Onko suomalainen koulutus kriisissä? Ei, vastaavat tutkijat, mutta ilmassa on merkkejä muutoksesta.
Puoli vuosisataa sitten Suomen koulutusjärjestelmä myllättiin perin pohjin. Tavoitteena oli tarjota kaikille lapsille yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen riippumatta perhetaustasta. Aiempi, kansakoulun ja vain osan lapsista tavoittaneen oppikoulun malli korvattiin vuodesta 1972 alkaen asteittain yhtenäisellä peruskoululla.
Osaamistulokset kohenivat. Tasokurssien poistuttua 1980-luvun puolivälissä vanhempien tausta ei enää määritellyt lapsen mahdollisuutta edetä opinnoissa lukioon ja opettajankoulutus otti harppausaskelia eteenpäin.
50 vuotta kului, ja nyt puhutaan askelista taaksepäin. Suomen koulutusjärjestelmän sanotaan olevan rappeutumassa, osaamistulosten heikkenevän ja koulutuksen periytyvyyden vahvistuvan.
Tutkijat toppuuttelevat rajuja yleistyksiä. Mutta. Aina voi parantaa, ja muutamia vaaranpaikkoja on nähtävissä.
PISA-alamäki pelottaa
OECD:n jäsenmaiden yhteinen tutkimusohjelma Programme for International Students Assessment, tuttavallisemmin PISA tuottaa kolmen vuoden välein koulu- ja oppilastasoista tietoa eri maiden koulutuksen tilasta ja tuloksista kansainvälisessä kehyksessä. Suomi on paistatellut alusta saakka listan kärkimaiden joukossa. Huippu koettiin vuonna 2006: Suomi nousi ensimmäiselle sijalle luonnontieteissä ja matematiikassa, lukutaidossa oltiin toisena.
Sen jälkeen Suomen PISA-tulokset maakohtaisissa vertailuissa kääntyivät laskusuuntaan. Tuoreimmissa, 2018 tilastoissa, Suomen sija lukutaidossa on 1–5, talousosaamisessa 2–3, luonnontieteissä 3–5 ja matematiikassa 7–13.
Turun yliopistossa akatemiatutkijana työskentelevä Hannu Lehti kuitenkin toteaa, että PISA:n mukaan Suomen tilanne on hyvä. Eriarvoisuuden, interventioiden ja uuden hyvinvointiyhteiskunnan tutkimuskeskus INVESTissä työskentelevää tutkijaa ilahduttaa erityisesti se, että Suomen sisällä ja eri koulujen välillä erot ovat pieniä. Meni lapsi sitten mihin kouluun vain, hän saa hyvää opetusta.
Turun yliopiston koulutuksesta vastaava vararehtori Piia Björn toimii myös Suomen yliopiston rehtorineuvoston UNIFI ry:n koulutusvararehtoreiden puheenjohtajana, mutta katsoo tilannetta myös erityispedagogiikan tutkijana.
– Jo tutkija-aikoinani sanoin, että nyt on korkea aika palata peruskoulussa perusasioihin. Kaikille pitää opettaa riittävä lukutaito ja matemaattiset taidot, Björn sanoo.
Muutama hälyttävä tieto PISA-tilastoista nouseekin esille oppilaiden välisissä osaamiseroissa.
– Laskusuunta näkyy nimenomaan poikien tuloksissa, tytöillä ei muutosta näy. Ja toisen polven maahanmuuttajien PISA-tulokset ovat alemmat kuin kantasuomalaisten, Lehti sanoo.
Sukupuoli näkyy myös muutoin. Lehti kertoo tutkimuksista, joiden mukaan pojat saavat PISA-tutkimuksessa parempia tuloksia kuin mitä koulutodistuksen perusteella voisi ennakoida.
– Antavatko opettajat yhtä kyvykkäille pojille huonompia numeroita kuin tytöille vai vaikuttaako kouluympäristö enemmän poikiin kuin tyttöihin, Lehti miettii.
Elinikäisen oppimisen ja koulutuksen tutkimuskeskus CELE:n johtajan, kasvatustieteiden professori Piia Seppäsen mukaan on katsottava myös muita kuin PISA-tilastoja. PISA kun mittaa vain koulukohtaisia eroja.
– Peruskoulujen sisällä osaamiserot ovat suuria koululuokkien välillä. Pohjoismaisissa vertailuissa se on huolestuttava kehitys Suomessa, Seppänen sanoo.
Peruskoulun myyttejä on alettu murtaa
Alkuvuodesta julkaistiin yli 50 kasvatussosiologian ja koulutuspolitiikan tutkijan teos suomalaisesta peruskoulusta ja sen menestystarinaan liitetyistä myyteistä. Seppänen oli yksi neljästä Finland’s Famous Education System – Unvarnished Insights into Finnish Schooling -teoksen toimittaneesta koulutuspolitiikan- ja koulutussosiologian professorista.
