Maisemanhoitoalueilla voidaan tukea paikallista elinvoimaisuutta (Väitös: FM Matti Riihimäki, 14.12.2019, maisemantutkimus)
Turun yliopistossa tarkastettavan väitöstutkimuksen mukaan maisemanhoitoalueen avulla – yhdessä maankäytön suunnittelun, asumisen ja elinkeinotoimintojen, kehitysprojektien sekä jatkuvaluonteisten toimintamallien kanssa – voidaan tukea muuttuvan ja uudelleen määriteltävän maaseudun kulttuurimaiseman valittujen ominaispiirteiden säilymistä. Matti Riihimäen väitöstutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää nykyisten alueiden kehittämisessä sekä uusien hoitoalueiden perustamisissa. Potentiaalisimpia kohteita edustavat identiteettiään vaalivat, resilienssit maaseutualueet, joiden asukas- ja elinkeinorakenne sekä maatalouden tuotantotavat ovat muutoksessa.
Tutkimuksen kohteena oli luonnonsuojelulain mukainen valtakunnallinen maisema-alue, jonka tapauksia edustivat Suomen kolme ensimmäistä maisemanhoitoaluetta: Skärlandet (2007), Hyypänjokilaakso (2009) sekä Kairalan ja Luiron kylät (2010). Matti Riihimäen Turun yliopistoon tekemä väitöskirja lisää tietoa maisemanhoitoalueiden lähtökohdista, perustamisprojekteista ja konseptin toimivuudesta kulttuurimaisemien suojelun menetelmänä.
– Onnistuneilla hankkeilla ja konsepteilla on esimerkillinen merkitys. Saatuja kokemuksia sovelletaan mielellään myös muilla alueilla, Turun yliopistossa väittelevä Matti Riihimäki sanoo.
Maisema on jo itsessään kiinnostava tutkimusaihe. Tutkimusaineistossa maisema ilmenee – konstruktiolle luonteenomaisesti – jaettuina merkityksinä, rakentuneena ja vuorovaikutteisena käsitteenä, jatkuvuuden tai muutoksen indikaattorina, instrumenttina eli tavoitteiden saavuttamisen välineenä sekä prosessina.
– Maisema on luonteeltaan muuttuva, jatkuvasti uudelleen määriteltävä ja sopimuksenvarainen yhteisomaisuusresurssi, Riihimäki määrittelee.
Asuinympäristön ja maiseman arvostus vahvistuvat
Maisemanhoitoalueiden esivaiheiden ominaispiirteet määrittyivät suhteessa maiseman ja alueen kehityssuuntiin, maiseman jaettuihin merkityksiin sekä maankäytön suunnitelmiin ja institutionaalisen suojelun aikaisempiin toimenpiteisiin. Aluekohtaisia lähtökohtia kuvasivat elinkeino- ja väestörakenteen, väestömäärän, infra- ja uudisrakentamisen, käyttötarkoitusten ja maiseman muutokset tai muuttumattomuus sekä niihin liitetyt uhka- ja tulevaisuuskuvat. Esivaiheet määrittelivät samalla sitä, minkälaisia vaihtoehtoja – nykytilan säilyttäminen, muutoksen ohjaus tai valittujen ominaispiirteiden palauttaminen – pidettiin tavoiteltavina.
Maisemahankkeissa korostuivat toteutusperiaatteet, paikkakäsitys, yhteisesti jaetut tavoitteet sekä alueellinen yhteistyökyky ja muutoskyvykkyys. Hyypänjokilaaksossa merkityksellistä oli myös maisema-arvojen ja hoitotoimenpiteiden jatkuvuutta tukevan institutionalisoinnin organisointi.
– Maisemahankkeilla, maisemanhoitoalueiden perustamisilla ja niitä seuranneilla toimenpiteillä on ollut alueellista elinvoimaisuutta vahvistavia tai ylläpitäviä vaikutuksia. Tapauskohtaisesti ne ovat lisänneet asuinympäristön ja maiseman arvostusta ja hoitotoimenpiteitä, niihin liittyviä taloudellisia tukia, yhteistyötä, yhteisöllisyyttä sekä laajentaneet verkostoja ja vahvistaneet alueiden sosiaalista pääomaa, Riihimäki sanoo.
Alueiden valitut ominaispiirteet ovat säilyneet ja Hyypänjokilaaksossa sekä Kairalan ja Luiron kylissä maiseman avoimuus on myös kasvanut. Eri tekijöiden yhteisvaikutuksena ne ovat vaikuttaneet myönteisesti asukkaiden tulevaisuuskuviin.
Osa institutionaalisen suojelun jatkumoa
Alueiden esivaiheet, maisemahankkeet, maisemanhoitoalueiden perustamiset ja tavoitteet sekä niitä seuranneet toimenpiteet kuvaavat institutionaalisen luonnon- ja maisemansuojelun evolutiivista, epälineaarista, jatkumoja ja murroksia sisältävää kehitystä. Maisemanhoitoalueet asemoituvat sekä yleisellä konseptitasolla että osana paikallisia toimenpiteitä osaksi 1980-luvulla alkanutta, ympäristöministeriön toteuttamaa maaseudun kulttuurimaiseman suojelun jatkumoa. Aikaisemmilla toimenpiteillä – suojelualueiden perustamisilla, inventoinneilla ja arvokohteiden nimeämisillä, kuten valtakunnallisesti arvokkailla maisema-alueilla – oli tärkeä merkitys maisemanhoitoalueiden valikoitumisissa, rajauksissa, arvojen määrittelyissä ja todentamisissa.
Evolutiiviselle, polkuriippuvalle kehitykselle luonteenomaisesti, ymmärrys eri tekijöiden merkityksistä alueiden erityispiirteiden säilymisille sekä aikaisempien tavoitteiden ja toimenpiteiden vaikutusten huomioiminen näyttäytyy aineistossa oppimisprosessina, eli uutena konseptina ja käytäntöjen muutoksina. Tutkimusaineistossa näitä käänteitä tai murroksia edustavat luonnonsuojelulain laajentaminen maisemanhoitoaluekonseptilla, siirtyminen käsitteellisesti alueiden suojelusta niiden hoitoon, heikot oikeusvaikutukset sekä maisemahankkeiden toteutusmallien muutokset kuten asukaslähtöisyyden korostaminen.
Maisemahankkeiden toteutusperiaatteisiin sisältyi asukkaiden eriasteinen osallistaminen tai vuorovaikutteinen yhteistyö, vapaaehtoisuus, asukkaiden hyväksyntä alueen perustamiselle, hoito- ja käyttösuunnitelman laatiminen ennen perustamispäätöstä sekä maiseman jaettuja merkityksiä ja asukkaiden hoitovastuuperiaatteita korostavat merkityksenantoprosessit.
***
FM Matti Riihimäki esittää väitöskirjansa ”Polkuja maisemaan – maiseman polkuja: maisemanhoitoalueet kulttuurimaiseman suojelun välineenä” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa lauantaina 14.12.2019 klo 12.00 (Aalto-yliopisto, luentosali U149 U6 KONECRANES Otakaari 1, Espoo).
Vastaväittäjänä toimii professori Ranja Hautamäki (Aalto-yliopisto) ja kustoksena professori Maunu Häyrynen (Turun yliopisto). Tilaisuus on suomenkielinen. Väitöksen alana on maisemantutkimus.
Väittelijän yhteystiedot: p. 044 040 2500, m.riihimaki@gmail.com
