Lastentautien tutkimussäätiöltä merkittävä jatkorahoitus yliopistolle

16.12.2024

Lastentautien tutkimussäätiö rahoittaa lastentautien tutkijatohtoreiden ja yliopistotutkijoiden tutkimustyötä suomalaisissa yliopistoissa 1,53 miljoonalla eurolla myös seuraavat kolme vuotta.  Rahoitusta saavat edellisen kauden tapaan Turun, Helsingin, Itä-Suomen, Tampereen ja Oulun yliopistot.

Lastentautien tutkimussäätiö tukee Turun, Itä-Suomen, Tampereen ja Oulun yliopistoja kutakin vuosittain 85 000 eurolla sekä Helsingin yliopistoa vuosittain 170 000 eurolla kolmen vuoden ajan.

Vuonna 2022 aloitettu rahoitusmalli perustuu alun perin yliopistojen lastenklinikoiden professoreiden ehdotukseen. Löydetty toimintamalli antaa mahdollisuuden yhdistää potilastyön ja tutkimustyön sekä vahvistaa sairaalan ja yliopiston yhteistyötä.

– Lastentautien tutkimussäätiön rahoitusmalli on toimiva ja lahjoitusvarat alan tutkimukselle tärkeitä, sanoo Turun yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Pekka Hänninen.

– Yliopistojen positiivisen palautteen myötä rahoitusmallia on päätetty jatkaa. Erityisesti kliiniseen lääketieteelliseen tutkimukseen suunnattu julkinen rahoitus on vähentynyt viime vuosina merkittävästi ja lahjoituksella haluamme osaltamme varmistaa huippututkimuksen jatkumisen Suomessa, toteaa Lastentautien tutkimussäätiön hallituksen puheenjohtaja, vuorineuvos Tor Bergman.

Rahoitus mahdollistaa uudenlaiset työskentelymahdollisuudet

Lahjoitusvaroin rahoitettujen tehtävien pituudet ovat vaihdelleet muutamasta viikosta kuukausiin. Suuri osa rahoituksen saaneista tutkijoista on jatkanut kliinistä lääkärintyötään tutkimuksen teon ohella osa-aikaisena. Rahoitusmallin avulla kliinistä lääkärintyötä tekevät lastentautien tutkijat saavatkin ihan toisenlaiset työskentelymahdollisuudet.

– Tämä rahoitusmalli on erinomainen juuri sen vuoksi, että se mahdollistaa joustavuuden tutkimustyön tekemisessä. Kliinistä työtä tekevien lastenlääkäreiden työtilanteet ja mahdollisuudet irrottautua tutkimustyöhön vaihtelevat suuresti. Kun tässä mallissa lopullinen päätöksenteko rahoituksen kohdentamisesta on annettu yksiköille itselleen, rahoitusta pystytään käyttämään juuri sillä tavalla, joka maksimoi siitä saatavan hyödyn, kertoo Turun yliopiston lastentautiopin professori Terho Heikkinen.

Lisätietoja:

Hallituksen puheenjohtaja Tor Bergman, Lastentautien tutkimussäätiö, p. 040 555 4414

Dekaani Pekka Hänninen, Turun yliopiston lääketieteellinen tiedekunta, pekka.e.hanninen@utu.fi, +358 40 765 1547

Professori Terho Heikkinen, Turun yliopisto, terho.heikkinen@utu.fi

Luotu 16.12.2024 | Muokattu 16.12.2024