Merikotkan paluu sukupuuton partaalta on yksi Suomen luonnonsuojelun suurimmista menestystarinoista. Merikotkan paluulla on kuitenkin vaikutusta sen saalislajeihin, etenkin haahkaan, jonka kannan painopiste on FM Camilla Ekbladin tuoreen väitöstutkimuksen mukaan siirtynyt sisäsaaristoon nimenomaan merikotkien vaikutuksesta.
Huippupedon äkillinen häviäminen tai paluu horjuttaa elinympäristöjen tasapainoa. Merikotka puuttui käytännössä Itämereltä vuosikymmenten ajan, jolloin sen saalislajit sopeutuivat merikotkattomaan ympäristöön. Suojelutyön ansiosta ja ympäristömyrkkykuormituksen vähentymisen myötä merikotkakanta on viime vuosikymmeninä kasvanut Itämerellä merkittävästi. Samalla Lokan ja Porttipahdan tekoaltaiden rakentamisen myötä Lappiin syntyi merikotkille uutta sopivaa elinympäristöä, jonne kasvava merikotkakanta myös levittäytyi.
– Merikotkakannan kasvaessa on tärkeää selvittää mahdollisia vaikutuksia sekä luontaisille saalislajeille että luonnonelinkeinoille, kuten poronhoidolle. Merikotkan paluu tarjoaa myös ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkia miten saalispopulaatiot vastaavat äkillisesti kasvavaan saalistuspaineeseen, kertoo Ekblad.
Merikotka ympäristön tilan indikaattorina
Väitöskirjassa tutkittiin laajamittaisesti merikotkien ravintoa sekä Ahvenanmaan saaristossa että Lapin sisämaassa. Tulokset vahvistivat merikotkan olevan monipuolinen saalistaja, jonka ravinnossa on pesimäympäristön mukaista vaihtelua sekä saaristossa että sisämaassa.
Merikotkien ravinto on kalapainotteinen järvimaisemissa ja sisäsaaristossa, mutta koostuu lähes yksinomaan vesilinnuista ulkosaaristossa.
Lapissa ylivoimaisesti tärkein saalislaji oli hauki. Ahvenanmaalla haahka ohitti hauen tärkeimpänä saalislajina 1980-luvun lopulla.
Lapissa kuoriutuneilla merikotkanpoikasilla todettiin olevan korkeammat elohopeapitoisuudet kuin Suomen rannikolla kuoriutuneilla merikotkilla.
– Merikotkat ovat huippupetoina herkkiä ravinnon kautta kertyville haitallisille aineille ja hyviä indikaattorilajeja ympäristön tilalle. Selvitimme tutkimuksessa, mistä Lapin merikotkien kohonneet elohopeapitoisuudet johtuivat. Havaitsimme että korkeimmat pitoisuudet löytyivät kotkilta, jotka käyttivät korkeammalla ravintoverkossa olevia saalislajeja, etenkin haukea. Pitoisuudet olivat korkeimmat Porttipahdan tekoaltaan tuntumassa, mikä vahvistaa Porttipahdan elohopeapitoisuuksien edelleen olevan kohonneita, vaikka ne pakollisten selvitysten mukaan eivät ole, Ekblad kertoo.
– Selvitysten laatuun olisi panostettava nykyistä enemmän. Minkään merikotkayksilön pitoisuudet eivät olleet kohonneet yli negatiivisten vaikutusten aiheuttavien pitoisuuksien, mutta paikallisesti kohonneista pitoisuuksista on tärkeää olla tietoinen, Ekblad toteaa.
Merikotkien vaikutuksia saaliskantoihin – peto-saalissuhteet Itämerellä ja Lapissa
Ekbladin mukaan on epätodennäköistä, että merikotkan saalistuspaine yksittäiselle lajille olisi niin kova, että laji häviäisi kokonaan.
– Opportunistisena saalistajana merikotkat siirtynevät toiseen lajiin, jos jokin laji vähenee huomattavasti. Merikotkien käytännössä puuttuessa Itämereltä haahkakanta runsastui moninkertaiseksi ja haahkat asettuivat pesimään ulkosaariston paljaille luodoille. Merikotkan palatessa haahkakanta romahti varsinkin Lounais-Suomen ulkosaaristossa, mutta Suomenlahdella haahkat pärjäävät paremmin, Ekblad sanoo.
Lapissa poronvasat muodostavat vain pienen osan merikotkien ravintoa, eikä pesimäympäristöjen välillä ole eroja niiden esiintymisessä ravinnossa. Merikotkat eivät tutkimuksen mukaan ole suuri uhka poronvasoille.
– On kuitenkin sekä haahkan että poronvasan kohdalla huomioitava, että tutkimuksemme ovat koskeneet pelkästään pesivien merikotkien ravinnonkäyttöä. Emme tiedä mitä vaikutuksia nuorilla, pesimättömillä linnuilla mahdollisesti on, Ekblad huomauttaa.
Kuvat medialle:
Kuva 1: Merikotka saalistaa kalan: Kuva Olli Saksela
Kuva 2: Merikotkanpoikaset: Kuva Olli-Pekka Karlin
***
FM Camilla Ekblad esittää väitöskirjansa ”The return of the white-tailed eagle: Ecology of predator-prey relationships in the Baltic Sea and Arctic inland” julkisesti tarkastettavaksi Turun yliopistossa perjantaina 2.12.2022 klo 12. (Turun yliopisto, Natura, luentosali X, Turku)
Vastaväittäjänä toimii Dr Oliver Krone (Leibniz Institute for Zoo and Wildlife Research, Saksa) ja kustoksena professori Toni Laaksonen (Turun yliopisto). Tilaisuus on englanninkielinen. Väitöksen alana on ekologia ja evoluutiobiologia.