Kaikille avoimesti julkaistussa kirjassa puretaan suomalaiseen koulutukseen liitettyjä myyttejä. Seppänen kollegoineen kumoaa niistä yhden: sen, että kaikki lapset kävisivät lähikoulussa, jotka ovat keskenään samankaltaisia. Yhä useampi kunta ryhmittelee oppilaita pääsykokein esimerkiksi liikuntaa, musiikkia tai matematiikkaa painottaviin luokkiin. Oppilaspohja eriytyy vahvemmin kuin mitä asuinalueiden väestöpohja eriytyy.
– Varsinkin suuremmissa kaupungeissa oppilaiden valikointi painotettuun opetukseen on mittavaa. Osa lapsista tulee valituksi pitkälti vapaa-ajan harrastuksissa treenatuilla taidoilla tiettyihin opetusryhmiin, Seppänen sanoo.
Maksullisten ja perheitä monin tavoin sitovien harrastusten kautta voi siis saavuttaa valttikortteja valtavirrasta poikkeavan koulupaikan saamiseen.
Seppänen korostaa, ettei hän arvostele huoltajia. Kysymys on koulujärjestelmätason päätöksistä: oppilasvalikointi heikentää asuinalueisiin perustuvien koulujen ja koululuokkien oppilaspohjaa.
Lehti on myös havainnut erisuuntaiset toiveet.
– Yhteiskunta haluaa mahdollisimman tasaista, perhe haluaa mahdollisimman parasta lapselleen, Lehti kiteyttää.
Muutoksesta on jo merkkejä.
– Esimerkiksi Keravalla on uusi politiikan suunta, jossa tarjotaan kaikille oppilaille niin sanottuja painotuspolkuja valinnaisainein. Kaupungissa poistettiin musiikkiluokkia lukuun ottamatta kaikki muut oppilasvalikointiin perustuvat oppilasryhmät, Seppänen kertoo.
Digi antaa mahdollisuuden räätälöintiin
Teknologia on nimetty yhdeksi syylliseksi koulumenestyksen laskulle. Turun yliopiston oppimisanalytiikan tutkimusinstituutin professori Mikko-Jussi Laakso ei väitettä allekirjoita. Ratkaisevaa on se, miten teknologiaa käytetään. Parhaimmillaan se antaa kouluihin paljon kaivattuja lisäkäsiä.
– Tavallinen oppitunti etenee opetussuunnitelman mukaisesti kuin juna. Ei sitä voi pysäyttää tai nopeuttaa yksittäisen oppilaan huomioon ottamiseksi. Digitaalisilla ohjelmilla voimme antaa oikea-aikaista tukea sekä niille oppilaille, jotka kaipaavat lisää tukea että niille, jotka kaipaavat lisää haastetta. Näin me voimme tuoda mahdollisuuksia lapsille ja poistaa eriarvoisuutta, Laakso sanoo.
20 vuotta sitten Turun yliopistossa käynnistettiin Laakson johdolla ViLLE-oppimisjärjestelmän kehitystyö. Tutkimusperustaisesti ja yhteistyössä koulujen ja kuntien kanssa kehitetyssä ViLLEssä on nyt mukana 70 prosenttia suomalaiskouluista.
– Me luomme työkaluja, joilla pystytään yksilöllistämään opetusta ilman, että opettajan työtaakka kasvaa liian isoksi, Laakso toteaa.
ViLLEä voi käyttää nyt jo äidinkielen, vieraiden kielten, matemaattisten aineiden sekä humanististen aineiden opetuksessa. Ohjelma tuo lisävoimia myös ulkomaalaistaustaisten lasten suomi toisena kielenä -oppimäärän opiskeluun. Ohjelma antaa oppilaalle palautteen välittömästi, ja ohjaa eteenpäin. Kehittäjät voivat kerätyn datan avulla arvioida menetelmän pedagogista vaikuttavuutta.
Onnistumisesta kertoo se, että YK:n kasvatus-, tiede- ja kulttuurijärjestö Unesco palkitsi 2020 ViLLEn King Hamad Bin Isa Al-Khalifa -palkinnolla tunnustuksena siitä, miten järjestelmä edistää tieto- ja viestintätekniikan avulla oppimista ja opetusta.
Laakso ei kannakaan huolta vain suomalaisista oppijoista. Hän nostaa esille tutkimuksen seitsemän vuoden takaa: kuusi kymmenestä lapsesta maailmassa ei ollut yhdeksänvuotisen opetuksen aikana saavuttanut riittävää luku- ja laskutaitoa.
