Turun yliopiston ja Max Planck -instituutin infektiobiologian laitoksen tutkijat selvittivät isoäitien roolia lasten tartuntatautikuolleisuuden ehkäisyssä 1700-luvulta 1900-luvun alkuun. Tutkimuksen mukaan isoäidit vähensivät lasten kokonais- ja infektiotautikuolleisuuden riskiä.
Sekä historiallisissa että nykyajan yhteiskunnissa isoäidit ovat parantaneet lasten mahdollisuuksia selviytyä aikuisuuteen, mutta ilmiön syitä ei juuri tunneta.
Koska lapsuusajan tartuntataudit ovat olleet yleisimpiä kuolinsyitä alle 5-vuotiailla, tutkijat halusivat selvittää, onko isoäitien merkitys lapsen selviytymismahdollisuuksiin liittynyt heidän antamaan apuun sairauksien ehkäisyssä ja hoidossa. Isoäidit saattavat tarjota pienten lasten vanhemmille oleellista tietoa lastenhoidosta, erityisesti epidemian kaltaisina kriittisinä aikoina, tai he saattavat esimerkiksi rohkaista rokottautumaan tarttuvia tauteja vastaan, kuten on havaittu joissain nykyajan väestöissä.
Tutkijat selvittivät ensin isoäitien vaikutusta lasten kuolleisuuteen tarkastelemalla viittä eri kuolinsyitä: isorokko, tuhkarokko, keuhkoinfektiot, ripulikuolemat ja tapaturmat. Laaja monisukupolvinen aineisto 12 seurakunnasta koostui yhteensä 9705 lapsesta, joiden selviytymistä seurattiin syntymästä 15 ikävuoteen asti aikavälillä 1761–1900. Tutkimuksen toisessa osassa tutkijat ottivat selvää, oliko lapsen selviytyminen isorokosta seurausta aktiivisemmasta rokottautumisesta. Tässä tutkijat käyttivät kahta maaseudun seurakuntaa ja yhteensä 1594 rokotusmerkintää, jotka yhdistettiin lasten muihin henkilökohtaisiin tietoihin.
Tulokset osoittavat, että isoäidit vähensivät kokonaiskuolleisuuden riskiä, johon vaikutti parempi selviytymisaste isorokosta, keuhkoinfektioista ja ripulitaudeista, mutta tuhkarokon tai tapaturmien kuolleisuus ei riippunut isoäideistä. Tutkimuksessa ei havaittu näyttöä siitä, että isoäidit kannustaisivat lapsien rokottamista.
– Tuloksemme osoittavat, että isoäitien läsnäolo suojeli lapsia tietyiltä lapsuusajan tarttuvilta taudeilta, mikä voi viitata siihen, että historiallisessa suomalaisessa yhteiskunnassa isoäitien antama apu esimerkiksi lastenhoidossa saattoi olla tärkeä tekijä lasten selviytymisen kannalta, sanoo tutkimuksen pääkirjoittaja, väitöskirjatutkija Susanna Ukonaho Turun yliopiston biologian laitokselta.
Isoäidit nyky-yhteiskunnassa
Isoäitien läsnäolo toi terveyshyötyjä monissa historiallisissa yhteiskunnissa, mutta nämä hyödyt saattavat jäädä vähäisiksi nykyajan yhteiskunnissa. Erityisesti 1900-luvun terveydenhuollon kehitys etenkin korkean tulotason maissa todennäköisesti supisti isoäitien roolia. Joissakin tutkimuksissa on kuitenkin havaittu viiteitä, että isoäidit edistävät lasten eloonjäämistä myös nykyaikana joissain keski- ja matalan tulotason maissa.
– Isoäidin tarjoamat hyödyt voivat vaihdella kulttuurisista konteksteista ja yksilöllisistä olosuhteista riippuen. Vaikka monissa yhteiskunnissa isoäidit eivät enää ole välttämättömiä lapsen selviytymiselle, heidän tukensa lastenhoidossa on yhä arvokasta koko perheen hyvinvoinnin kannalta, sanoo Ukonaho.
Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Nordemics-konsortion kanssa. Nordemics on pohjoismainen poikkitieteinen konsortio, joka selvittää kuinka urbanisaatio, lisääntynyt kauppa ja matkustus, laaja migraatio, rokotukset ja muut terveydenhuollon interventiot, ilmastonmuutos ja ekologinen rappio vaikuttavat epideemisten ja pandeemisten infektiotautien dynamiikkaan ihmispopulaatioissa.
Tutkimustulokset on julkaistu arvostetussa biologian alan tiedelehdessä Proceedings of the Royal Society B.
Linkki artikkelin näköisversioon (pdf)
Kuva: Viljamaa, Frans. Aili Lehtorannan Mummo Kahden Lapsenlapsensa Kanssa Tunnistamattomassa Puutarhassa. Lähde Mäntsälän museotoimi / Finna.fi
Lisätietoja:
