Tervetuloa lukemaan ensimmäistä Majakkaa!
Majakka on noin kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje. Siitä voit lukea mitä ajankohtaista MKK:lla on parhaillaan menossa - tutkimusta, koulutuksia ja yleisöluentoja.
Majakka on noin kerran kuukaudessa ilmestyvä uutiskirje. Siitä voit lukea mitä ajankohtaista MKK:lla on parhaillaan menossa - tutkimusta, koulutuksia ja yleisöluentoja.
Turun yliopiston hoitotieteen laitos on valittu toteuttamaan opetus- ja kulttuuriministeriön tutkimus- ja selvityshanketta “Tulevaisuuden työelämätarpeisiin vastaava sosiaali- ja terveysalan tutkinto- ja koulutusrakenne” (STaRa). Hanke toteutetaan tammikuuhun 2022 mennessä, ja sen hankerahoitus on 198 000 euroa.
Tutkimustaitojen opiskelu hyödyttää opettajia arkisessa opetustyössä usealla tavalla, vaikka opiskeluvaiheessa yhteyttä on välillä vaikea havaita. Turun yliopiston kasvatustieteiden tutkijat havaitsivat tuoreessa tutkimuksessaan, että tutkimustaidot auttavat opettajaa muun muassa sitomaan yhteen kasvatustieteellistä teoriaa ja koulun arkea, huomioimaan koululaisten taustat, saamaan irti enemmän alan tutkimuskirjallisuudesta sekä kehittymään ammatillisesti.
Ammattikorkeakouluissa on melkein koko 2000-luvun ollut mahdollista suorittaa maisterintutkintoon verrattavia ylempiä ammattikorkeakoulututkintoja. VTL Sirppa Kinos osoittaa Turun yliopistossa tarkastettavassa väitöstutkimuksessaan, että sosionomien (ylempi AMK) osaamista ei edelleenkään hyödynnetä täysipainoisesti työelämässä.
KM, FM Marja-Liisa Mäkelän tutkimus paljastaa, että maahanmuuttotaustaiset tytöt joutuvat käymään moninaisia neuvotteluja opettajien, ohjaajien ja perheenjäsenten kanssa koskien tyttöjen toisen asteen koulutusvalintaa. Valintoja ja tyttöjen toimijuutta värittävät etnis-kulttuuriset ja sukupuoleen sidotut rajat, jotka tyttöjen tulee ottaa huomioon eri tavoin.
MediOpe-yksikön toiminta vahvistaa monipuolisesti lääketieteellisen tiedekunnan koulutusten laatua. Yksikön tehtäviin sisältyy mm. yliopisto-opettamisen, perustutkinto-opiskelun, ammatillisen sekä asiantuntijaksi kasvamisen tukeminen lääketieteellisessä tiedekunnassa.