Virheitä on uskallettava korjata
Muutokset voivat myös osoittautua huonoiksi. Yksi sellainen on vuonna 2020 käyttöön otettu yliopistojen todistusvalinnan uudistus. Sen myötä pitkästä matematiikasta saa todistusvalinnassa selvästi enemmän pisteitä kuin mitä muista aineista riippumatta siitä, mitä henkilö halusi opiskella. Muutos sai lukiolaiset taktikoimaan.
– Lukiolaisilla ei enää ollut aikaa syventää perustaitojaan ja pohtia omia vahvuuksiaan, sitä, mikä minua kiinnostaa. Tuijotettiin pisteytystaulukoita, jotka painottivat pitkää matematiikkaa. Sen seurauksena näimme esimerkiksi dramaattisen kielten oppimisen vähentymisen. Taktikointi uhkasi murentaa sivistyksen ytimen, Björn sanoo.
Yliopistojen koulutusvararehtorit reagoivat, ja tämän syksyn päätöksellä vuodesta 2026 alkaen pisteytyksessä annetaan vahvempaa painoarvoa harvinaisemmille kielille ja tuodaan reaaliaineita keskenään tasavertaisemmiksi. Pitkää matematiikkaa painotetaan vain aloilla, joissa sillä on todellista merkitystä.
Vahvuutena haluttu ja arvostettu opettajuus
Yksi suomalaisen koulutuksen menestystekijöistä on korkeatasoinen opettajankoulutus. Monissa maissa opettajankoulutus ei ole maisteritasoa vaan lyhyempi koulutus riittää. Esimerkiksi opettajapulasta kärsivässä Yhdysvalloissa joudutaan palkkaamaan jopa vain muutaman kuukauden pikakoulutuksen saaneita opettajia.
Suomessa opettajan ammattia arvostetaan enemmän kuin monessa muussa maassa, ja se heijastuu myös ammatin suosioon. Suomessa valitaan tarkkaan jo opettajaksi opiskelevat.
– Lähes kaikissa muissa maissa opettajaopintojen loppupuolella tai jopa niiden jälkeen on edessä kvalifiointivaihe, missä päätetään, kuka saa luvan toimia opettajana ja kuka ei. Suomessa valinta tehdään jo hakuvaiheessa, Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan tiedekuntapäällikkö Anu Warinowski sanoo.
Hän toteaa, että vaikka tilanne on hyvä, aina voi parantaa. Suomessa opettajankoulutusta antavat yliopistot käynnistivät kuusi vuotta sitten kehittämishankkeen Opettajankoulutuksen valinnat – ennakoivaa tulevaisuustyötä eli OVET. Korkeakoulutuksen kehittämisen kärkihankkeisiin lukeutuvassa, Warinowskin johtamassa hankkeessa opettajankouluttajat kehittivät tutkimusperustaisesti opettajankoulutuksen opiskelijavalintoja.
– Lopputulemana oli kansallinen, tutkimusperustainen soveltuvuuskoe, joka otettiin käyttöön vuonna 2020. Tasa-arvo lisääntyy, kun samalla soveltuvuuskokeella voi hakea kahdeksaan yliopistoon ja useaan opettajankoulutukseen, Warinowski kertoo.
Hanke poiki jatkoa. Turun ja Jyväskylän yliopistojen SITE-hanke tutkii opiskelijavalinnassa menestyneiden kehitystä opinnoissa ja ensimmäisenä työelämävuotena, Turun yliopiston koordinoima Opettajankoulutuksen kansallinen tietovaranto FinTED tuottaa tutkimustietoa opettajankoulutuksen kehittämisen pohjaksi.
Koulutuksen periytyvyys vahvistumassa
Hannu Lehti on erityisen kiinnostunut koulutuksen ylisukupolvisuudesta, periytyvyydestä. Siitä, meneekö ammattioppilaitoksessa opiskelleen lapsi tyypillisemmin ammattioppilaitokseen kuin korkeakouluun. Tai päinvastoin.
Peruskoulu-uudistus vähensi ylisukupolvisuutta, mutta aivan viime vuosina suunta on kääntynyt epätasa-arvoisemmaksi. Vanhempien tulot eivät vaikuta lapsen koulutusvalintoihin, mutta vanhempien, erityisesti äidin, koulutustaustan vaikutus on kasvussa.
– Jos tulet alemman koulutustason perheestä ja sinulla on hyvät kognitiiviset kyvyt, mutta et pääse etenemään koulutuksessa, mahdollisuuksien tasa-arvo ei toteudu. Yhteiskunnan näkökulmasta paras potentiaali jää käyttämättä, Lehti sanoo.
