Promootiossa vihittiin 200 tohtoria ja 15 kunniatohtoria
Turun yliopisto järjesti perjantaina 27.5.2022 kaikkien tiedekuntien yhteisen tohtoripromootion. Kaksipäiväiset juhlallisuudet alkoivat miekahiojaisilla helatorstaina 26.5.
Turun yliopisto järjesti perjantaina 27.5.2022 kaikkien tiedekuntien yhteisen tohtoripromootion. Kaksipäiväiset juhlallisuudet alkoivat miekahiojaisilla helatorstaina 26.5.
Lasten ihomelanoomat poikkeavat teini-ikäisten ja aikuisten melanoomista usein ulkonäöltään, histopatologiselta alatyypiltään sekä ennusteeltaan, selviää Emma Rousin kirurgian alan väitöstutkimuksessa. Tutkimuksessa lasten ja teini-ikäisten melanoomien havaittiin poikkeavan aikuisten melanoomista myös BRAFV600E-, ALK- ja PD-L1-positiivisuudeltaan, ja heillä todettiin aikuisia useammin Spitzoidin alatyypin melanoomia. Vaikka ihomelanooma on lapsilla ja nuorilla harvinainen syöpäsairaus, Rousin tutkimuksessa sen esiintyvyyden todettiin noin nelinkertaistuneen vuosina 1990-2014.
FM Usva Friman tarkasteli digitaalisen kulttuurin alan väitöstutkimuksessaan naispelaajien pelikulttuurista toimijuutta. Tutkimus osoitti, että pelaamisen valtavirtaistumisesta ja naisten pelaamisaktiivisuuden kasvusta huolimatta naispelaajat ovat yhä sukupuolensa vuoksi marginalisoitu pelaajaryhmä, joka samanaikaisesti sekä osallistuu aktiivisesti ja monipuolisesti pelikulttuuriin että tulee torjutuksi sen piiristä.
XLVIII Kielitieteen päivät pidettiin Turun yliopistossa 12.–14.5.2022. Monipuolinen yleiskonferenssi keräsi laajan osanottajakunnan Suomen eri yliopistoista. Erityisesti päivien kiinnostava ohjelma ja toimivat järjestelyt saivat osallistujilta kiitosta.
TtM Raija Lietzén osoitti kansanterveystieteen väitöskirjassaan, että lapsuuden ja aikuisiän kuormittavat elämäntapahtumat lisäävät riskiä sairastua astmaan ja astmaoireiluun.
Sakari Alhopuron säätiö rahoittaa 18 tutkijan työtä kaikkiaan lähes 900 000 eurolla. Turun yliopistoon ja Turun yliopistolliseen keskussairaalaan rahoitusta myönnettiin yhdeksälle tutkijalle.
Signe ja Ane Gyllenbergin säätiö tukee korkealaatuista tutkimusta erityisesti lääketieteen alalla. Säätiö lahjoittaa Turun yliopistolle 100 000 euroa lääketieteelliselle koulutusalalle kohdennettuna. Tällä lahjoituksella säätiö osallistuu yliopistojen vastinrahakampanjaan.
Turun yliopiston hallitus on päättänyt, että tohtorikoulutettavia kutsutaan jatkossa väitöskirjatutkijoiksi. Tohtorikoulutettava-termistä luovutaan 1.8.2022 lukien.
Äidit vaikuttavat jälkeläistensä kehitykseen monin tavoin, muun muassa siirtämällä varhaiskehityksen aikana muniin ja alkioihin hormoneja, jotka vaikuttavat jälkeläisten kehitykseen ja kasvuun. Tutkimuksessa havaittiin eri lintulajien välillä satakertaisia eroja äidiltä siirtyvissä kilpirauhashormoneissa. Äidiltä saadut hormonitasot olivat korkeimmat muuttolinnuilla ja pesäjättöisillä linnuilla kuten kanalinnuilla.
Suomen Kulttuurirahaston Varsinais-Suomen rahasto jakoi kevään jakokierroksella apurahoja ja opintostipendejä yhteensä 1,4 miljoonaa euroa. Turun yliopistoon apurahoja myönnettiin 35 tutkijalle.