Turun yliopiston alumneja kokoontui Brysseliin verkostoitumaan ja keskustelemaan Euroopan tulevaisuudesta

18.12.2024

Turun yliopisto järjesti ensimmäisen alumnitapahtumansa Brysselissä 9. joulukuuta 2024. Tapahtuma oli merkittävä askel yliopiston kansainvälisen yhteistyön ja alumnitoiminnan tavoitteiden edistämisessä. Alumnitapahtumassa keskityttiin tutkimuksen ja koulutuksen rooliin osana kilpailukykyistä ja kestävää Eurooppaa.

Alumnitapahtuma järjestettiin Suomen pysyvän edustuston tiloissa Brysselissä. Se kokosi yhteen noin 50 Turun yliopiston alumnia sekä EU:n toimielimissä työskenteleviä asiantuntijoita keskustelemaan tutkimuksen ja koulutuksen keskeisestä roolista osana kestävää ja kilpailukykyistä Eurooppaa.

Maailmanlaajuisten haasteiden edessä tarvitaan kansainvälistä yhteistyötä

Tilaisuuden avasivat Turun yliopiston hallituksen puheenjohtaja Ritva Viljanen ja Turun yliopiston rehtori Marjo Kaartinen. Molemmat ilmaisivat kiitoksensa siitä, että niin moni alumni oli päässyt paikalle, ja korostivat tapahtuman erityislaatuisuutta niin aiheen, paikan kuin osallistujienkin osalta.

Rehtori Kaartinen korosti puheessaan yliopiston strategisia painopisteitä, kuten kestävyyden, hyvinvoinnin ja monitieteisen tutkimuksen edistämistä, jotka omalta osaltaan edesauttavat myös Euroopan kilpailukykyä. Rehtori Kaartinen korosti lisäksi kansainvälisyyden merkitystä globaalien haasteiden ratkaisemisessa sekä alumnien keskeistä roolia tutkimuksen, koulutuksen ja erityisesti kansainvälisten verkostojen vahvistamisessa muun muassa Brysselissä.

Suurlähettiläs Jori Arvonen Suomen pysyvästä edustustosta ja Turun yliopiston hallituksen jäsen Ilkka Salmi käsittelivät puheenvuoroissaan eurooppalaisen yhteistyön merkitystä turvallisuuden ja vakauden varmistamisessa. He korostivat myös yliopistojen ja alumnien roolia yhteistyön edistämisessä ja innovatiivisten ratkaisujen löytämisessä jaettuihin haasteisiin.

Paneelikeskustelussa pureuduttiin tutkimuksen, koulutuksen ja alumniverkostojen rooliin kilpailukykyisen Euroopan kehittämisessä

Johtaja Jukka Kolan vetämässä paneelikeskustelussa syvennyttiin tarkemmin tutkimuksen ja koulutuksen merkitykseen Euroopan kestävyyden ja kilpailukyvyn edistämisessä. Panelisteiksi oli kutsuttu EU:n henkilöstövalintatoimisto EPSO:n ja EU:n henkilöstökoulutuskeskus EUSA:n johtaja Minna Vuorio, Euroopan petostentorjuntaviraston pääjohtaja Ville Itälä, Suomen Benelux-instituutin johtaja Laura Boxberg ja EU:n neuvoston suomen käännösyksikön päällikkö Hannu Pöysti.

Panelistit keskustelivat muun muassa EU:n toimielinten roolista kestävyyden ja tehokkuuden edistämisessä, yhteistyöstä ja alumniverkostoista sekä tarpeesta ratkaista tulevaisuuden haasteita. Panelistit korostivat, että on tärkeää varmistaa, että käytettävissä on osaamista ja resursseja, joiden avulla kestävyydelle asetetut tavoitteet voidaan saavuttaa. Keskustelun aikana kuultiin myös esimerkkejä hankkeista, joissa on optimoitu resurssien käyttöä ja vahvistettu Euroopan kilpailukykyä. Lisäksi keskustelussa nousivat esiin kulttuurisen yhteistyön merkitys kansainvälisten suhteiden rakentamisessa sekä alumniverkostojen rooli tutkimuksen ja asiantuntemuksen hyödyntämisessä.

Panelistit keskustelivat myös tarpeesta tehostaa yliopistojen ja EU:n toimielinten välistä yhteistyötä, jotta voidaan varmistaa, että ammattitaitoisia asiantuntijoita on saatavilla tehtäviin, jotka edistävät EU:n painopisteitä. Keskustelussa korostettiin, että yliopistojen on tärkeää tarjota valmistuneille valmiudet toimia monikulttuurisissa ja monitieteisissä ammatillisissa ympäristöissä, erityisesti EU:n toimielimissä.

Panelistit pohtivat myös mahdollisia ratkaisuja EU:n laajuisiin haasteisiin, kuten osaajapulaan ja kansainvälisten osaajien houkuttelemiseen. Panelistit totesivat, että Suomelle olisi hyödyksi, jos Brysselissä olisi enemmän suomalaisia asiantuntijoita. Turun yliopiston rooli nähtiin tärkeänä opiskelijoiden ohjaamisessa EU-uralle. Lisäksi yliopiston alumnit nähtiin merkittävinä lähettiläinä, jotka voivat jakaa kokemuksiaan ja innostaa opiskelijoita etsimään kansainvälisiä mahdollisuuksia. Paneeli oli yhtä mieltä siitä, että alumnit voivat toimia siltana akateemisen maailman, yritysten ja hallinnon välillä ja rakentaa innovointia edistäviä kumppanuuksia.

Tilaisuuden päätteeksi johtaja Jukka Kola esitti ajatuksen alumniklubin perustamisesta Brysseliin. Ajatus sai hyvän vastaanoton ja herätti keskustelua siitä, miten alumnit voisivat vahvistaa verkostojaan Brysselissä ja tukea toisiaan ammatillisesti. Yliopisto toivoo, että tätä mallia voidaan tulevaisuudessa toteuttaa myös muissa Euroopan kaupungeissa, jotta maailmanlaajuista alumniverkostoa voidaan laajentaa ja samalla tarjota tukea yliopistosta valmistuneille heidän urapoluillaan.

Tapahtuman päätteeksi osallistujilla oli mahdollisuus vapaamuotoiseen verkostoitumiseen virvokkeiden ja Miikka Niemisen esittämän musiikin parissa. Loppuilta tarjosi lämpimän ja yhteisöllisen ilmapiirin jatkokeskusteluille.

Luotu 18.12.2024 | Muokattu 18.12.2024