Uusimmassa tutkimuksessaan Lehti tutkii geenien ja ympäristön yhteisvaikutuksia sosioekonomisiin saavutuksiin kuten koulutukseen ja tuloihin. Apuna on kaksosista kootut tilastoaineistot. Jo nyt tulokset antavat viitteitä siitä, että jos vanhemmilla on korkeampi koulutusasema, geenien vaikutus on voimakkaampi kuin alemman koulutustason hankkineiden vanhempien lapsilla.
– Korkeammin koulutetut vanhemmat pystyvät tarjoamaan virikkeitä ja mahdollisuuden käyttää hyödyksi geneettiset potentiaalit, Lehti arvelee.
Koska yhteiskunnassa hyväosaisilla perheillä on keinoja ja monenlaista pääomaa tukea lapsiaan, on Seppäsen mukaan tärkeää demokraattisesti miettiä, millaista laajempaa koulutuspolitiikkaa haluamme, esimerkiksi painotetun opetuksen suhteen.
– Kuuluuko peruskoulun lajitella koululaisia tavalla, jonka tiedetään vaikuttavan lasten ja nuorten kasvuympäristöä ja osaamistuloksia eriyttävästi, Seppänen sanoo ja muistuttaa, että peruskouluilla on ainutlaatuinen mahdollisuus eri aikakausina rakentaa sukupolvittain luottamusta ja yhteenkuuluvuutta ja siten vahvistaa yhteiskuntarauhaa.
– Olemme eri tutkimushankkeissa haastatelleet koulutusalalla toimivia, oppilaiden vanhempia ja kaupallisia toimijoita. Harva on halunnut Suomeen yhtään nykyistä eriytyneempää peruskoulua, Seppänen sanoo
Edessä paljon mahdollisuuksia
Hannu Lehti palauttaa ajatukset tämän hetken tilanteeseen ja luettelee pitkän listan suomalaiskoulujen hyvä puolia: Suomessa opetus on eri koulujen välillä tasaista, opettajat ovat korkeakoulutettuja, nuoret saavat tehdä jatko-opintopäätöksensä verrattain myöhään. Koulutuksessa ei ole umpiperiä, ammattikoulusta voi edetä aina yliopistoon saakka.
Seppänen muistuttaa, että koulu on sekä sivistyksen, tietojen ja taitojen opettaja että sosiaalisen yhteenkuuluvuuden rakentaja kulloisessakin yhteiskunnallisessa tilanteessa.
– Koulussa voidaan parhaimmillaan rakentaa osallisuutta, nähdyksi ja kuulluksi tulemista lapsille ja nuorille sekä laajemmin huoltajille, kasvatustieteiden professori Piia Seppänen sanoo.
Tutkimusta tarvitaan, jotta paljastetaan mahdolliset sudenkuopat ja tasa-arvoa edistävät käytännöt. Esimerkiksi se, että Suomessa koulutusvalinnat tehdään verrattain myöhään, vähentää koulutuksen periytyvyyttä.
– Esimerkiksi Saksassa valitaan koulutuspolku jo alakoulun loppuvaiheessa, jolloin vanhempien ohjaava vaikutus on suurempi kuin mitä Suomessa vanhemmilla on. Mitä myöhemmin valitset viimeisen vaiheen koulutuksen, sitä vähemmän perhetausta vaikuttaa koulutuksessa etenemiseen ja sitä enemmän oppilaan omat kyvyt merkitsevät, Lehti sanoo.
Mutta miten eteenpäin?
– Kun pystymme luomaan ympäristön, jossa lapsi ei turhaudu vaan saa onnistumisen kokemuksia, ahdistuneisuus vähenee ja motivaatio nousee, Mikko-Jussi Laakso sanoo.
Anu Warinowski panostaisi opettajankoulutuksen kehittämiseen. Piia Seppänen puhuu riittävän pienien opetusryhmien puolesta: niissä voidaan tarpeen mukaan sekä vahvistaa perustaitoja että antaa vaativampia tehtäviä ja mahdollistaa nopeampi eteneminen.
Piia Björnin näkee muutoksen jo alkaneen.
– Teimme hartiavoimin töitä, että hallitusohjelmaan saatiin kirjauksia perusopetukseen panostamisesta. Ja siellä ne ovat. Todistusvalintauudistuksen kautta lukioihin palautetaan vahva sivistyksellinen pohjasävy. Yliopistoihin on vielä saatava vakaa, hyvä perusrahoitus. Olemme kääntymässä kohti parempaa, Björn sanoo.
Teksti: Erja Hyytiäinen
Kuvitus: Satu Kettunen
Kuvat: Hanna Oksanen
Artikkeli on julkaistu Aurora-lehdessä 2/2023.
