Pekka Hänninen ja Leena Setälä: Lääketieteellinen tutkimus ja koulutus vahvistavat uusia hyvinvointialueita

Yliopistosairaalat ovat olleet vuosikymmenien, jopa satojen vuosien ajan niitä hoidon keskuksia, joissa on kehitetty ja arvioitu hoitokäytäntöjä sekä koulutettu lääkäreitä, hoitajia ja muuta terveydenhuollon henkilöstöä omaksumaan parhaat käytännöt. Ne on huomattu myös maailmalla.

Lääketieteellinen tutkimus ja koulutus ovat terveydenhuollon järeimmät työkalut. Syy on selvä: lääketiede tutkii sairauksien syitä, syntymekanismeja ja oireita, kehittää diagnostiikkaa, hoitoa ja sairauksien ehkäisyä. Se tuottaa myös terveyden ylläpitämisestä luotettavaa tietoa tänä monenkirjavan nettikirjoittelun aikana.

Vaikuttavuus luo kustannustehokkuutta. Se on sote-uudistuksen onnistumisen kynnyskysymys.

Yhteistyölle aito tarve

Yliopistollisten hyvinvointialueiden tulee sote-järjestämislain perusteella  johtaa ja koordinoida terveystieteellistä tutkimusta, koulutusta ja kehittämistoimintaa paitsi omalla alueellaan, myös laajemman yhteistyöalueen kanssa. Sama vaatimus koskee myös sosiaalialaa.

Järjestämislaki vaatii, että yhteistyöalue toteuttaa yhteistä TKKI-strategiaa. Tämä korostaa sitä, että laajalle TKKI-yhteistyölle on aito tarve jo lainsäätäjänkin näkökulmasta.

Tällaisesta on toki jo kokemustakin. Esimerkiksi Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Vaasan sairaanhoitopiirit ovat yhdessä Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan kanssa jo yli kymmenen vuoden ajan työskennelleet yhteisen Länsirannikkostrategian mukaisesti terveystieteellistä tutkimusta ja koulutusta toteuttavana kokonaisuutena.

Kun tulevat yhteistyöalueet vahvistavat ja integroivat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujaan, myös TKKI-toiminnan yhteinen kehittäminen saa entistä vahvemman pohjan. Yliopistosairaaloissa koulutetaan moniammatillisesti olennaisen tärkeitä terveydenhuollon ammattilaisia koko maahan.

Tutkimus- ja kehittämishankkeet luovat uusia käytäntöjä, joita moniammatilliset hoitotiimit soveltavat. Myös opiskelijat osallistuvat näihin, esimerkiksi opinnäytetöiden kautta.

Sote-hallinnon yhtenäistäminen helpottaa kehittämistyöhön liittyvää byrokratiaa. Samalla sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota edistävä TKKI-toiminta helpottuu.

Laatu houkuttelee alalle

Ammattitaitoista hoitohenkilöstöä saadaan alalle, kun laadukas, työelämän tarpeiden mukainen laaja-alaiseen yhteistyöhön perustuva moniammatillinen perus-, jatko- ja täydennyskoulutus ovat kunnossa. Tutkimustyö ja sille perustuva koulutus ovat keskeinen osa tässä yhtälössä.

Hyvät harjoittelupaikat toimivat rekrytointivaltteina ja turvaavat julkisten sote-palvelujen saatavuutta tulevaisuudessakin. Tutkittuun tietoon perustuva toimintamalli voidaan ammattilaisten avulla jalkauttaa yliopistosairaalan lisäksi koko järjestelmään.

Tutkimusta ja koulutusta ei voi erottaa toisistaan, sillä yliopiston opettajat ovat myös tutkijoita. Kliinisen hoidon haasteisiin tarttuvat kliiniset tutkijat puolestaan ratkaisevat ajankohtaisia ongelmia kukin omalla erikoisalallaan. He kehittävät hoitokäytäntöjä omassa yksikössään ja kansallisesti sekä kansainvälisten verkostojensa sekä julkaisujen välityksellä myös globaalisti.

