Kampuksella vietetään vastuullisen ruoan viikkoa 30.9.–4.10.

30.09.2024

Turun yliopiston kestävän kampusarjen työryhmä järjestää yhdessä yliopiston ravitsemus- ja ruokatutkijoiden, Turun yliopiston ylioppilaskunnan ja kampusalueen ravintolatoimijoiden kanssa vastuullisen ruoan teemaviikon, jonka tavoitteena on lisätä tietoisuutta vastuullisista ja kestävistä ruokavaihtoehdoista. 

Ajatus yhteisestä kampanjaviikosta heräsi osana kestävän kampusarjen kehitystyötä. Erityisesti kampusruokailun vastuullisuuden edistäminen edellyttää yhteistyötä eri toimijoiden kesken.   

– Haluamme hyödyntää yliopistomme tutkimuksellista näkökulmaa, opiskelijoiden innovatiivisuutta ja vahvaa tahtotilaa toimia edelläkävijänä sekä kampusravintoloiden halua edistää vastuullisia ja kestäviä valintoja, tiivistää kampuspalvelupäällikkö ja kestävän kampusarjen työryhmän puheenjohtaja Anna Vuolle.

Kampusalueen merkittävimmät toimijat, Unica ja KårKafe ovat mukana kampanjaviikolla usean ravintolan voimin. Kampanjaan osallistuu myös ylioppilaskylään hiljattain ravintolan avannut Juvenes. Tavoitteina kampanjaviikolla on lisätä tietoisuutta vastuullisista ja kestävistä ruokavaihtoehdoista, vähentää kampusravintoloiden ilmasto- ja luontojalanjälkeä sekä lisätä kasvisruoan menekkiä.

Yliopiston ravitsemus- ja ruokatutkimuskeskuksen tutkijat ovat tuottaneet kampanjaviikolle materiaalia tietoisuuden kasvattamista varten. Kampanjaviikolla viestitään näkyvästi eri valintojen vaikutuksista ja vastuulliset lounasvaihtoehdot ovat merkittyinä erikseen. 

Tiesitkö?

  • Suomen ilmastopaneel​i julkaisi vuonna 2022 raportin, jonka mukaan kuluttaja voi vaikuttaa ruoan kasvihuonekaasupäästöihin mm. muuttamalla ruokavaliota ilmastoystävällisemmäksi eli syömällä ravitsemussuositusten mukaisesti kasvispainotteisemmin sekä pienentämällä ruokahävikkiä. Samat keinot pienentävät luontojalanjälkeä.
  • Kasvispainotteisempi ruokavalio edistää myös terveyttä sekä ehkäisee sairauksia, ja se korostuu uusissa pohjoismaisissa ravitsemussuosituksissa. Suosituksen pohjaavat planetaariseen ruokavalioon, joka on suunniteltu mahdollistamaan kestävä ja terveellinen ruoka kasvavalle väestölle planeetan kantokyky huomioiden. 

Luotu 30.09.2024 | Muokattu 30.09.2024