska näki näiden olevan kansanvaltaisten arvojen takana, ja hylänneen vallankumouksellisuuden. Tämän vuoksi Sunila suhtautui kriittisesti ajatukseen, että Mannerheim ylennettäisiin sotamarsalkaksi, koska katsoi sen heikentävän yhteistyön edellytyksiä Maalaisliiton ja SDP:n välillä. Sunila olikin yksi niistä keskeisistä toimijoista, joiden pyrkimykset johtivat lopulta punamultayhteistyöhön, Rantala sanoo.
Rantalan väitöstutkimus täsmentää ja syventää merkittävällä tavalla kuvaa Suomen 1920- ja 1930-lukujen valtiollisesta elämästä nostaen esiin yhden aikakauden keskeisimmistä vaikuttajista, joka on aikaisemmin jäänyt historiantutkimuksessa katveeseen.
***
FM Tuomas Rantala esittää väitöskirjansa ”Agrarismin aallonharjalla: J. E. Sunila maalaisliittolaisena poliitikkona ja pääministerinä” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 09.12.2023 klo 12.00 (Turun yliopisto, Publicum, Pub1-luentosali, Assistentinkatu 7, Turku).
Vastaväittäjänä toimii FT Kati Katajisto (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Vesa Vares (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on poliittinen historia.
Väittelijän yhteystiedot: thjran@utu.fi, p. +358503787111
> Väittelijän kuva (kuvaaja Raimo Ojala)
