Turun palo vuonna 1827 oli kaupunkilaisille valtava katastrofi, joka ajoi monia perheitä köyhyyteen.
– Köyhyys kosketti 1800-luvulla laajalti koko Suomea, mutta Turussa köyhyys oli moninkertaista muuhun maahan verrattuna vielä 20 vuotta palon jälkeenkin, kertoo Suomen historian professori Kirsi Vainio-Korhonen.
Vainio-Korhonen ja sosiaalityön professori Johanna Kallio ovat tutkineet köyhyyden kokemuksia Turussa 1800- ja 2000-luvuilla.
Idyllinen Luostarinmäen museokortteli oli 1800-luvulla ennen kaikkea köyhien ja huono-osaisten asuinalue. Alueella asuttiin ahtaasti: monilla perheillä oli vain yksi huone käytössään, ja sekin saatettiin jakaa muiden vuokralaisten kanssa.
– Köyhien lasten kanssa samassa asunnossa saattoi asua aikuisia, jotka eivät olleet heidän perheenjäseniään tai edes sukulaisia. Raittiusliikkeitä ei vielä tuohon aikaan ollut ja ihmiset käyttivät paljon alkoholia, erityisesti paloviinaa. Luostarinmäki on varmasti ollut monelle lapselle hyvin karu paikka elää, Vaino-Korhonen kertoo.
Toisaalta köyhien kesken oli myös vahvaa yhteisöllisyyttä – esimerkiksi yksinhuoltajaäitejä ei jätetty ulkopuolelle, vaan he saivat muilta apua.
– Se on yllättävää, että osa Luostarinmäellä eläneistä köyhistä lapsista kävi koulua. Jopa yksinhuoltajat saattoivat lähettää lapsiaan kouluun. Lasten työpanos oli perheille tärkeä, joten siitä luopuminen kielii selkeästä visiosta: perheet halusivat lapsilleen toisenlaisen tulevaisuuden, Vainio-Korhonen sanoo.
Kirsi Vainio-Korhonen ja Johanna Kallio ovat toimittaneet kesällä 2022 ilmestyneen Turun köyhät kasvot – Huono-osaiset perheet 1800- ja 2000-luvuilla -teoksen, joka kertoo köyhyydestä ja osattomuudesta Turun palon jälkeisinä vuosikymmeninä ja 2000-luvun laman jälkeen.
Köyhät eivät olleet 1800-luvulla yhtenäinen joukko, eivätkä he ole sitä 2000-luvullakaan. Lapsilla köyhyys on vaikuttanut heidän sosiaalisiin verkostoihinsa molemmilla vuosisadoilla. Luostarinmäen lapsilla köyhyys saattoi näkyä siinä, millaisia kummeja lapsi sai. Heikommassa asemassa olevilla lapsilla kummeja oli vähemmän, kun taas hierarkiassa korkeammalla olevat lapset saattoivat saada kummikseen halutun ”avainkummin”.
– Tällä vuosituhannella perheen köyhyys taas voi rajoittaa harrastusvälineiden, oikeanlaisten vaatteiden tai lelujen hankintaa. Tällaisilla asioilla on lasten sosiaalisissa suhteissa nykypäivänä tärkeä rooli, Kallio kertoo.
Köyhyys oli 1800-luvulla hyvin yleistä ja siten myös kollektiivinen kokemus. Nykyään köyhyys on harvinaisempaa, mikä vaikuttaa osaltaan siihen, kuinka köyhyys kaventaa perheiden hyvinvointia.
– Köyhissä perheissä vanhemmat usein tinkivät omista menoistaan, jotta pystyvät ostamaan lapselleen vaikkapa tietyt merkkitossut, joiden ansiosta hän pääsee osaksi porukkaan. Tällaiset asiat voivat saada köyhissä perheissä jopa suuremman roolin kuin hyvin toimeentulevissa, Kallio toteaa.
Teksti: Jenni Valta
Kuvat: Hanna Oksanen
Artikkeli on julkaistu Aurora-lehdessä 2/2022.
