Asiasana: Alumnitoiminta

Tämä sivu kokoaa asiasanaan liittyviä sisältöjä.

Turun yliopiston alumneja kokoontui Brysseliin verkostoitumaan ja keskustelemaan Euroopan tulevaisuudesta

18.12.2024

Turun yliopisto järjesti ensimmäisen alumnitapahtumansa Brysselissä 9. joulukuuta 2024. Tapahtuma oli merkittävä askel yliopiston kansainvälisen yhteistyön ja alumnitoiminnan tavoitteiden edistämisessä. Alumnitapahtumassa keskityttiin tutkimuksen ja koulutuksen rooliin osana kilpailukykyistä ja kestävää Eurooppaa.

Turun yliopiston mentorointiohjelma keräsi ennätysmäärän osallistujia

28.06.2024

Vapaaehtoiset mentorit ja opiskelijat kokoontuivat 12.6. Turun yliopiston kauppakorkeakoulun Mercatorille juhlistamaan kuluneen lukuvuoden mentorointiohjelman menestyksekästä päättymistä. Yliopiston pitkäaikainen mentorointiohjelma järjestettiin nyt 22. kerran. Kahdella viimeisimmällä kerralla ohjelma on järjestetty sekä suomeksi että englanniksi.  

Hoitotiedettä jo neljän vuosikymmenen ajalta – Turun ensimmäinen hoitotieteen maisterivuosikurssi järjesti tapaamisen

29.04.2024

Vuonna 1986 hoitotieteen maisteriopintonsa ensimmäisenä vuosikurssina Turun yliopistossa aloittaneet hoitotieteen alumnit järjestivät tapaamisen Blankossa torstaina 25.4.2024. Reilut kolmekymmentä vuotta sitten maisteriopinnot aloittaneiden hoitotieteen ammattilaisten joukkoon lukeutui useampi tohtoriksi väitellyt ja lisensiaatti sekä laaja-alainen joukko hoidon, terveydenhuollon, hallinnon ja opetusalan ammattilaisia.

Opiskelijat pohtivat tulevaisuuden taitoja ja merkkipaaluja Future Me -alumnityöpajassa

19.04.2024

Turun yliopiston opiskelijat osallistuivat hiljattain innovatiiviseen henkilökohtaisen tulevaisuuden tutkimiseen keskittyvään Future Me -alumnityöpajaan, joka järjestettiin yrittäjyystila Konttorissa. Turun yliopiston alumnin futuristi Anna Ryzhovan vetämä tapahtuma tarjosi osallistujille ainutlaatuisen tilaisuuden soveltaa tulevaisuudentutkimuksen periaatteita ja kuvitella tulevaisuuden urapolkuja.