Asiasana: sosiologia

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Asiantuntijan eri roolit kokeilemalla esille jo syventävien kurssilla

26.06.2018

Professori Mikko Niemelä on tottunut siihen, että tutkijan pitää osasta esittää asiansa niin, että sen kuka tahansa ymmärtää. Hän haluaa, että sosiologian maisterivaiheen opiskelijat oppivat saman taidon jo opiskeluvaiheessa. Ensimmäinen askel sitä kohti oli Sosiaalinen eriarvioisuus -kurssi, jolla jokaisen on opittava asiantuntijana tuomaan asiansa ymmärrettävästi esille kohderyhmän mukaan.

Elina Kilpi-Jakosesta DIALin tieteellinen koordinaattori

28.03.2018

Euroopan laajuisen yhteiskuntatieteiden tutkimusverkosto NORFACEn uuden eriarvoisuuteen keskittyvän tutkimusohjelman Dynamics of Inequality Across the Life-course (DIAL) tieteelliseksi koordinaattoriksi on valittu Turun yliopiston sosiologian oppiaineen yliopistonlehtori, dosentti Elina Kilpi-Jakonen.

Turun yliopisto nimesi Mauno Koiviston muistoksi luentosalin

24.11.2017

Turun yliopisto nimesi yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan Publicum-rakennuksen suurimman luentosalin Mauno Koivisto -saliksi. Nimeämisellä yliopisto kunnioittaa toukokuussa kuolleen Mauno Koiviston muistoa. Koivisto väitteli sosiologian oppiaineesta tohtoriksi 1956. Hänet on myös promovoitu Turun yliopiston kunniatohtoriksi ja riemutohtoriksi.