Tästä on hyvä esimerkki Covid-potilaiden tehohoidon kokemusten kerääminen kliinikoille avoimeen tietokantaan, tavoitteena hyvien käytäntöjen luominen sekä niiden jakaminen. Toimintamalli näkyi suomalaisten tehohoitopotilaiden matalana kuolleisuutena moniin muihin maihin verrattuna.

Rahoitus järkevälle pohjalle

Yliopistosairaaloiden erityinen vastuu on huomioitava hyvinvointialueiden rahoitusmallissa. Yliopistolliset hyvinvointialueet ja niiden sairaalat vastaavat merkittäviltä osin kansallisista tutkimus-, opetus-, koulutus- ja kehittämistehtävistä. Niiden ylimääräisiä kustannuksia hyvinvointialueiden rahoitusmalliin ei ole alun perin korvamerkitty. Kiusaus käyttää nuo resurssit muiden puutteiden paikkaamiseen on suuri.

Yliopistollisten sairaaloiden korkeampia kustannuksia aiheuttavat myös eräät erityistehtävät. Näitä ovat kriisivalmiuden ylläpito sekä vaativassa erikoissairaanhoidossa tarvittava erityisosaaminen. Erityisosaamisen hankkiminen ja ylläpito on kallista ja sitä tarvitaan harvoin, joten sitä on järkevää keskittää ja tuottaa myös muiden hyvinvointialueiden asukkaille.

Kun hyvinvointialueet toimivat sisäisesti ja yhteistyöalueilla entistä tiiviimmässä yhteistyössä, erityisosaaminen jalkautuu kustannustehokkaasti. Olisi koko terveydenhuollon järjestelmälle kohtalokasta, jos yliopistosairaaloiden keskeinen tehtävä ja sen kustannukset unohdettaisiin rahoitusta jaettaessa.

Vaarana on myös, että yliopistolliset hyvinvointialueet eriarvoistuvat erilaisten paikallisten päätösten takia. Silloin yliopistosairaaloiden yhteinen tehtävä kärsii ja uudistuksen keskeinen tavoite alueellisesta hoidon tasa-arvoisuudesta romuttuu.

Hallitus antoi huhtikuussa lausunnoille esityksen yo-sairaaloiden rahoituslisästä. Esitys herätti kuitenkin voimakasta vastarintaa erityisesti ei-yliopistollisten alueiden osalta ja se hyllytettiin.

Yliopistollisten sairaanhoitopiirien johtajat ja alueiden yliopistojen rehtorit tekivätkin uuden ehdotuksen perhe- ja peruspalveluministeri Aki Lindénille. He esittivät rahoituslain muuttamista siten, että yhteistoiminta-alueet kattaisivat yhteisesti  omat tutkimus- ja koulutustoiminnan nykytason kustannukset. Nämä ovat noin 10 prosenttia toimintamenoista.

Yliopistosairaalalisän on oltava pitkäjänteisesti vaikuttava suora korvamerkitty valtionrahoitus korkealaatuiseen tutkimukseen ja koulutukseen. Vain näin voimme säilyttää ja jalostaa toimintamallia koko kansan terveydenhuollon hyväksi.

Koska jatkossa myös sosiaalialojen koulutus ja tutkimus on osana samaa yhtälöä, yliopistollisen hyvinvointialueen malli luo vahvan pohjan koko uudistuksen onnistumiselle. Rahoituslain muutokseen tullaan palaamaan syksyllä, kun saadaan myös yliopistosairaaloiden tehtävät tarkemmin määrittelevä lainsäädäntö.

Panostus poikii isot hyödyt

Rahan käyttäminen TKKI-toimintaan poikii moninkertaiset hyödyt. On esitetty arvioita, että terveydenhuollon TKKI-toimintaan sijoitettu euro palautuu vähintään kolminkertaisena takaisin, kun huomioidaan uuden tiedon tuottama potilaiden toimintakyvyn parempi palautuminen sekä resurssikäytön tehostuminen. On muistettava myös muut tuotokset, kuten erilaiset uudet innovaatiot sekä paremmat hoitokäytännöt.

