Majakka 3/2022 - uutisia MKK:lta
Maaliskuun Majakka kertoo, mitä ajankohtaista MKK:lla on parhaillaan käynnissä ja tulossa.
Uutiskirjeen pääkuvassa on tällä kertaa Siilinkarin majakka Tampereen Näsijärvellä. Kuva: Anne Björk, Majakkaseura.
Maaliskuun Majakka kertoo, mitä ajankohtaista MKK:lla on parhaillaan käynnissä ja tulossa.
Uutiskirjeen pääkuvassa on tällä kertaa Siilinkarin majakka Tampereen Näsijärvellä. Kuva: Anne Björk, Majakkaseura.
Vuoden toinen Majakka on ilmestynyt. Lue mitä kaikkea ajankohtaista MKK:ssa on nyt meneillään.
Kuukauden majakka on Kylmäpihlaja Rauman edustalla. Kuva: Raimo Sundelin
Merenkulkualan suhdanteet, kuljetuskysyntä ja hintakehitys nousivat vuoden 2021 varustamobarometrissa voimakkaasti ja nopeasti. Täytyy kuitenkin muistaa, että edellisenä vuonna covid-19-pandemia näkyi varustamobarometrin aikasarjoissa syvänä pudotuksena, josta nyt noustiin selkeästi ylöspäin. Myös tulevaisuuden odotukset ovat positiivisia. Toisaalta polttoaineen hinta ja vaikeus palkata merihenkilöstöä ovat yhä selkeämmin tulevaisuuden haasteita.
Uusi vuosi on alkanut ja vuoden ensimmäinen Majakka on ilmestynyt. Lue mitä ajankohtaista MKK:lla on parhaillaan menossa.
Kuukauden majakka on Lågskär.
Lastiturvallisuustyöryhmän (LASTU) virtuaalitapaamisessa 14.12.2021 LASTUn puheenjohtajaksi vuodelle 2022 valittiin Jukka Huumarkangas Valmet Technologiesilta ja varapuheenjohtajaksi Hanna Lammintaus Havatorilta. Antti Vanhala Jyväskylän ammattikorkeakoulusta jatkaa sihteerinä ja Anne E. Suominen Turun yliopistosta tiedottajana.
Tervetuloa lukemaan joulukuun Majakkaa. Uutiskirjeemme ilmestyy noin kerran kuukaudessa. Siitä voit lukea mitä ajankohtaista MKK:lla on parhaillaan menossa - tutkimusta, koulutuksia ja yleisöluentoja.
Tervetuloa lukemaan marraskuun Majakkaa. Uutiskirjeemme ilmestyy noin kerran kuukaudessa. Siitä voit lukea mitä ajankohtaista MKK:lla on parhaillaan menossa - tutkimusta, koulutuksia ja yleisöluentoja.
Lastiturvallisuustyöryhmän eli LASTUn tavoitteena on edistää turvallisuutta ja kuljetusten laadun nostamista läpi koko kuljetusketjun yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Kaikki turvallisuudesta kiinnostuneet ovat tervetulleita osallistumaan ja verkostoitumaan.
Turun yliopisto ja Singapore Maritime Institute (SMI) uusivat Memorandum of Understanding (MoU) -sopimuksensa yhteistyöstä, jonka tavoitteena on yhdessä edistää ja kehittää mereen ja merenkulkuun liittyvää tutkimus- ja kehitystoimintaa.