Nykyrunous kommentoi yhteiskuntaa kansanrunoperinteen aineksien avulla (Väitös FM Lena Gottelier, 31.1.2020, kotimainen kirjallisuus)
Suomenkielisen runouden pitkään jatkunutta modernistista perintöä vasten ja vastaan on 1990-luvun puolivälistä alkaen tapahtunut suuri muutos, joka on synnyttänyt uudenlaista, monimuotoista runoutta. Yhtenä osana tätä muutosta ovat teokset, jotka tietoisesti ja näkyvästi ottavat ilmaisuunsa mukaan perinneaineksia kansanrunoista ja tekevät intertekstuaalisia, toisinaan ironisia kytköksiä niihin. Turun yliopistossa väittelevä Lena Gottelier osoittaa väitöskirjassaan, että suomenkielisessä nykyrunoudessa esiintyvät kansanrunousvaikutteet ovat yhteydessä siihen, miten nykyrunous kommentoi yhteiskuntaa.
Gottelier selvitti väitöstutkimuksessaan kansanrunousviittausten vaikutusta uudella vuosituhannella ilmestyneiden suomenkielisten runoteosten yhteiskunnallisuuteen.
– Runouden kirjoituskäytäntöjä ja julkista vastaanottoa pitkään määrittäneen modernistisen painotuksen aikana kansanrunouskytköksiä ei huomioitu runouden vastaanotossa positiivisena attribuuttina nykyrunoudelle. 1990-luvulla käynnistynyt runouskentän muutos on tuonut myös kansanrunousainekset osaksi nykyrunoutta, ja ne on mielletty runouden vastaanotossa merkiksi uudesta runoudesta, Gottelier kertoo.
Kansanrunoustraditio on toiminut kaikkien Gottelierin tutkimusaineistoon kuuluvien runoteosten innoittajana. Lisäksi teoksia yhdistää se, että viittauksilla kansanrunouteen runoissa kommentoidaan tavalla tai toisella sitä yhteiskuntaa, jossa nykyrunoutta kirjoitetaan.
Kansanrunousviittausten vähäisyys 1900-luvun puolivälin jälkeisessä nykyrunoudessa kuvastaa myös niitä yhteiskunnallisia arvoja ja mentaliteetteja, joita runous pitää sisällään. 1800-luvulla kansanrunouteen kytkeytyi siitä tehdyissä tekstualisoinneissa, kuten Kalevalassa, kansallisia ja nationalistisia painotuksia, joita ei enää haluttu tuoda esiin sotienjälkeisessä runoudessa.
Esimerkiksi 1960-luvun yhteiskunnallisesti kantaa ottavassa runoudessa olivat vallalla kansainvälinen solidaarisuus ja vasemmistopoliittiset korostukset. Nykyrunouden tekemät viittaukset kansanrunoustraditioon eivät enää näyttäydy keinona korostaa kansallista erityisyyttä vaan pikemminkin tapoina purkaa sitä.
Kansanrunousainekset nykyrunouden yhteiskunnallisuudessa
Väitöstutkimus on kulttuurintutkimuksellisesti sävyttynyttä runoudentutkimusta, jossa analysoidaan aineistoa yhteiskunnallisesti kontekstualisoivan lähilukemisen avulla, mikä on uutta suomenkielisen nykyrunouden tutkimuksessa. Tutkimuksen artikkeleissa lähestytään nykyrunoissa käytettyjä kansanrunousvaikutteita neljästä eri teoriakehyksestä käsin. Nämä ovat huolilaulut strategiana, etnofuturismi eli oman kulttuuriperinteen elävöittäminen, ironia ja nykyrunouden yhteisöllisyys.
Rytmiset yhteydet lyyriseen kansanrunouteen ovat aineiston teoksissa linkkejä nykyrunon ja perinteen välillä, mutta nykyrunon ja kansanrunoustradition rinnakkaisuus tuo esiin myös reaalimaailman yhteiskunnalliset muutokset. Esimerkiksi nykyrunouden versioissa lyyrisen kansanrunouden huolilauluista huolien kohteet ovat päivittyneet nyky-yhteiskunnan mukaisesti koskemaan mielenterveysongelmia, äitiyden ja naiseuden vaatimuksia tai luonnon saastumista.
– Huoli maapallon ekologisen tasapainon järkkymisestä on selkeästi yksi nykyrunouden yhteiskunnallinen ulottuvuus, ja tämän huolen esittämisessä tutkimusaineistooni kuuluvat teokset hyödyntävät viittauksia kansanrunouteen. Etnofuturistisena luettavassa runoudessa viittaukset suullisen perinteen loitsuihin ja riitteihin tuovat luennan kontekstiksi nykyihmisen muuttuneen luontosuhteen. Huoli ympäristöstä kietoutuu etnofuturismissa myös kulttuurisen monimuotoisuuden turvaamiseen erityisesti kielen näkökulmasta.
Ironinen lukutapa kansanrunouden ja nykyrunouden liitoskohdissa mahdollisti sekä kansallisen ja maskuliinisen kytköksen purkamisen että luonnon ja feminiinisen kytköksen uudelleen arvioinnin tutkimuksessa. Ironia on tutkimusaineiston teoksissa keino tuoda esiin uuden vuosituhannen ajattelutapoja ja tönäistä lukija kohti yhteiskunnallisten ongelmakohtien itsenäistä reflektointia.
Nykyrunouden yhteiskunnallisuus ilmenee myös runoutta monin tavoin määrittävästä yhteisöllisyydestä.
– Tutkimusaineistoni teosten saama vastaanotto ilmensi sekä kuvitteellisen yhteisöllisyyden tunnun tunnistamista että niitä reunaehtoja, joiden avulla muokataan käsityksiä siitä, mikä on kiinnostavaa nykyrunoutta. Runojen yhteiskunnallisuus ei ole suorasanaista tai poliittisesti sitoutunutta, vaan yhteiskunnalliset kysymykset on tehty näkyväksi sekä viittauksilla kansanrunoustraditioon että niillä eroilla, joita nykyrunon ja kansanrunon rinnakkaisuus tuo esiin, Gottelier kertoo.
Gottelierin tutkimusaineistona toimivat kahdeksan kansanrunousaineksia sisältävää runoteosta: Helena Sinervon Oodeja korvalle (2003), Jyrki Heikkisen Pois voihke ja valitus! (2004), Johanna Venhon Yhtä juhlaa (2006), Vilja-Tuulia Huotarisen Naisen paikka (2007), Ville Hytösen Karsikkopuu (2011), Teemu Mannisen Paha äiti (2012), Merja Virolaisen Valloittaja (2012) sekä Juha Jyrkkään Ouramoinen (2014).
***
FM Lena Gottelier esittää väitöskirjansa ”Uuden laulun aika. Suomenkielisen nykyrunouden yhteydet ja erot kansanrunoustraditioon” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 31.1.2020 klo 12 (Turun yliopisto, Sirkkalan kasarmialue, Artium, Janus-sali, Kaivokatu 12, Turku).
Vastaväittäjänä toimii dosentti Anna Hollsten (Helsingin yliopisto) ja kustoksena professori Päivi Lappalainen (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on kotimainen kirjallisuus.
Väittelijän yhteystiedot: p. 0400833570, lena.gottelier@utu.fi