Kun hoidon vaikuttavuus paranee, tulos voidaan mitata parantuvana elämänlaatuna ja pärjäämisenä. Tämä puolestaan vapauttaa hoitoon tarvittavia resursseja muuhun tarpeeseen.

Kehittäminen on välttämätöntä, koska terveydenhuoltoon osoitettavissa olevat henkilöstö- ja taloudelliset voimavarat eivät voi kasvaa samassa suhteessa kuin potentiaalinen hoidon tarve ikäpyramidin painottuessa yhä vanhempiin ikäluokkiin. Pitkäjänteinen tutkimusrahoitus rakentaa tutkimusosaamista, jonka avulla menestytään myös kilpaillun ulkopuolisen tutkimusrahoituksen hankkimisessa.

Esimerkiksi soveltavassa kliinisessä lääketutkimuksessa käytettävät lääkkeet edustavat alan uusimpia innovaatioita. Ne saadaan varhaisvaiheessa sellaisten potilaiden käyttöön, joiden hoitoon ei ole hyviä vaihtoehtoja tai ne ovat liian kalliita hyvinvointialueen kustannettavaksi.

Perustutkimuksessa taas puhumme esimerkiksi potentiaalisista uusista lääkeaihioista. Onnistuessaan ne tuovat parhaimmillaan yhteiskunnalle muitakin isoja hyötyjä työpaikkojen ja verotulojen muodossa. Kansalliset yliopistosairaaloiden ympärille rakennetut osaamiskeskukset kuten Kansallinen syöpäkeskus, Neurokeskus sekä Lääkekehityskeskus ovat tärkeä osa tätä kokonaisuutta. Korkean osaamisen maana tulevaisuutemme riippuu nimenomaan näistä koulutuksen ja tutkimuksen satsauksista. SOTE-järjestelmä on osa tätä kokonaisuutta, ei erillinen ratkottava ongelma.

Uusia tuotteita ja parempia palveluja

Tutkimustyö vaikuttaa suotuisasti elinkeinoelämään, kun se synnyttää kaupallistettavia terveysinnovaatioita. Hyvinvointialueet voivat olla kansallisten ja kansainvälisten terveysteknologia- ja lääkeyritysten haluttuja kumppaneita.

Erikoissairaanhoidossa on jo tästä kokemusta, ja uudet yliopistolliset sote-keskukset voivat toimia innovaatioalustoina myös perustason terveys- ja sosiaalipalveluille. Tässä asiassa on merkittävästi myös parannettavaa. Uusien innovaatioiden eli lisäarvoa tuottavien ideoiden kautta luodaan väestölle parempia sote-palveluita ja yrityksille uusia tuotteita jopa vientiin.

Innovaatiokumppanuus vaatii kuitenkin, että hyvinvointialue varmistaa yrityksille yhteisen kehitystyön palveluprosessit. Sen pitää myös rakentaa rahoitushaun ja lisäarvoa tuottavien hankintojen osaamista. Lisäksi sen on tuettava keksintöjen suojaamista ja kaupallistamista. Vain monialaisen TKKI-yhteistyön mallin pohjalta pystymme ratkaisemaan sote-uudistuksen isoimmat haasteet.

Kirjoittajat:

Pekka Hänninen on lääketieteellisen fysiikan ja tekniikan professori ja Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani. Hänen tutkimusalansa ovat diagnostiikan uudet menetelmät sekä optinen mikroskopia, jotka ovat johtaneet myös uuteen yritystoimintaan. Hän toimii myös TKKI-toimintaa kehittävän Terveyskampus Turku-verkoston puheenjohtajana.

Leena Setälä on lääketieteen tohtori ja kirurgian erikoislääkäri, joka on työskennellyt viime vuodet strategiajohtajana ja kestävän kehityksen johtajana Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä. Hän toimii myös turkulaista terveysalan tutkimus-, koulutus- ja innovaatiotoimintaa kehittävän Terveyskampus Turku-verkoston kehitysjohtajana.